Ulkoilufoorumin kannanotto metsähallituslain uudistukseen 24.9.2015
Ulkoilu eri muodoissaan koskettaa käytännössä jokaista suomalaista – 96 % suomalaisista liikkuu vuosittain luonnossa. Metsähallitusta koskevan lain uudistus on ollut vireillä useita vuosia. Sekä lain valmistelu että esillä ollut yhtiöittäminen on saanut osakseen huomattavaa arvostelua. Valmistelussa on eri vaiheissa kuultu epätasapuolisesti eri sidosryhmiä ja kansalaisjärjestöjä. Tällä hetkellä lain säätämisen ympärillä liikkuu erilaisia huhuja, jotka eivät lakkaa, ellei avoimuutta ja osallisuutta lainvalmisteluun lisätä. Valtion maiden käytöstä pitkälle tulevaisuuteen päätettäessä on lakia valmisteltaessa käytävä laajempaa arvopohjaista keskustelua mm. kansalaisjärjestöjen kanssa.
Metsähallituksen hallinnassa olevat maa- ja vesialueet kattavat noin kolmanneksen koko Suomen pinta-alasta. Tavoitteena tulee olla yli 150-vuotiaan kansainvälisesti arvostetun Metsähallituksen pitkäjänteinen kehittäminen. Metsien ja luonnon virkistyskäyttö sekä kansalaisten arvot on entistä tärkeämpää huomioida.
Ulkoilufoorumi katsoo, että ulkoilun ja luonnon virkistyskäytön edellytysten turvaamiseksi on Metsähallitusta koskevan lain säätämisen yhteydessä välttämätöntä nyt ja tulevaisuudessa:
1) säilyttää valtion luonto- ja virkistysarvoiltaan korvaamattomat maa- ja vesialueet pysyvästi valtion omistuksessa ja eduskunnan välittömän päätösvallan piirissä.
2) ottaa ulkoilujärjestöjen edustus suoraan Metsähallituksen hallitukseen.
3) turvata Metsähallituksen luontopalveluiden riippumattomuus liiketoiminnasta.
4) kehittää valtion retkeilyalueita nimensä mukaisesti luonnon virkistyskäytön ehdoilla.
Pääministeri Juha Sipilän sanoin ”suomalaisilla on erityinen luontosuhde.” Tätä erityistä luontosuhdetta on syytä vaalia ja varmistaa, että luonnon ja metsien virkistyskäytön suojelu ja taloudellisen hyödyntäminen tehdään tasapainoisesti kaikki eri käyttömuodot ja sidosryhmät hyväksyen ja tunnustaen. Tämä onnistuu parhaiten yhtenäisellä erillislailla säädettyä Metsähallituslakia muokaten ja Metsähallitusta edelleen kehittäen.
Ulkoilufoorumi lyhyesti
Ulkoilufoorumi on vuonna 2004 perustettu ulkoilun edistämisen yhteistyöverkosto, johon kuuluu 18 kansalaisjärjestöä, joiden toiminnassa ulkoilulla on keskeinen merkitys. Ulkoilufoorumin päämääränä on ylläpitää ja kehittää ulkoilun edellytyksiä, turvata jokamiehenoikeuksien säilyminen vähintään nykyisessä laajuudessaan, edustaa ulkoilun eri intressitahoja yhteisesti valtioneuvoston, viranomaisten ja muiden järjestöjen suuntaan, vahvistaa ulkoilun asemaa yhteiskunnan eri toiminta-alueilla sekä edistää kestävän kehityksen mukaista ulkoilun harrastusta.
Ulkoilufoorumin jäsenjärjestöt
Suomen Suunnistusliitto, Suomen luontoyrittäjyysverkosto, Suomen luonnonsuojeluliitto, Luonto-Liitto, Suomen Latu, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter, Suomen Purjehdus ja Veneily, Suomen Ratsastajainliitto, Suomen Vapaa-ajankalastajien keskusjärjestö, Suomen Melonta- ja Soutuliitto, Suomen Melontakouluttajat, Sukeltajaliitto, Suomen kiipeilyliitto, Reserviläisurheiluliitto, Suomen Ympäristökasvatuksen Seura, Työväenretkeilyliitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK
Lisätietoja:
Eki Karlsson, ulkoilufoorumin puheenjohtaja, 2015-
puh. 044 328 3286
Tapani Tulkki, ulkoilufoorumin puheenjohtaja, 2009-2015
puh. 0400 933 966