Yhteiset polut -hankkeen ensimmäisissä tapahtumissa kokeiltiin soveltavaa talviliikuntaa
Viime viikolla Yhteiset polut -hankkeen tapahtumissa Helsingissä ja Mikkelissä esiteltiin soveltavaa talviliikuntaa. Tapahtumissa tarjottiin ulkoiluelämyksiä monenlaisille osallistujille vammaan tai vammattomuuteen katsomatta.
Nuku yö ulkona -kampanja innosti jälleen lähes 87 000 ihmistä nukkumaan yönsä ulkona
Suomen Ladun jäsenet kunnallispolitiikassa
Suomen Latu keräsi sivuilleen tietoa jäsenistä, jotka olivat ehdolla kuntavaaleissa ja lupasivat edistää ulkoilua päätöksenteossa. 91 henkilöä ilmoitti tietonsa, 25 näistä tuli valituksi ja 25 pääsi varasijalle.
Suomen luonnon päivästä vakiintunut liputuspäivä
Sisäministeriö ja Helsingin yliopiston almanakkatoimisto ovat tänään tiedottaneet, että vuodesta 2023 alkaen Suomen luonnon päivä eli elokuun viimeinen lauantai on vakiintunut liputuspäivä.
Ulkoilujärjestöt: Koronarajoitusten pitäisi pohjautua tietoon, ei uskomuksiin
Ulkoilu ja vastuullisesti järjestettyihin ulkoilutapahtumiin osallistuminen eivät näytä levittävän koronavirusta, selviää suomalaisten ulkoilujärjestöjen tekemästä kyselystä.
Urheilugaala palkitsi Suomen Ladun
Suomen Latu palkittiin suomalaisen liikunnan ja urheilun ykköspalkinnolla, Unolla, kategoriassa vuoden urheilukulttuuriteko.
Hae Suomen Ladun ulkoilulähettilääksi!
Ulkoilulähettiläät innostavat kaikkia ulkoilemaan jakamalla omia ulkoilukokemuksiaan ja -vinkkejään.
Nuku yö ulkona -kampanja voitti Metsä360-tunnustuspalkinnon
Suomen Ladun Nuku yö ulkona -kampanja on valittu ensimmäistä kertaa jaetun Metsä360-tunnustuspalkinnon saajaksi. Marjatta ja Eino Kollin säätiön rahoittaman palkinnon arvo on 30 000 euroa.
Tutkimus: Ulkoilu metsässa ei pelota, paitsi ihan vähän
Yhdeksän kymmenestä suomalaisesta kokee, että metsässä on turvallista ulkoilla, eikä siellä pelota, selviää Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämästä tutkimuksesta.
Pysyvä kesäaika on suomalaisille mieluisin vaihtoehto
Suomi siirtyy talviaikaan viikonloppuna. Kellojen siirtely ja keskustelu siitä jatkuu EU:ssa. Suomessa enemmistö haluaisi pysyvän kesäajan tuomat valoisammat iltapäivät ja illat.