Valtakunnalliset Retkelle-päivät innostaa kaikki retkeilemään 11.-12.6.2022

06.06.2022|Ulkoile

Valtakunnallisten Retkelle-päivien aikana Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät 70 erilaista retkeä ympäri Suomen.

Kuva: Eeva Mäkinen

Valtakunnallisia Retkelle-päiviä vietetään ensimmäistä kertaa 11.-12.6.2022. Viikonlopun aikana järjestetään 70  erilaista retkeä ympäri Suomen. Kampanjan on tarkoitus kannustaa kaikki retkeilemään, omalla tavallaan.

“Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät upeita retkiä omilla paikkakunnillaan. Kannustan kaikkia tutustumaan tähän monipuoliseen retkitarjontaan ja lähtemään mukaan. Retkeilyviikonloppua voi viettää myös omatoimisesti ja lähteä vaikkapa ystävien kanssa ulos luontoon”, kannustaa Retkelle-päivien suunnittelija Juhani Lehto.

Yhteensä 40 Suomen Ladun jäsenyhdistystä on mukana järjestämässä retkiä.  Alle on koottu kiinnostavia poimintoja Retkelle-viikonlopun ohjelmasta. Kokonaisuudessaan kaikki retket on koottu Retkelle-päivien verkkosivuille ja Suomen Ladun tapahtumakalenteriin, jossa retkiä voi hakea alueittain. 

Retkelle-viikonlopun aikana järjestetään retkiä moneen lähtöön 

Nurmijärven Latu ja Polku ohjaa kaksi luontojoogaretkeä. Retkillä joogaharjoitteet tehdään omaa kehoa kuunnellen, eikä osallistujilta vaadita aiempaa kokemusta joogasta. Kotkan Latu järjestää lapsiperheille mahdollisuuden tulla kokeilemaan ensimmäistä telttayöpymistä. Ekaa kertaa teltassa -retki on oiva tilaisuus kokeilla, miten yönyliretkeily sujuu koko perheen kanssa.

Saimaan Latu järjestää päiväretken ukrainalaispakolaisille. Retki tarjoaa alueella toimivan vastaanottokeskuksen asukkaille kokemuksia Suomen luonnosta ja tietoa jokamiehenoikeuksista. Suomen Latu Kiilopäältä lähdetään muun muassa kasviretkelle, Urho Kekkosen kansallispuiston historiaa -retkelle ja huiputtamaan Kiilopäätunturi Lapin yöttömässä yössä.

Kokkolan Ladun retkeilyteemaisessa tapahtumassa pääsee kokeilemaan maksuttomasti yhdistyksen välineistöä, kuten sup-lautoja, kanoottia ja maastopyöriä. Vapaan lajikokeilun yhteydessä on mahdollisuus grillata laavulla.Turun Latu järjestää neljä retkeä Västerbyn ulkoilualueella. Luvassa on polkujuoksu-, patikointi-, geokätköily- ja frisbeegolfretki. Yhdistys järjestää yhteiskuljetuksen Turusta retkeilyalueelle ja takaisin.

Lisätiedot

Aikuisliikunnan suunnittelija  Juhani Lehto
044 722 6320
juhani.lehto@suomenlatu.fi