Suomi Meloo kehittyy

14.11.2012|Ulkoile

Suomi Meloo -tapahtuma on varsin poikkeuksellinen ilmiö Suomessa. Sillä on varsin pitkä historia: ensi kesänä melotaan jo 29. kertaa. Monet muut joukkuetapahtumat ovat eläneet aikansa ja hiipuneet pois, mutta melojat ovat selvästi omaa sukuaan. Heidän keskuudessaan joukkuehenki ja yhteisöllisyys on edelleen voimissaan.

Tärkeä tekijä Suomi Meloo -tapahtumassa lienee joka vuosi vaihtuva reitti – uusi melontakokemus. Ensi kesälle onkin tarjolla todellinen seikkailu, sillä tarjolla on  tilaisuus meloa Lapin Kemihaarasta, Korvatunturin kupeesta huollettuna Perämerelle, Tornioon asti. Uskoisin, että useimmat melojat voivat laittaa tilaisuuden luokkaan Kerran elämässä – nyt jos koskaan: melon Lapin kairoilta erämaajokia myöten merelle asti turvallisesti ja huollettuna.

Suomi Meloo ei ole koskaan käynyt näin pohjoisessa. Edellinen ennätys oli vuodelta 2007, kun melottiin tervereitillä Kuhmosta Ouluun, mutta myös muita uudistuksia on tulossa. Ensimmäistä kertaa yksin melojille suodaan mahdollisuus osallistua tapahtumaan. Tämä tehtiin mahdolliseksi siksi, ettei joukkueen kokoamisen vaikeus muodostuisi esteeksi osallistua tapahtumaan varsinkin nyt, kun se melotaan kaukana pohjoisessa. Toki Suomi Meloon logistiikka on haaste yksin melojalle, mutta historia on näyttänyt, kuinka melojat ovat kuin yhtä suurta perhettä, jotka auttavat ja huolehtivat toisistaan.

Suomi Meloon kehittymisen edellytyksenä ovat uudet melojat. Näitä uusia taimia meidän pitää vaalia ja pitää niistä huolta. Vain siten tapahtumalla on jatkuvuutta. Viime vuoden melajuhlassa Sinisessä majatalossa Iisvedellä saimme lavalle esittelyyn parikymmentä ensikertalaista. Vähintään sama otetaan tavoitteeksi Rovaniemen melajuhlassa kesällä 2013. Odotamme teitä!

Organisaation puolesta

pj. Aki Lappeteläinen

www.suomimeloo.fi