Retkipaikka: Mystisen kaunis jääluola Jyväskylässä
Aina ei tarvitse lähteä asutuksen keskeltä pois, jotta löytäisi upean retkipaikan. Usein riittää, että uskaltaa astua vain muutaman askeleen sivuun tutulta polulta. Niin kävi myös tällä kertaa, kun Jussi löysi aarteen, jonka ohi kymmenet ja taas kymmenet ihmiset kulkevat päivittäin. Vaan eivät kulkisi, jos tietäisivät...
Vaan ovat vekkulin keksinnön kehittäneet tuon termospullon.
Termospullon kantajaa ei nimittäin tavallisen kansalaisen murheet kosketa, sillä höyryävän kahvikupin saattaa nauttia vaikkapa luonnon keskellä. Tässä tapauksessa oli helppo arvata, että vuoden ensimmäistä aurinkoista pakkaspäivää ei tarvinnut ainoastaan säätiedotuksesta todistella. Termospullo sai itselleen täytteeksi kolmesta viiteen kuppia sysimustaa pannukahvia, kun kahvilaksi selvisi Jyväskylän lipeillä sijaitseva luola.
Mielikuvani paikasta eivät olleet korkeat. Kiipeilijöiden ja kartan mukaan paikanpäällä oli odotettavissa jyrkännettä. Itse paikasta tietämättömänä en odottanut kummoista lohkaretta löytyvän. Vaan kahvin kanssa suuntasin pyöräni keltinmäelle.
Lähelle Kammarinmäkeä ja viimein metsänreunalle päästessä löytyi koiranulkoiluttajien polku, jota saattoi hetken verran kulkea jopa kevyemmälläkin kengällä. Omat jalkani oli kuitenkin varustettu sen verran raskaammalla monolla, etteivät ne juuri polulla kulkemisesta välittäneet. Umpihankea ja välillä hangen päällä sen verran, että tunsi päiväkahvinsa anssainneen.
Muutaman korpin rääkynän ja ees taas poikkoloimisen jälkeen alkoi jyrkänteen oloinen kohta olla edessä. Vaan ei monta askelta lähemmäksi tarvinnut valita, kun verkkokalvon kautta alkoi aivopäätteelle välittyä täysin odottamonta kuvaa. Hymy otti ensin muutaman varovaisen nykäisyn kohti korvanlehtiä ja päätti vaihtaa samantien laukalle. Miestä lyötiin vähintään 45 minuuttia metrisellä halolla takaraivoon, vaikka pinossa olisi pienempiäkin ollut tarjolla. Hyvin olivat arvanneet luolan salaisuuden säilyttää, sen kertaluokan yllätyksestä oli kysymys.
Vaan olivatko arvanneet itsekkään, kun omat jälkeni olivat ainoat luolalle johtavat.
Jyrkänteen alapuolelta löytyi siis lippamainen luola. Luola oli sen verran korkea, että siinä saattoi tälläinen nuorikin mies oikaista selkänsä, eikä vielä tarvinnut pelätä päälakensa puolesta. Oliko se sitten se ensimmäinen pakkaspäivä vaiko uusivuosi, mutta oli metsän ukon kämpässä uusi sisustus ja voi että oli pistetty parasta ylle. Luolan kattoon Ukko oli valinnut läpikuultavaa valkoista kuuraa. Samanlaista kuuraa, millä se saattoi päällystää koivuja kovemmilla pakkasilla, vaan sopi se graniitin pintaankin loistavasti. Lattiat oli juuri valetut peilikirkkaaksi jääksi, jossa saattoi vaikkapa menninkäiset ja muut metsäneläimet pitää luisteluharjoituksia. Pöydät olivat myös jäästä valetut seinäkoristeita myöten. Seinillä vuorotteli milloin kuuranpeittämä graniitti ja milloin vasta valettu kirkas jää. Aurinko ei enää ainoastaan paistanut taivaalta puiden takaa, vaan heijastui nyt jokaisesta luolan seinästä ympärilleen. Sitä harvoin luolaan mennessään arvaa pääsevänsä päivänvaloon ja näky oli majesteettinen.
Sitä kun hetken päästä mieli alkoi taas palaamaan takaisin ihmisten korkeudelle niin se arvasi avata termospullon. Tälläisiä päiväkahveja se pääsee meikäläinenkin nauttimaan vaan aniharvoin. Kahvia hörpätessä sitä kummeksui, kuinka tälläisiäkin paikkoja on siunattu aivan asutuksen viereen ja miksi näistä paikoista kukaan ei tiedä mitään.
Lisää kuvia ja kartta kohteelle.
Kuvat ja teksti: Judinin Jussi