Melontavaellus on elämys

19.04.2016|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile|Melonta,

Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Parhaiten siihen voi tutustua veden pinnalta, opastetulla melontavaelluksella.

Jutun kuvat: Hannele Mäki-Ettala-Mustonen, Markku Degerholm, Jukka Asikanius, Tommi Knaapila

Kukapa ei tuntisi Inarijärvi-laulun sanoja ja osaisi eläytyä jo niiden perusteella odottamaan jotain merkityksellistä. Aavat selät, autiot saaret, kirkkaat vedet, kivikkoiset rannat, tuulten tuiverrus – näissäkin on elämystä kerrakseen.

Mutta vielä enemmän saimme kokea viime elokuussa Suomen Ladun järjestämällä ja Tommi Tennon vetämällä melontaretkellä.

Vesille lähdimme Partakosta kohden Kettuniemeä ja Pisteriä. Suolisvuonosta nousimme Suolisjärvelle, jonka pohjukassa leiriydyimme kahdeksi yöksi Järvenpäähän. Paluumatkalla laskimme kaksi nivaa Suolisjärveltä Kyyneljärvelle ja Kyyneljärveltä Kyynelvuonoon. Tuulisessa säässä saaria kiertäen palasimme Partakkoon.

Täysin tyynenä ja aurinkoisena päivänä söimme hilloja ja mustikoita päiväkahvisaaressa. Yhtenä päivänä oli aavemainen tunnelma ja pilvet kuvastuivat vedenpintaa. Pisintä, 36 km melontataivalta vauhditti hyvä takatuuli. Usein satoi, mutta hyvin varustautuneena se ei haitannut.

Useimmilla oli muoviset kajakit joko omat tai järjestäjän toimesta paikalle tuodut vuokrakajakit. Kahdella oli itsevalmistetut puiset rimakajakit ja yhdellä lasikuitukajakki.

Retken vetäjällä oli kolmiaukkoinen lasikuitukajakki, jossa kulkivat muonitukseen liittyvät astiat ja osa ruoka-aineista. Suurin osa ruoka-aineista ja muita varusteita oli jaettu osallistujien kajakkeihin.

Nivojen ohi rima- ja lasikuitukajakit joko kannettiin maitse tai laskettiin narun varassa.

 

Retkiruokaa nuotiolla

Kahvipannu, kymmenen ja viiden litran kattilat, muurikkapannu ja muutama muovi ämpäri, kauha ja lasta; vain nämä tarvittiin kuudentoista hengen melontaporukan ruuanlaittovälineiksi.

Ensimmäinen työ saavuttaessa taukopaikalle tai illalla leiriin oli puiden hakeminen nuotioon, jolla valmistimme ruuat ja keitimme kahvit. Kun on tottunut rinkkavaelluksille valitsemaan mahdollisimman kevyitä ruoka-aineita, niin vetten päällä kulkiessa painolla ei ole väliä.

Kajakit jopa kulkevat paremmin, kun ne uivat syvemmällä.

Säilykepurkeista löytyikin monenlaista herkkua ja muun muassa poronkäristyksen kanssa söimme uusia perunoita.

 

Muinaiselta polulta Vätsäriin

Jäämeren kauppareitti eli Ruijanreitti mainitaan asiakirjoissa jo 1500-luvulla. Se kulkee Perämereltä Saariselän tunturialueen yli Suolisjärven Järvenpään kautta Jäämerelle eli Ruijan rannoille. Laaja, puuton kenttä on jäljellä vanhasta kauppapaikasta Järvenpäässä, jossa on ollut majatalo ja muita rakennuksia.

Kentän laidalla kasvaa iso lehtikuusi, joka pistää miettimään, että mistä sen siemen siihen on tullut.

Teimme päiväretken Vätsärin järvirikkaalle ja kiviselle ylängölle tavoitteena Tuulipään huippu ja sieltä näkyvät maisemat.

Alkumatkasta näkyi vielä pari Ruijanreitin puista merkkiviittaa, joiden innoittaman retken vetäjä Tommi Tenno tarinoi menneestä ajasta, reitin historiasta ja saamelaisten pyhästä paikasta.

 

Telttasauna rentoutti

Järvenpään leiripaikalle rakensimme telttasaunan.

Kuntta pois, isoja kiviä tulipesän ympärille, metalliritilän ja rautojen päälle pienempiä kiviä kiuaskiviksi ja sitten armotonta puunpolttoa parin tunnin ajan. Tulet sammuksiin, hiilille vettä, kelosta laude ja telttakangas keppien varaan. Ja sauna oli häkälöylyjä vaille valmis.

Patikointipäivän kruunasi maailman parhaat ja eksoottisimmat löylyt, Suolisjärven vilvoittava vesi ja lämmin suihku puuhun ripustetusta retkisuihkupussista.

Pinnalla ja pinnan alla

Koska menomatkalla olimme nousseet Inarijärven pohjukan veneenvetopaikalla Suolisjärvelle, tiesi se paluumatkalle laskua Kyyneljärvelle ja takaisin Inarijärven Kyynelvuonoon. Ensimmäinen niva oli niin kivikkoinen, että saimme aikaiseksi aikamoisen suman.

Piti nousta kajakeista pois, jotta pääsi taas eteenpäin. Varsinkin, kun paikkaan sattui saman aikaan ranskalaisia vastaantulijoita kahdella kanootilla.

Toiseksi viimeiseksi yöksi leiriydyimme Kyynelvuonoon laskevan kosken partaalle. Useammalla oli mukanaan kalastusvälineet ja arvokaloja olikin saatu ihan koko porukalle jaettavaksi. Tappioitakin oli tullut, kun useampi viehe lähti sen suurimman kalan mukana tai tarttui pohjaan.

Nyt nämä kalastajat pääsivät katsomaan veden alle miltä taimenten valtakunnassa näyttää. Asianmukaisten märkäpukujen, huppujen, sukkien ja snorkkeleiden pukeminen vaati useamman avustajan.

Katsomossakin oli hauskaa, kun ”teletappeja” puettiin.

Näkymät veden alla olivat kerrassaan ainutlaatuiset, kun voi melkein koskettaa taimenia ja antaa virran viedä.   

HANNELE MÄKI-ETTALA-MUSTONEN

Inarin melontavaellus 25.7.–1.8. Lue lisää täältä tai ilmoittaudu suoraan kurssille.

Kommentoi