Metsähallituksen kansallispuistokummit tekevät tunnetuksi Suomen 37 kansallispuiston ja Merenkurkun maailmanperintöalueen luontoa ja harrastusmahdollisuuksia.
Tiedätkö mitä kaikkea kansallispuistossa voi perinteisen retkeilyn lisäksi tehdä?
Ei hätää. Ei tiennyt kosovolaistaustainen, vuoden pakolaisnainen ja tuore Helsingin kaupunginvaltuutettu Fatbardhe Hetemajkaan ennen kuin häntä pyydettiin viime keväänä yhdessä neljän muun julkisuuden henkilön kanssa kansallispuistokummiksi.
Metsähallituksen kansallispuistokummit vierailevat kansallispuistoissa, mutta myös ideoivat ja toteuttavat luontoon liittyvää toimintaa. Esimerkiksi Fatbardhe on mukana hankkeessa, jossa kehitetään maahanmuuttajien luontosuhdetta syventävää toimintaa.
Kokemuksensa kansallispuistokummit jakavat sosiaalisessa mediassa ja tiedotusvälineissä.
Kesän ja syksyn aikana eri kansallispuistot aktiviteetteineen ovat tulleet Fatbardhelle tutuiksi. Kolin kansallismaisemissa hän veti luontoretken Lieksassa asuville maahanmuuttajille, ja elokuussa hän osallistui Syötteen kansallispuistossa 30 kilometrin maastopyöräilykilpailuun.
"Se oli kamala kokemus ensikertalaiselle. Olen yllytyshullu, mutta laji ja maasto olivat todella haasteelliset. Selvisin kuitenkin reitistä alle neljän tunnin ja monta kokemusta rikkaampana", Fatbardhe naurahtaa.
Seitsemisen kansallispuistossa Fatbardhe taas pääsi tutustumaan 1930-luvun piian työtehtäviin.
"Pääsin muun muassa kehräämään lankaa, hoitamaan eläimiä ja sytyttämään tervahaudan."
Seitsemisestä muodostuikin hienojen kokemusten myötä Fatbardhen suosikkipuisto.
"Ei maisemien, vaan toiminnan takia. Olen kiinnostunut historiasta, ja Seitsemisessä pääsee itse kokemaan ja tekemään", Fatbardhe kertoo.
Fatbardhen lisäksi kansallispuistoja tekevät tunnetuiksi Saimi Hoyer, Patrik Borg, Mikko ”Peltsi” Peltola ja Lauri Tähkä.
Mihin kansallispuistokummeja sitten tarvitaan?
Metsähallituksen luontopalveluluiden viestintäpäällikkö Päivi Rosqvistin mukaan kansallispuistoja ei varsinaisesti tarvitse markkinoida, sillä kävijöitä riittää muutenkin.
”Yhä isompi osa nuorista ja aikuisista on kuitenkin vieraantunut luonnosta. Kansallispuistokummien avulla toivomme saavamme uusia kohderyhmiä nauttimaan kansallispuistojemme tarjoamista mahdollisuuksista."
Lue lisää kansallispuistokummeista...
Teksti: Panu Könönen