Kiljavan ja Piispalan Metsähotellit on jouduttu perumaan pahenevan koronatilanteen ja tiukentuneiden rajoitusten takia.
Nuku yö ulkona -kampanjaa on tänä vuonna markkinoitu tuomalla sänkyjä helsinkiläisiin puistoihin.
Suomen Latu haastaa elokuun lopussa kuudetta kertaa kaikki Suomessa asuvat nukkumaan yönsä ulkona. Kampanjaan on liittynyt vuosittain myös maksutonta majoitusta tarjoavat Metsähotelli-tapahtumat.
Mikä on Metsähotelli? Lue lisää ainutlaatuisesta konseptista.
Paheneva koronatilanne yhdessä uusien, tiukkojen rajoitustoimien kanssa on tehnyt mahdottomaksi järjestää Metsähotellit Nurmijärvellä ja Kannonkoskella, joten ne joudutaan perumaan. Paikkansa maksuttomista Metsähotelleista varanneille on lähetetty tieto asiasta.
“Viime vuonna onnistuimme koronasta huolimatta järjestämään terveysturvalliset Metsähotelli-tapahtumat, joten osaamista niiden järjestämiseen olisi ollut myös tässä tilanteessa”, tapahtumasuunnittelija Saija Suominen Suomen Ladusta kertoo.
Harmitus on suuri sekä Nurmijärvellä että Kannonkoskella, joissa on tehty paljon töitä turvallisten tapahtumien rakentamiseksi. Nurmijärvellä Suomen Ladun jäsenyhdistys Nurmijärven Latu&Polku on jo vuoden ajan rakentanut 1 500 majoittujaa vetävää Metsähotellia.
Kolmesta suunnitellusta Metsähotellista järjestetään nyt ainoastaan Metsähotelli Kiilopää Saariselän tunturialueella.
Nuku yö ulkona -kampanja järjestetään kuudetta kertaa. Haasteen on ottanut vastaan vuosittain 80–130 000 ihmistä.
“Nuku yö ulkona on ehkä Suomen turvallisin suurtapahtuma, sillä kampanjaan voi osallistua vaikka omalla takapihallaan nukkuen”, viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen Suomen Ladusta muistuttaa.
“Haluammekin haastaa kaikki Suomessa asuvat nauttimaan yönsä ulkona Suomen suurimmassa luksushotellissa, luonnossa.”
Katso inspiroiva video ulkona nukkumisesta!
Nuku yö ulkona 28.8.2021. Jaa kokemuksesi sosiaalisessa mediassa tunnisteella #nukuyöulkona.
Kommentoi