Kiilopää kirvoitti runouteen
Kiilopäällä useana vuonna hiihtänyt naisporukka kokosi tunturin herättämiä tuntojaan paperille. Lopputuloksesta syntyi runo, joka varmasti heijastaa monen lapinkävijän ajatuksia.
Minne tahansa lähdet, kuljet aina kevättä kohti.
Oikopolkua tai linnuntietä, kunhan vain lähdet.
Hajamietteitä Pohjan Ukon uumenista
Pitääkö raapia tulitikkuja vai lähteä ladulle - tunturiin,
kun elämä on nyt - livet är nu!
Ilmassa oli pitoa, luistoa ja menemisen meininkiä,
mutta myös lipsuntaa – eteen ja taakse.
Suksien hoitoa.
Rehvasteli mäessä, maisteli lunta.
Nilkka kyseli illalla, onko tämä unta.
Mutta elämä tuntui yhä juhlalta. Ihan totta! - Niin, elämä on.
Loistava laturetki, maasto mahtava.
Yksi latu sinne jonnekin.
Sää, tuo oikullinen -
on antanut auringon mannaa.
Ahopää laskettu tuulessa, tuiskussa,
tyvenessä säässä.
Niilanpää ja porokämppä.
Polttopuita tylsistyneellä kirveellä pienitty lumikinosten takana,
tupa lämpimäksi saatu saavuttajille.
Ja retkimuona maistui ennen uutta matkaa.
Selkosia taitettu, nousuja ja laskuja, useaan kertaan.
Umpihankeen uutta latua laadittu.
Kaakosta puhaltanut pyrypuhuri saatteli lunta laineiksi
niin että päämäärä katosi lumimyräkkään.
Lumityöt.
Päiväkahvien herkullinen nautinto.
Tuppurainen 'baana' kuljetti Kakslauttaseen ja takaisin,
kun sään seljettyä käytiin ulkoiluttamassa suksia.
Hienoinen jälkilumisade kostutti suloposket punaisiksi.
Lumikiteet kiinnittyivät kuin timantit pipon reunaan.
Kuin kruunatut ladulla!
Latu ladulta lähempänä hyvää oloa.
Maittava keittolounas.
Aurinko pilvettömältä taivaalta siivitti joukkoa luontoon,
jängille, tunturien rinteille - joka päivä jonnekin.
Mikä veto, mikä lento!
Välipäivä - dolce far niente! Sekin on jotain.
Voi meitä onnellisia!
Kaikki tämä painuu sielun sopukoihin.
Koonnut: Annaliisa Nissinen, Savonlinna