07.09.2020|Osallistu Ulkoile Vaikuta
Koronan myötä yhteiset treenit loppuivat kuin seinään ja samalla myös keskustelut kavereiden kanssa harjoittelusta, hienoista harjoittelupaikoista, tekniikasta ja päivän ajankohtaisista aiheista. Some on kuitenkin täyttynyt suomalaisten entistä uskomattomimmista liikuntasuorituksista.
Kuva: Sampsa Sulonen / Suomen Latu
Erilaiset liikuntaan liittyvät sovellukset kuten esimerkiksi frisbeegolf, geokätköily ja digitaaliset retkikartat ovat selkeästi suosituimpia nyt. Järjestömme päivittäisessä toiminnassa etäkokouksista on tullut arkipäivää ja yhdistykset järjestävät erilaisia ulkoilun some-haasteita.
Hienoimpia oivalluksia kansalaistemme liikuttamiseksi digitaalisesti ovat olleet paikallisyhdistyksiemme nopeasti keräämät tiedot oman lähialueen ulkoilupaikoista ja suunnistusseurojen omatoimirastit, joihin pystyy tulostamaan kartan omalta kotikoneelta. Mielenkiintoista oli myös seurata erästä norjalaista vaeltajaa, joka näytti livekuvaa retkistään. Katsojat pääsivät vaikuttamaan, mihin suuntaan vaeltaja itsensä suuntasi.
On selvää että kaikki eivät ole digiä liikkumiseensa löytäneet, mutta on yhtä selvää että sen käyttö poikkeusaikana on kasvanut. Miten liikuntajärjestöt ja -seurat löytävät oman roolinsa ja tehtävänsä tämän digikansan liikuttamisessa? Vai onko sitä? Siirtyykö tämä rooli kansan liikuttamisesta älykellojen valmistajille ja maailmanlaajuisille kaupallisten sovellusten omistajille?
Käy kertomassa oma näkemyksesi Suomen Ladun roolista suomalaisten liikuttamisessa digitaalisesti: suomenlatu.fi/digiliike
Vastauksien yhteenvetoa pääset katsomaan tästä.
Kommentoi