Uutisarkisto: Ulkoile

III Kiilopäähiihto avaa massahiihtokauden lauantaina 25.11.

Kolmatta kertaa järjestettävä Kiilopäähiihto kerää mukaan hiihtäjiä ympäri Suomen. 50 km kilpasarjojen lisäksi tarjolla myös retkisarja, molemmissa tyylinä perinteinen.

16.11.2017|Ulkoile

Luontopäiväkodit kasvattavat suosiotaan

Luonnossa kotonaan toimijoiden määrä kaksinkertaistui vuodessa.

19.10.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Vielä syysloma ulkona – näillä vinkeillä se onnistuu

Syyslomalla ei kannata jäädä neljän seinän sisälle, vaan suunnata luontoon.

16.10.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Laturetkikalenteri 2018 - ilmoita tapahtumasi nyt!

Keräämme tapahtumia ensi vuoden laturetkikalenteriin.

11.10.2017|Ulkoile

Altti Luoma In Memoriam

​​​​​​​Suomen Latu hiljentyy kunnioittamaan ikuisuuteen siirtyneen kunniajäsenensä, latuveteraani Altti Luoman muistoa.

05.10.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Perheliikunnalla tuetaan hyvinvointia ja saadaan järjestöihin lisää harrastajia

Perheliikunta, jolla tarkoitetaan eri-ikäisten läheisten yhdessä viettämää liikunnallista aikaa, on nyt toivottua sekä perheiden, järjestöjen että päättäjien keskuudessa. Sirkku Juntunen on tarkastellut pro gradu -tutkielmassaan perheliikunnan organisoimista ja edistämistä kolmannen sektorin kattojärjestöissä.

04.10.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Äänestä Vuoden vapaaehtoinen -palkinnon saajaa

Tiirismaan Ladun puheenjohtaja, Suomen Ladun hallituksen jäsen Hannu Backman on ehdokkaamme Vuoden vapaaehtoiseksi.

03.10.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Merja Raatikainen on Suomen Ladun 84 000:s jäsen.

Suomen Ladun jäsenmäärä on tänäkin vuonna kasvanut kiivasta tahtia, tällä viikolla rikkoutui ensimmäistä kertaa 84 000 jäsenen raja.

22.09.2017|Ulkoile Yhdistyspalvelut

Suomen Ladun uusittu tapahtumakalenteri on avattu

Uudesta tapahtumakalenterista löydät Suomen Ladun ja sen yhdistysten tapahtumat entistä sujuvammin myös mobiilissa.

20.09.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile Yhdistyspalvelut

Maastopyöräilyn retkiajot lauantaina Kiilopäällä

Kiilopäällä ja Urho Kekkosen kansallispuistossa maastopyöräilyn retkiajot 23.9. – Mukana tapahtumassa myös Mikko "Peltsi" Peltola

19.09.2017|Ulkoile

Suositut rullahiihtokurssit jatkuvat koko syksyn

Suomen Ladun ja Marwen järjestämkillä perus- ja jatkokursseilla pääsee rullahiihtämään Helsingin Paloheinässä koko syksyn ajan.

15.09.2017|Ulkoile

Kesäuintihaasteessa tehtiin uusia ennätyksiä viileästä kesästä huolimatta

Suomen Ladun Kesäuintihaaste päättyi elokuun lopussa. Kolmen kuukauden aikana kirjattiin 5 207 uintikertaa 2 432 eri vesistössä 350 uimarin voimin.

05.09.2017|Ulkoile

Syysretki Nipsun kanssa -kirja on julkaistu

Suomen Latu julkaisi Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa neljännen ja viimeisen osan Muumipeikon retket -kirjasarjasta.

05.09.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Punaisen sulan salaisuus - Metsäseikkailu lapsiperheille

Tervetuloa mukaan Partioaitan, Suomen Ladun ja Luontokeskus Haltian tapahtumaan 2.9.

01.09.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Polkujuoksukiertue käynnissä

Elo-syyskuussa juostaan poluilla. Suomen Latu on mukana Salomonin ja Intersportin polkujuoksukiertueessa, joka järjestetään viidellätoista eri paikkakunnalla ympäri Suomea.

31.08.2017|Ulkoile

Kalevi Kalliomäelle Suomen Ladun kultainen ansiomerkki

Hyvinkään Ladun varapuheenjohtajalle Kalevi Kalliomäelle luovutettiin lauantaina 26.8. Suomen Ladun kultainen ansiomerkki, Suomen Ladun korkein huomionosoitus.

28.08.2017|Ulkoile

Juhli Suomen luontoa

Luonnon päivät huipentuvat elokuun viimeisenä lauantaina 26.8.2017.

25.08.2017|Ulkoile

Tutustu rullahiihtoon alkeiskurssilla

Tervetuloa kokeilemaan rullahiihtoa Suomen Ladun ja Marwen järjestämille Rullahiihto tutuksi -kursseille Paloheinään, Helsinkiin 28.8.–23.9.

25.08.2017|Ulkoile

Vaikuta!-illat jatkuvat syksyllä

Vaikuta! -illat on suunniteltu erityisesti Suomen Ladun jäsenyhdistysten vaikuttamistyön tueksi.

16.08.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Suomen Ladun jäsenmäärä ennätyslukemissa!

Suomen Ladun jäseniä on jo 83 146.

08.08.2017|Ulkoile

Joko sinä olet ottanut osaa kesäuintihaasteeseen?

Heinäkuu on mainio aika pulahtaa johonkin Suomen lukuisista kauniista vesistöistä.

06.07.2017|Ulkoile

Sauvakävely täyttää 20 vuotta

Suomen Latu juhlistaa sauvakävelyn 20-vuotista taivalta järjestämällä kansainvälisen Nordic Walking -kongressin ja kaksi tapahtumaa yhteistyössä International Council of Nordic Walkingin kanssa.

03.07.2017|Ulkoile

Lähes 130 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona

Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haasteeseen osallistui lähes 130 000 suomalaista, selviää Taloustutkimuksen Suomen Ladulle tekemästä kyselystä.

29.06.2017|Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Kuvakierros Metsähotelliin

Valokuvaaja Eeva Mäkinen vietti yönsä ulkona Nuuksion PEFC-metsähotellissa. Muistikortille tallentui ihana, kesäinen leiritunnelma. Nämä kuvat kannattaa todellakin katsoa!

20.06.2017|Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Kymmenet tuhannet nukkuivat yönsä ulkona

Suomen Ladun Nuku yö ulkona -haaste sai suomalaiset etsiytymään ulos nukkumaan lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi.

18.06.2017|Nuku yö ulkona Ulkoile

Kesäretki Nuuskamuikkusen kanssa -kirja on julkaistu

Suomen Latu julkaisi Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa kolmannen osan Muumipeikon retket -kirjasarjasta.

13.06.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Muumiperheen ulkoilukoulut mukana Nuku yö ulkona -tapahtumissa

Suomen Ladun ja Muumien yhteistyötä tulee tänä vuonna täyteen 60 vuotta. Juhlavuotena Muumit ovat mukana myös Luonnon päivissä ja Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtumissa 17.6.

12.06.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Dippaa ja ui koko kesä – Suomen Latu haastaa uimaan ulkona

Kesäuintihaasteen tavoitteena on saada mahdollisimman monet pulahtamaan ja uimaan mahdollisimman usein ja mahdollisimman monessa paikassa.

30.05.2017|Ulkoile

Yli 33 000 suomalaista villiintyi keväästä Luonnon päivien tapahtumissa

Toista Suomi100-vuoden Luonnon päivää vietettiin lauantaina 20. toukokuuta ympäri maata 257 tapahtuman voimin. Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestivät päivän aikana yli 50 tapahtumaa.

23.05.2017|Ulkoile

Uusi pienten lasten luontopolku Suomen Luontokeskus Haltian lähiluontoon

Suomen Luontokeskus Haltia, Suomen Latu ja Finlands Svenska Idrott ovat yhteistyössä toteuttaneet Metsämörri-teemaisen luontopolun Suomen luontokeskus Haltian lähiluontoon, Espooseen.

17.05.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Villiinny keväästä 20.5.

Juhlavuoden toinen luonnonpäivä on pian täällä. Miten sinä nautit kevätluonnosta?

15.05.2017|Ulkoile

Tilannetietoa Mega-eventin majoituksista

Monet suunnittelevat jo kiivaasti kesän reissua Kiilopäälle Mega-eventtiin. Nyt on erinomainen aika varmistaa majoitus.

11.05.2017|MSG2017 Suomen Latu Tapahtumat Ulkoile

Varaa paikkasi Suomen Ladun Metsähotelleista

Nuku yö ulkona -tapahtuman metsähotellien varauspalvelu avautuu 2.5. klo 15.

01.05.2017|Nuku yö ulkona Ulkoile

Maastopyöräily valloittaa metsät ja mielet

Maastopyöräilystä on tullut koko kansan ulkoilulaji. Suomen Latu järjestää maastopyöräilykiertueen 15 paikkakunnalla.

28.04.2017|Ulkoile

Nuku yö ulkona – osallistu kuvakisaan

Kerro luontosuhteestasi valokuvalla ja osallistu kilpailuun, voit voittaa yön Nuuksion Metsähotellissa.

26.04.2017|Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Suomalaisporukka teki epävirallisen maailmanennätyksen geokätköilyssä

Neljä suomalaiskaverusta geokätköili 15. maassa vuorokauden aikana. Uusi, epävirallinen maailmanennätys on 22 tuntia, 25 minuuttia.

21.04.2017|Latu&Polku Ulkoile

Pääsiäisen parhaat ulkoleikit

Suomen Latu tuunasi perinteisistä ulkoleikeistä koko perheelle sopivia pääsiäisleikkejä.

13.04.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Kiilopään kiehisiä

Uusi Kiilopään kiehisiä -blogi paneutuu Kiilopään historiaan ja tarinoihin.

07.04.2017|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile

Suomen Ladun jäseniä kuntavaaliehdokkaina

Pyysimme kuntavaaleissa ehdokkaina olevia jäseniä ilmoittautumaan ja kertomaan itsestään.

21.03.2017|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Punkaharju on Vuoden Retkikohde 2017

Vuoden Retkikohde 2017 yleisöäänestyksen on voittanut Punkaharju. Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää alueen retkeilypalveluita.

17.03.2017|Latu&Polku Ulkoile

Geokätköilijät kokoontuvat kesäkuussa Kiilopäälle

Suomen Latu järjestää 16.-18.6.2017 Kiilopäällä geokätköilijöiden suurtapahtuman eli Mega-eventin.

17.03.2017|MSG2017 Ulkoile

Kiinnostaako vaellus Iranissa?

Vaellusinfo Iranista 17.3. klo 18 Suomen Ladun toimistolla.

10.03.2017|Ulkoile

Kevätretki Muumimamman kanssa -kirja on julkaistu

Muumilaaksossa puhaltavat keväiset tuulet!

02.03.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Suomen Ladun uusi verkkopalvelu kertoo kaiken oleellisen hiihdosta

Suomen Ladun uusi Kaikki hiihdosta -verkkopalvelu kertoo nimensä mukaisesti kaiken oleellisen hiihdosta: varusteista, voitelusta, tekniikasta, pukeutumisesta ja harjoittelusta. Unohtamatta myöskään latutietoa ja hiihtotapahtumia.

01.03.2017|Hiihtopalvelut Ulkoile

Koko perheen ulkoiluvinkit hiihtolomalle

Suomen Latu kokosi hiihtoloman ulkoiluhetkiin ideoita, joiden parissa koko perhe taatusti viihtyy talvisessa luonnossa.

17.02.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Enemmän kuin hiihtokisat

Lahdessa on pian tiedossa 12 päivää hiihdon ja Suomen juhlaa.

15.02.2017|Ulkoile

Maailman parhaat jäänveistäjät saapuivat Leppävirran jääluolaan

Leppävirran hiihtoareena isännöi Luolajäänveiston MM-kilpailuja 18.2. Veistokset ovat yleisön nähtävillä 14.5. asti.

15.02.2017|Ulkoile

Talviuinnin SM-kilpailut tuo 1000 uimaria Savonlinnaan

Tanhuvaaran Urheiluopisto täyttyy tulevana viikonloppuna kylmän veden ystävistä, kun yli 1000 uimaria osallistuu Talviuinnin SM-kilpailuihin Savonlinnassa.

02.02.2017|Ulkoile

"Hiihtoraivosta" eroon - muista latuetiketti

Onko latu vain hiihtämistä varten? Vai saako hiihtäjien joukossa vaikkapa lumikenkäillä? Tutustu latuetikettiin ja käyttäydy ladulla toisia huomioiden.

31.01.2017|Ulkoile

Koko perheen talviseikkailukiertue käynnistyy Lappeenrannassa

Viime vuonna yli 30 000 ihmistä liikuttanut Angry Birds Go Snow -tapahtumakiertue starttaa Lappeenrannassa 28.1.

26.01.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Nauti matkasta – Lähde laturetkelle

Suomen talvi on täynnä hiihtotapahtumia, lataa Latu&Polku-lehden Laturetkikalenteri ja löydä itsesi ladulta!

24.01.2017|Ulkoile

Maailman suurin hiihtokoulu tuo myös muumit laduille

Suomen Latu järjestää vuoden ensimmäisenä Luonnon päivänä 4.2. Maailman suurimman hiihtokoulun, joka kutsuu koko kansan laduille. Päivän aikana järjestetään myös Muumiperheen hiihtokouluja 40 paikkakunnalla.

20.01.2017|Lastentoiminta Ulkoile

Kaikkien aikojen luontojuhlat alkavat - Luonnon päivät kutsuu kaikki juhlimaan satavuotiaan Suomen luontoa

Suomen Latu on jäsenyhdistyksiensä kanssa vahvasti mukana kaikissa juhlavuoden tapahtumapäivissä.

13.01.2017|Ulkoile

Talvi tuli takaisin – Ota nämä asiat huomioon, kun liikut jäällä

Viime vuoden lopulla ja heti uuden vuoden alussa on saatu nauttia isossa osassa Suomea peilijäistä. Erityisesti retkiluistelijiat ovat herättäneet huomiota lumettomassa maisemassa.

02.01.2017|Ulkoile

Suomen Latu toivottaa koko maahan laturauhaa – Näillä vinkeillä annat muillekin hiihtäjille joulumielen

Suomen Latu toivoo, että kaupungit ja kunnat julistaisivat laturauhan koko hiihtokaudeksi. Suomen Ladun laatimaa latuetikettiä noudattamalla hiihto on kaikille kivaa.

21.12.2016|Hiihtopalvelut Ulkoile

Vuoden retkikohde 2017 -yleisöäänestys on käynnissä

Vuoden retkikohde 2017 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden kilpailun teemana on historiakohteet.

20.12.2016|Ulkoile

Retkiluistelu ei ole hengellä leikkimistä – lue vinkit jäällä liikkumiseen

Jäällä liikkuessa on muistettava huolehtia turvallisuudesta oikeanlaisella varustautumisella.

09.12.2016|Ulkoile

Pekka Alanen täyttää tänään 70 vuotta

Suomen Ladun hallituksen puheenjohtaja Pekka Alanen viettää tänään syntymäpäiväänsä.

05.12.2016|Ulkoile

Vertaistietoa ladulle

Huonot talvet eivät ole este hiihtoharrastukselle. Ainakaan silloin, kun tietoa käytössä olevista laduista on tarjolla 24/7.

30.11.2016|Latu&Polku Ulkoile

Lähde kesäkuussa Kiilopäälle geokätköilytapahtumaan

Suomen Latu järjestää Kiilopäällä 16.–18.6.2017 kätköilijöiden Midnight Sun Geocaching -suurtapahtuman.

30.11.2016|MSG2017 Ulkoile

Massahiihtokausi avattiin Kiilopäällä parin sadan hiihtäjän voimin

50 kilometrin miesten voittaja oli Miika Ruokonen ajalla 2:36:29. Kilpaladulla nähtiin pitkästä aikaa myös olympiavoittaja Marjo Matikainen-Kallström

28.11.2016|Ulkoile

Marjo Matikainen-Kallström avaa hiihtokautensa Kiilopään laduilla

Kiilopäähiihto avaa massahiihtokauden la 26.11. Kilpaladulla nähdään pitkästä aikaa myös olympiavoittaja Marjo Matikainen-Kallström

18.11.2016|Ulkoile

Uusi Muumikirja johdattaa lukijat talviseen luontoon

Suomen Latu julkaisi yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Tammen kanssa ensimmäisen osan neljäosaisesta Muumipeikon retket -kirjasarjasta.

07.11.2016|Lastentoiminta Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Suomen Latu palkitsi Pokémon GO:n vuoden Suomen Liikuttajana

Suomen Latu palkitsee vuosittain Suomen Liikuttaja -tunnustuksella organisaation tai tahon, jonka toiminta on edistänyt merkittävällä tavalla suomalaisten liikkumista.

23.10.2016|Ulkoile

Mistä löytyy Vuoden Retkikohde 2017?

Vuoden Retkikohde 2017 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi tämänkertaisen kilpailun teemana on historiakohteet.

06.10.2016|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile

Polkujuoksusta enemmän irti oikeilla varusteilla

Polkujuoksukengän tärkeimpiä ominaisuuksia ovat hyvä istuvuus, tuki, keveys ja pito. Suomen Ladun polkujuoksuohjaaja Veera Malmivaara testasi Salomonin speedcross pro -kengät

29.09.2016|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile

Pohjoismaiset ulkoilujärjestöt koolla Tuusulassa

Suomen Latu järjesti pohjoismaisten ulkoilujärjestöjen kanssa työpajan, jossa käytiin vilkasta keskustelua lasten ja nuorten ulkoilusta Pohjoismaissa.

22.09.2016|Lastentoiminta Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Tuhannet suomalaiset nukkuivat yönsä ulkona

Nuku yö ulkona -haasteen päätapahtumassa Reisjärvellä 750 kävijää.

18.09.2016|Liikuttaja/Ajankohtaista Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Tuhannet yöpyvät tänään ulkona - katso kuvat

Osallistujien kuvia ja terveisiä Suomen Ladun some-kanavissa ja YLEn sivuilla.

17.09.2016|Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Missä nukkua ensi yönä?

Kiinnostaako ulkona nukkuminen, mutta et uskalla yksin? Suomen Ladun yhdistysten tapahtumiin mahtuu vielä mukaan.

16.09.2016|Nuku yö ulkona Tapahtumat Ulkoile

Huomenna nukutaan yö ulkona

Suomen Ladun haasteeseen on vastannut jo 15 000 ihmistä, joista 4 000 on luvannut nukkua yönsä ulkona.

16.09.2016|Tapahtumat Ulkoile

Suomen Latu haastaa: Nuku yö ulkona 17.9.

Suomen Latu haastaa lauantaina 17. syyskuuta suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona. Haasteeseen on vastannut Facebookissa jo 13 000 henkilöä.

12.09.2016|Latu&Polku Latu&Polku Nuku yö ulkona Ulkoile

Nuku yösi ulkona!

Mikä olisikaan suloisempaa kuin sukeltaa syyskuisessa yössä makuupussin miellyttävään lämpöön?

06.09.2016|Nuku yö ulkona Ulkoile

Kesäuintihaaste sai kansan uimaan – 4 740 kertaa, 2 082 eri vesistössä

Elokuun lopussa päättynyt Suomen Ladun Kesäuintihaaste sai sadat suomalaiset pulahtamaan ja kirjaamaan uintinsa.

01.09.2016|Suomen Latu Ulkoile

Ajankohtaista järjestöasiaa Liikuttajassa

Lue syksyn ensimmäinen Liikuttaja-uutiskirje ja tutustu yhdistyksille suunnattuun verkkolehteen.

25.08.2016|Ulkoile

Suomalaista, aineetonta kulttuuriperintöä: jokamiehenoikeudet mahdollistavat pääsyn metsään

Oletko ajatellut, missä on lähin metsä minne voisit mennä, jos Suomessa ei olisi jokamiehenoikeutta?

19.07.2016|Tapahtumat Ulkoile

Matalan kynnyksen maastopyöräilytoiminnalle on kysyntää

Suomen Ladun ja R-Techin toteuttama maastopyöräilykiertue on tarjonnut jo 18 paikkakunnalla mahdollisuuden tutustua maastopyöräilyyn ilman omaa maastopyörää.

13.07.2016|Ulkoile

Nordic Walk Finland houkuttelee sauvakävelijät Helsinkiin

Elokuussa jalkaudutaan sauvakävelyn syntymaisemiin Paloheinään ja juhlitaan samalla lajin 20-vuotista taivalta kaikille avoimessa ja ilmaisessa sauvakävelytapahtumassa.

06.07.2016|Ulkoile

Paloheinän ulkoilualueella järjestetään kuluvan kesän ja syksyn aikana ohjattua liikuntatoimintaa

Suomen Latu järjestää Paloheinässä polkujuoksua, maastopyöräilyä, geokätköilyä ja retkeilykouluja lapsille.

05.07.2016|Ulkoile

Saimaa oli Kesäuintihaasteen suosituin uintipaikka kesäkuussa

Suomen Ladun kesäuintihaaste on saanut uimareita liikkeelle ympäri Suomen.

01.07.2016|Tapahtumat Ulkoile

Juhannuksen liikuttavimmat leikit

Suomen Ladun vinkeillä saa perinneleikkeihin juhannuksen taikaa, joka ei jätä ketään kylmäksi!

22.06.2016|Lastentoiminta Ulkoile

Polkujuoksuun voi nyt tutustua ohjatusti 10 paikkakunnalla

Suomen Latu järjestää aloittelijoille suunnattuja polkujuoksulenkkejä kesän aikana.

03.06.2016|Ulkoile

Kesäuintihaaste alkaa!

Suomen Latu haastaa jokaisen uimaan sydämensä kyllyydestä tänä kesänä.

31.05.2016|Ulkoile

Sähköpyörällä on aina myötätuuli!

Euroopassa vauhdilla lisääntyvän sähköpyöräilyn kasvunäkymät ovat Suomessakin huikeat. Sähköpyöräily on yksi tehokkaimmista keinosta houkutella hyppäämään auton ratista pyörän satulaan.

04.05.2016|Ulkoile

Retkeilyn ABC on retkeilijän kattava tietopaketti

Kevätauringon lämmittäessä talven jälkeen heräävä luonto houkuttaa retkelle. Jos mieltä askarruttavat retkeilyyn liittyvät kysymykset, hyviä vastauksia tarjoaa Retkeilyn ABC.

03.05.2016|Latu&Polku Ulkoile

Melontavaellus on elämys

Inarijärvi on Suomen kolmanneksi suurin järvi. Parhaiten siihen voi tutustua veden pinnalta, opastetulla melontavaelluksella.

19.04.2016|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile

Luonnossa kotonaan – myös kunnallisessa päiväkodissa

Helsingin kaupungin päiväkoti Kanava on ensimmäinen kunnallinen Luonnossa kotonaan -tunnuksen saanut päiväkoti.

14.04.2016|Lastentoiminta Ulkoile

Lähiluonto on paras luokkahuone

Suomen Latu julkaisi sähköisen materiaalin lähiluonnossa toteutettavan oppimisen tueksi. Luokasta luontoon -hankkeen opettajamateriaali löytyy osoitteesta www.suomenlatu.fi/luokastaluontoon.

12.04.2016|Lastentoiminta Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile Vaikuta

Raahen saaristo on Vuoden Retkikohde 2016

Voittaja saa palkinnoksi Suomen Messusäätiön myöntämän 5 000 euron stipendin, jolla on tarkoitus kehittää aluetta edelleen.

07.03.2016|Latu&Polku Ulkoile

Hiihtokausi jatkuu Hiihtoniilojen seurassa

Vaikka kevät tekee jo tuloaan, niin lähes koko Suomessa pääsee vielä hiihtämään. Suomen Ladun Hiihtoniilot ovat suksilla Tuusulan, Kotkan, Savon ja Lahden seuduilla.

04.03.2016|Ulkoile

Unelmien liikuntapäivä

Suomen Latu on mukana unelmien liikuntapäivässä. Katso, mitä sinä voit tehdä liikunnan pop up -päivänä.

04.03.2016|Liikuttaja/Ajankohtaista Ulkoile

Jääveistokset vetävät väkeä

Suomen Ladun jäsenyhdistys Jäälinna ry on järjestänyt seitsemän eri paikkakunnan yhdistyksen kanssa jääfestivaalit.

26.02.2016|Ulkoile

Varkaudessa veistetään parhaillaan Suomenmestaruuksista

Jäänveiston Suomen mestaruudesta kilpaillaan Varkaudessa 18.- 20.2. historiallisessa Walterinpuistossa, Ravintola Kaks Ruusun piha-alueella.

18.02.2016|Ulkoile

Tuhannet nousivat suksille lauantaina

Suomen Ladun valtakunnallista Yhdessä hiihtäen -päivää vietettiin lauantaina 6. helmikuuta.

08.02.2016|Osallistu Ulkoile

Lataa laturetkikalenteri 2016

Hiihtäjiä on monenlaisia, toinen tykkää liikkua verkkaasti eväät repussa, toinen kiitää kilometrejä trikoissa. Onneksi Suomeen mahtuu myös erilaisia laturetkiä, ja sellaisiakin, joissa on jokaiselle jotakin. Tutustu Latu&Polku-lehden keräämään kalenteriin ja löydä oma laturetkesi.

06.02.2016|Latu&Polku Latu&Polku Ulkoile

Lauantaina hiihdetään yhdessä!

Helmikuun 6. päivänä vietetään valtakunnallista Yhdessä hiihtäen -päivää yli sadan maksuttoman tapahtuman voimin eri puolilla Suomea.

02.02.2016|Ulkoile

Koko perheen talviseikkailukiertue käynnistyy!

Suomen Ladun järjestämä valtakunnallinen Angry Birds Go Snow -tapahtumakiertue starttaa Jyväskylässä 16.1.

15.01.2016|Tapahtumat Ulkoile

Uusi kansallispuisto Suomeen

Hossan retkeilyalueesta Suomussalmella tulee Suomen 40. kansallispuisto ensi vuonna.

14.01.2016|Ulkoile

Y Llyn – kylmän veden lumo -valokuvanäyttely saapuu Suomeen

Valokuvataiteilija Vivienne Rickman-Poole tuo talviuintivalokuvanäyttelynsä Suomeen tammikuussa. Iso-Britannian tunnetuin talviuimari on inspiroiva esiintyjä, jonka teoksissa yhdistyy intohimo ulkoiluun, talviuintiin ja valokuvaukseen.

11.01.2016|Tapahtumat Ulkoile

Vuoden Retkikohde 2016 -finalistit valittu, yleisöäänestys alkaa

Vuoden Retkikohde 2016 -kilpailun finaali ja yleisöäänestys on käynnissä. Tämän vuoden kilpailun teemana on retkeilyvesistö.

11.01.2016|Latu&Polku Ulkoile