Suomen Latu ja Ikäinstituutti yhteistyöhön
Suomen Latu mukaan edistämään ikäihmisten liikkumista ja ulkoilua.
Laturetkikalenteri 2015 koonti
Julkaisemme jälleen vuoden viimeisessä Latu & Polku -lehdessä laturetkikalenterin, josta löytää parhaat massahiihtotapahtumat tulevalle hiihtokaudelle. Tapahtuman järjestäjät voivatkin nyt ilmoittaa laturetkensä kalenteriin ilmaiseksi. Latu & Polku 6/14 ilmestyy 15.12.2014.
Seuratoiminnan kehittämistuki ja -työllistämistuki haettavaksi
Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä seuratoiminnan kehittämistuki on haettavana. Tuella vahvistetaan urheilu- ja liikuntaseurojen perustoiminnan laatua, kehittämistä, vapaaehtoistyötä sekä lasten- ja nuorten liikuntaharrastusta. Lisäksi haettavana on seuratoiminnan työllistämistuki työllisyyttä edistäviin liikunnan hankkeisiin.
Muumi-aiheinen Ulkoilukalenteri 2015 on ilmestynyt
Muumit ovat olleet vuosikymmeniä tärkeä osa Suomen Ladun lastentoimintaa. Nyt ulkoilevat Muumit seikkailevat Suomen Ladun seinäkalenterissa.
Uudistunut Latu & Polku ilmestyy perjantaina
Suomen Ladun julkaisema ulkoilun aikakauslehti Latu & Polku uudistuu. Perjanaina ilmestyy ensimmäinen uudistettu numero.
Suomen Latu osallistuu luonnonsuojelulain päivittämiseen
Ympäristöministeriö käynnisti 23.10. luonnonsuojelulain muutostyön nykyaikaisesti kansalaiskuulemisella. Kansalaisilla on mahdollisuus vaikuttaa uuteen luonnonsuojelulakiin seuraavan kuuden viikon aikana. Suomen Latu kertoi näkemyksistään ympäristöministeriön järjestämässä avajaistilaisuudessa.
Suomen Latu Kiilopää sai uuden keittiömestarin
Suomen Latu Kiilopää uudistaa ja vahvistaa organisaatiotaan.
Luonnonsuojeluliitto julkaisi Koulumetsäoppaan
Suomen luonnonsuojeluliitto julkaisi opettajille, kasvattajille ja kuntien viranomaisille Koulumetsäoppaan. Koulumetsä on koulua tai päiväkotia lähellä oleva pysyvä metsäluontokohde, joka sopii lasten ja nuorten opetukseen, kasvatukseen ja virkistykseen.
Luokasta Luontoon -hanke on vienyt oppimista ulos kahden kuukauden ajan
Suomen Ladun Luokasta Luontoon -hanke on liikuttanut alakouluikäisiä kaksi kuukautta. Pilottikoulut ovat ottaneet toiminnan hyvin vastaan. Hankkeeseen kuuluu lisäksi retkeilykummitoiminta ja luontoliikuntaa koulujen kerhoille koulutukset. Lue lisää hankkeesta: www.suomenlatu.fi/luokastaluontoon
Liikuttaja 3/2014 ilmestynyt
Uusin Liikuttaja sisältää Suomen Ladun toimintasuunnitelman vuodelle 2015, ajankohtaisia järjestöasioita, innostavia retkitarinoita, ja muun muassa tutustumista wiki-sivuihin tiedotuskanavana.
Suomeen perustettiin Pyöräliitto
Suomeen on vihdoin saatu pyöräilijöille oma kansallinen etujärjestö. 14.9.2014 Tampereella perustettu Pyöräliitto edistää pyöräilyä ja pyöräilyjärjestöjen yhteistyötä sekä toimii pyöräilijöiden valtakunnallisena edunvalvojana. Jäseniä liitolla on perustettaessa noin 2000.
#retkiselfie-kuvakisan voittajat arvottu
Suomen Ladun #retkiselfie-kisan voittajat on nyt arvottu. Yleisöäänestyksen 20 parhaasta kuvasta tuomaristo valitsi 10 parasta kilpailijaa, joiden kesken arvottiin mahtavat palkinnot!
Suomen ennätys pyöräretkien järjestämisessä
Suomen Ladun jäsenyhdistys Töysän Talsijat on epävirallisen pyöräretkien Suomenennätyksen haltija: yhdistyksen 400:s pyöräretki järjestettiin syyskuussa.
Villiruokaa jokamiehenoikeudella
Suomen Latu, Metsähallituksen luontopalvelut sekä suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ELO ovat julkaisseet oppaan villiruoan hyödyntämisestä ja jokamiehenoikeuksista.
Suomen parhaat luontokätköt valittu
Suomen Latu ja Kiven alla Oy järjestivät kesän aikana äänestyksen Suomen parhaista luontokätköistä. Geokätköilijät äänestivät noin 750 eri kohdetta parhaiden luontokätköjen listalle.
Luonto ehkäisee syrjäytymistä
Luonnossa liikkuminen alentaa tutkitusti stressiä ja kohentaa terveyttä. Itä-Suomessa luonto ollaan löytämässä lääkkeeksi terveydellisten ja sosiaalisten ongelmien ehkäisyssä.
UKK-instituutti: Suurin osa suomalaisten valveillaoloajasta kuluu istuen tai maaten
Suomalaiset aikuiset viettivät suurimman osan valveillaoloajastaan liikkumattomina, keskimäärin kolme neljäsosaa valveillaoloajasta kuluu paikallaan maaten, istuen tai seisten.
Pekka ja retkisaapas
Pekka Keinänen on mies uuden suomalaisen retkisaappaan takana.
Kansallispuistojen jätevuori kasvaa
Retkeilyn suosion kasvaessa on lisääntynyt myös poluille ja taukopaikoille jätetyn jätteen määrä.
Elämäni kunnossa
koko kansan valmentajan Matti Heikkilän opein arki paremmin haltuun!
Suomen Ladun jäsenetupoimintoja
Muista mm. nämä Suomen Ladun jäsenedut
Suomen Latu: Metsähallituksen tulee pysyä yhtenäisenä
Suomen Latu pitää tärkeänä, että Metsähallitus pysyy organisaatiomuutoksessa yhtenäisenä. Kannanotossa korostetaan, että viranomaistehtävien ja metsätalouden tulee pysyä jatkossakin samassa organisaatiossa.
Hanwag-vaelluskengät ja Fjällräven Classic -vaellustapahtuman liput arvottu
Hanwag-kyselyyn vastaajien kesken on arvottu viisi kahden hengen osallistumisoikeutta Fjällräven Classic 2014 -vaellustapahtumaan.
Tunturista eväitä hyvinvointiisi
Eväitä oman hyvinvoinnin edistämiseen, arjen jaksamisessa ja hymyssäsuin kulkemiseen saat Kiilopään teemaviikoilta. Upeita Latuhenkilöitä on nyt mahdollisuus kuunnella ja tavata Kiilopään teemaviikoilla, Raija Laukkanen marraskuussa Naisten hyvinvointileirillä, syyskuussa sekä Matti Heikkilä Elämäni Kunnossa viikolla ja Latutrubaduuri Eero Sinikannel Latulegendat viikolla. Varaa jo paikkasi!
Helsingin Ladulle ja Evänräväyttäjille seuratukea
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt viisi miljoona euroa seuratukea liikunta- ja urheiluseuroille. Kahdeksasta rahoitusta hakeneesta latuyhdistyksestä, kahdelle myönnettiin tukea.
GPS-arvonnan voittaja selvisi
Kaikkien Yhdessä geokätköillen -päivän tapahtumiin osallistuneiden kesken arvottiin Garminin GPS-laite.
Suomen Latu lausui liikuntalaista
Suomen Ladun huolena on, että eniten käytettyjen ulkoliikuntapaikkojen rahoitus ei ole tällä hetkellä riittävän vankalla pohjalla.
Liikkumattomuuden vähentämiseen kiinnitettävä huomiota
10.5. vietetään Liiku terveemmäksi -päivää. Liiku terveemmäksi -neuvottelukunta antoi lausunnon liikkmattomuuden vähentämisestä poliittisin keinoin.
Kysy retkeilystä
Yle Puheella nauhoitetaan perjantaina retkeilyaiheinen ohjelma, johon halukkaat voivat lähettää etukäteen retkeilyaiheisia kysymyksiä.
30 000 kätkön raja ylittyy
Geokätköilyä harrastaa maailmanlaajuisesti yli viisi miljoonaa ihmistä, ja myös Suomessa harrastajamäärät ovat kasvaneet nopeasti. Laji sopii sekä lapsille ja perheille että haastetta kaipaaville luonnossa liikkujille.
Vuosikokouksessa palkittiin vuoden 2013 liikuttajat
Suomen Ladun kevätliittokokous järjestettiin viikonloppuna Salossa. Kokouksessa palkittiin muun muassa vuoden vetäjä, vuoden maastohiihdättäjä sekä lasten- ja nuorten toiminnan edistäjä.
Tunnetko Hanwag-vaelluskengät?
Vastaa Hanwag-aiheiseen kyselyyn ja voit voittaa liput Fjällräven Classic 2014 -vaellustapahtumaan.
Opi retkeilemään Kiilopäällä
Kiilopään retkeilykursseilla saat valmiudet omatoimiseen retkeilyyn, opit retken suunnittelua ja varusteiden valintaa sekä saat käytännön harjoitusta retkeilystä tunturimaisemassa.
Sauvakävelystä trendilaji?
Suomessa sauvakävely mielletään yleensä keski-iän ylittäneiden terveysliikunnaksi. Oikean tekniikan hallitseville se on kuitenkin tehokasta kuntoliikuntaa.
Tanja Poutiainen Rehti Urheilija
Tahko Pihkala -seura ja Suomen Kuvalehti ovat valinneet Vuoden Rehdiksi Urheilijaksi alppihiihtäjä Tanja Poutiaisen Rovaniemeltä.
Muumien ulkoilukoulu laajenee retkeilyyn
Vuoden 2014 uutuus, Muumien retkeilykoulu, on oiva lisä Muumien hiihto- ja lumikenkäilykouluille.
Metsähallituslaki puhutti seminaarissa
Ulkoilufoorumi järjesti 26.3. miniseminaarin Eduskunnassa aiheena valmisteilla oleva uusi Metsähallituslaki. Tilaisuudessa saatiin valoa uuden lain sisältöön ja vastauksia ulkoilujärjestöille tärkeisiin kysymyksiin.
Tutustu parhaisiin vaellus-, patikointi- ja pyöräilymatkoihin
Tule kuulemaan kuinka valitset juuri sinulle sopivan vaelluskohteen.
Maailman metsäpäivänä lapset kylvävät kymmeniätuhansia männynsiemeniä
YK on julistanut maaliskuun 21. päivän Maailman metsäpäiväksi. Teemapäivä muistuttaa metsien merkityksestä osana elämäämme. Päivän kunniaksi tuhannet lapset laittavat sormensa multaan ja kylvävät siemeniä purkkeihin kasvattaakseen omia männyn taimia.
Tuoliton toimisto
Tuoliton toimisto -koulutus on käytännönläheinen koulutus, jossa toteutetaan muun muassa ryhtitesti ja kävelykokous.
Tule mukaan Metsämörrin ohjaajakoulutukseen
”Kaikki lapset metsään!”, kutsuu Metsämörri.
Liikuttaja 2/2014 ilmestynyt
Uudesta Liikuttaja-lehdestä löydät järjestön ajankohtaiset kuulumiset ja yhdistysten luottamushenkilöitä kiinnostavia uutisia.
HeiaHeia tutki: Ennätyslämmin talvi muutti suomalaisten liikkumista
Poikkeuksellisen vähäluminen ja lämmin talvi vaikutti HeiaHeia.com julkaisemien tilastojen ja käyttäjäkyselyn mukaan suomalaisten talviliikuntaa. Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson kommentoi tuloksia.
Hiihtoniilot opastivat yli 5 000 hiihtäjää
Vähäluminen talvi ei säikäyttänyt Suomen Ladun Hiihtoniiloja. Hiihtogurujen apua ja kannustusta tarvittiin erityisesti silloin, kun märkä lumi paakkuuntui suksen pohjaan.
Pirkan Hiihto on peruttu
Suomen Ladun valtakunnallinen laturetki, Suomen vanhin massahiihto, Pirkan Hiihto jouduttiin peruuttamaan lumenpuutteen takia.
Hiihtoniilot johdattelevat lomille
Aikansa Hiihtoniilo Lauri ”Tahko” Pihkalaa käy kiittäminen, että perheet saavat tänäkin vuonna hengähdystauon arjesta. Suomen Ladun Hiihtoniilot antavat vinkkejä tekniikkaan ja suksien valintaan tapahtumissa ja somessa.
Kuntoilupäiväkirjan voittaja arvottiin
Suomen Ladun kuntoilupäiväkirjaa pitäneet liikkuivat vuonna 2013 eniten kävellen, hiihtäen ja pyöräillen.
Pitoa pohjaan Hiihtoniiloilta
Lumettomuus ja lämmin sää ovat vaikeuttaneet talven hiihto-olosuhteita. Nyt jos koskaan tarvitaan Hiihtoniiloja kannustamaan ihmisiä laduille ja auttamaan voitelussa.
Hiihtoniilot innostivat viikonloppuna kansaa laduille
Suomen Ladun Hiihtoniilot -kampanja pyörähti käyntiin viikonloppuna eri puolilla Suomea.
Hiihtoniilot laduille lauantaina
Suomen Ladun Hiihtoniilo-kampanja käynnistyy viikonloppuna eri puolilla Suomea. Helsingin Paloheinässä kampanja polkaistaan käyntiin Hiihtoniilojen perinteisellä laturetkellä.
Ohjaa ja innosta perheliikuntaan
Perheliikuntaverkoston uusi Ohjaa & innosta -opas innostaa liikkumaan koko perheen voimin.
Hiihtoniilojen kummiksi Unto Hämäläinen
Helsingin Sanomien toimittaja ja kuntohiihtäjä Unto Hämäläinen antoi kasvonsa Suomen Ladun hiihdon edistämiskampanjalle. Helmikuussa hiihtoniilot opastavat suomalaisia ja somelaisia hiihdon ihmeelliseen maailmaan.
Veistojen Suomen mestaruudet ratkottu
Kemi isännöi kuluneen viikonlopun ajan sekä jään- että lumenveiston Suomenmestaruus –kilpailuja. Perjantaina 31.1. alkanut kisaviikonloppu kokosi paikkakunnalle yhteensä 30 veistäjää, jotka viimeistelivät teoksensa arviointikuntoon sunnuntain puoleen päivään mennessä.
Avantouinnin SM-kilpailut käytiin Vierumäellä
Legendaarisella Vierumäen urheiluopistolla kisailtiin Avantouinnin Suomenmestaruuksista. Yli 800 uimaria nautti kylmästä vedestä.
Hiihtoniilot ovat pian täällä
Eikö suksi luista? Ethän vain laittanut pitovoidetta luistelusuksen pohjaan? Suomen Ladun Hiihtoniilot vastaavat kaikenlaisten hiihtäjien kysymyksiin ladun varressa ja Facebookissa helmi–maaliskuun ajan.
Nappaa hiihtokuva – voita sukset!
Suomen Ladun ja Hyvän terveyden hiihtokuva-kilpailussa voit voittaa hiihtoaiheisia palkintoja. Osallistu kilpailuun 7.2 mennessä.
Pakkanen ei haittaa talvipyöräilijää
Lumi ja sen myötä alkava hiihtokausi on antanut odottaa itseään tänä vuonna erityisesti eteläisessä Suomessa. Pyöräilemään pääsee kuitenkin läpi talven.
Uudet toimikunnat nimettiin
Syksyn liittokokous vahvisti Suomen Ladulle viisi toimikuntaa kaudelle 2014–2016. Toimikuntien uudet kokoonpanot ovat nyt muodostettu.
Kuuluuko maastopyöräily kansallispuistoon?
Pitäisikö kansallispuistoissa saada liikkua maastopyöräillen? Vastaa Suomen Ladun kyselyyn.
Pian kutsuvat ladut
Talvi saapuu viimein myös eteläiseen Suomeen. Pian hiihtokansa ampaisee laduille. Jos viimeisestä hiihtokerrasta on aikaa, Suomen Ladun vinkeillä saat suksen luistamaan.
Vinkkejä laturetkelle tai massahiihtoon
Talven hiihtotapahtumista saa enemmän irti, kun niihin on valmistautunut kunnolla. Lue Suomen Ladun vinkit treenaukseen, voiteluun ja tankkaukseen.
Jalkeille työpäivän aikana
Pitkäjaksoinen istuminen on terveydelle haitallista ja tutkimusten mukaan jopa yhteydessä ennenaikaiseen kuolleisuuteen. Himoliikkumisen sijaan istumatyöläisen kannattaa pitää itsensä pienessä liikkeessä kaiken päivää.
Nepal-hanke päättyi
Suomen Ladun kehitysyhteistyöhanke Nepalissa päättyi joulukuussa. Hankkeen aikana on kehitetty retkeilyreittiä Katmandun laaksossa ja parannettu alueen matkailuosaamista.
Eniten kasvaneet jäsenyhdistykset palkittiin
Suomen Ladun jäsenyhdistyksiin on liittynyt tänä vuonna yli 6 000 uutta jäsentä. Absoluuttisesti ja suhteellisesti eniten jäsenmääräänsä kasvattaneet yhdistykset palkittiin rahapalkinnolla.
Suomen Latu toivottaa rauhallista joulun aikaa
Suomen Ladun Pasilan toimisto huilii jouluviikolla. Toimisto palvelee jälleen normaalisti pyhien jälkeen.
Avantoon Kalajoella
Kalajoella järjestetään tammikuussa ensimmäistä kertaa kaikille avoin talviuintikilpailu.
Yhdessä Lumille helmikuussa
Helmikuussa vietetään Yhdessä Lumille -päivää, jolloin Suomen Ladun yhdistykset järjestävät teeman mukaista ohjelmaa, esimerkiksi laturetkiä, hiihtokoulua ja mäenlaskua.
Joulukuu on hyvää aikaa ulkoilla
Ulkoilu ja retkeily virkistää myös talven pimeimpänä aikana. Nyt on hyvä aika harjoitella vaikkapa yösuunnistusta, vinkkaa Suomen Ladun liikuntakoordinaattori Juhani Metsäpelto
Nauti hangista lumikenkäillen
Lumikenkäily on oiva tapa kokea Kiilopään talvinen luonto. Kilpailuhenkisille on helmikuussa ohjelmassa lumikenkäilyn SM-kilpailut.
Jokamiehenoikeudella liikkuva huomioi luonnon ja naapurin
Roskaaminen tai maastolla ajoneuvolla ajaminen eivät kuulu jokamiehenoikeuksiin, vaikka ne vedetäänkin usein saman otsikon alle.
Kansallispuistoissa retkeiltiin vapaaehtoisvoimin 75-vuotisjuhlien kunniaksi
Suomen Ladun paikallisyhdistykset järjestivät vapaaehtoisvoimin yhteensä 75 retkeä kansallispuistoihin vuonna 2013. Retkillä juhlittiin 75-vuotiasta Suomen Latua sekä Suomen ensimmäisten kansallispuistojen perustamista vuonna 1938.
Tammelassa kunta panostaa lasten luontosuhteeseen
Varhaiskasvatuksen väki on Tammelassa panostanut lasten luonnossa liikkumiseen poikkeuksellisen paljon. Lapsille luontosuhde kasvaa jo nuorena ja työntekijöille luontoliikuntaosaaminen tuo mielekkyyttä työhön.
Löydä liikunta -taitokortit uudistuivat
Suomen Latu on ollut mukana suunnittelemassa Valo ry:n uusia lastenliikunnan taitokortteja. Neljään ympäristöön suunnitellut liikuntasisällöt auttavat ohjaajia ja opettajia liikuttamaan lapsia järjestöissä, liikuntakerhoissa, kouluissa ja urheiluseuroissa.
Haluatko vaikuttaa Suomen Ladun toimintaan
Onko sinulla erityisosaamista jostakin lajista, kiinnostaako vaikuttaminen ja toiminnan kehittäminen? Suomen Ladulla on useita toimikuntia, joihin haetaan nyt jäseniä.
Olethan saanut uuden ulkoilukalenterin?
Suomen Ladun perinteikäs ulkoilukalenteri on ilmestynyt lokakuun lopussa. Olethan yhteydessä meihin, jos Latu & Polku -lehtesi välissä ei ollut kalenteria, vaan pelkkä saatekirje.
Suomen Latu kannattaa Olvassuon ja Käsivarren kansallispuistohankkeita
Kansallispuistostatus lisäisi Olvassuon arvokkaan suoalueen ja Käsivarren ainutlaatuisen tunturiluonnon virkistyskäyttöä.
Uusi Liikuttaja on ilmestynyt
Uudesta Liikuttaja-lehdestä löytyvät Suomen Ladun syysliittokokouksen kuulumiset ja päätökset sekä ajankohtaista järjestötietoa.
Valtakunnallisessa ulkoiluseminaarissa esiteltiin ulkoilun uusia tuulia
Tampereella tiistaina 12.11. järjestetyssä ulkoiluseminaarissa esiteltiin Kanadassa ja Länsi-Euroopassa toteutettuja uudenlaisia ulkoliikuntakäytäntöjä ja pohdittiin niiden soveltamista Suomeen.
Ulkoilun uudet lajit innostavat
Suomen Latu järjesti Tampereella 12.11.2013 Ulkoilutavat muuttuvat –seminaarin, jossa esiteltiin joukko Suomessa vielä tuntemattomia ulkoilutapoja tai –olosuhteita.
Suomen Latu: Miksi puollamme Teijon pysymistä retkeilyalueena?
Suomessa tarvitaan kansallispuistojen lisäksi myös statukseltaan muunlaisia virkistysalueita.
Laji tutuksi: Retkiluistelu
Retkiluistelu palkitsee erityisillä kokemuksilla ne, joiden kalentereissa on tyhjää tilaa.
Miten lapsesi kulkee kouluun?
Suomalaislasten liikkumisvapaus on kansainvälistä huippua. Lasten arkiliikunta vähenee kuitenkin jatkuvasti
Suomen Latu vastustaa Teijon kansallispuistohanketta
Uusien kansallispuistojen sijaan Suomessa pitäisi panostaa retkeilyalueiden kehittämiseen aiempaa voimakkaammin. Luontoalueiden virkistyskäytön kysyntä kasvaa, kun Etelä-Suomessa asuminen tiivistyy. Retkeilyalueet palvelevat parhaiten päivä- ja viikonloppuretkiä.
Aika päivittää yhdistystiedot
Tiedot yhdistysten luottamushenkilöistä, jäsenmaksuista ja tilitiedoista vuodelle 2014 päivitetään marraskuun loppuun mennessä.
Metsämörri-lippu liehuu jo liki kolmessakymmenessä lapsiryhmässä
Vuosittain myönnettävä lippu viestii laadukkaasta metsämörritoiminnasta.
Ulkoilujärjestöjen avoin kirje Pohjoismaiden ministerineuvostolle
Hyvät pohjoismaiset ministerit. Me tarvitsemme urbaania ulkoilua.
Tuusulanjärvi kierrettiin liki 40 000 kertaa
Tuusulanjärven kiertäjät palkittiin jo 11. kerran.
Latulaiset päättivät tulevan vuoden suuntaviivoista
Suomen Ladun hallituksen puheenjohtajana jatkaa Pekka Alanen. Uutena asiantuntijajäsenenä aloittaa Metsähallituksen Anneli Leivo.
Kilometrikisa valittiin vuoden liikuttajaksi
Vuosittainen Suomen Liikuttaja -palkinto myönnettiin viikonloppuna Kilometrikisalle. Suomen Ladun liittokokous jakoi lisäksi sauvakävelyn ansiokkaasta edistämisestä stipendin Inkeroisten Ladulla.
Talviuintikausi käynnistyi onnistuneesti
Viime viikonloppuna useilla Suomen Ladun jäsenyhdistysten talviuintipaikoilla vietettiin talviuintikauden avajaisia.
Talviuintikausi käyntiin lokakuussa
Koe vauhdikas alku talviuintikauteen. Tule mukaan Suomen Ladun järjestämään talviuintikauden avaukseen omalla paikkakunnallasi.
Terveysliikunnan suositukset päivittyivät
Uudet linjaukset kannustavat perheitä liikkumaan yhdessä. Visio on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän koko elämänkulun aikana.
Talviuintikausi käynnistyy
Suomen Ladun koordinoimia talviuintikauden avajaisia vietetään lokakuussa yli 30 paikkakunnalla ympäri Suomea.
OKM: Suomalaisten pitäisi liikkua enemmän ja istua vähemmän
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat laatineet uudet terveyttä edistävän liikunnan linjaukset, jotka ulottuvat vuoteen 2020. Visiona on, että suomalaiset liikkuvat enemmän ja istuvat vähemmän.
Vuoden Retkikohde 2014 -kilpailu käynnistyy
Vuoden Retkikohde 2014 -kilpailu käynnistyy ehdokasasettelulla. Tämän vuoden kilpailun teemana ovat retkeilyreitit.
Nuuksion Nuuskinnan tulokset
Suomen Ladun perinteikkäät Erävaelluksen Suomen mestaruuskilpailut käytiin syyskuun alussa Nuuksion syksyisissä maisemissa Espoossa ja Vihdissä. Kisojen järjestysluku oli tällä kertaa jo 44. ja neljättä kertaa pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva jylhä järviylänkö vastaanotti erävaeltajat mittelemään tiedoissaan ja taidoissaan.
Elon- ja Olonkorjuuta Kuopiossa
Puijon Latu esittäytyi Kuopion toritapahtumassa ja palkitsi samalla vuoden kuopiolaisen luontoliikunnan edistäjän.
Suomen Latu lausui Kolin alueesta ja Sipoonkorven kansallispuistosta
Suomen Latu antoi Metsähallitukselle lausunnot Kolin ja Sipoonkorven hoito- ja käyttösuunnitelmista.
Ladun jäljillä Nepalissa
Ritva ja Reino Järvinen Heinolan Ladusta vierailivat Nepalissa ja tutustuivat samalla Suomen Ladun kehitysyhteistyöhankkeeseen. Lue heidän matkaraporttinsa.
Ministeri Arhinmäki: Seuratuki nousee 5 miljoonaan
Suoraan urheiluseuroille jaettava seuratuki nousee ensi vuonna viiteen miljoonaan euroon, kertoi Kansallisessa Liikuntafoorumissa puhunut kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki.