Lähde mukaan Saapaspäivän viettoon – Kerää ulkoilutunteja 11.10. asti
Suomen Latu ja Nokian Jalkineet haastavat kaikki Suomessa asuvat nauttimaan syysluonnosta ja samalla keräämään ulkoilutunteja karttapalveluun. Eniten ulkoilutunteja keränneiden kuntien asukkaat voivat voittaa omat saappaat osallistumalla arvontaan.
Ovatko jäsentietosi ajan tasalla?
Henkilöjäsen, perhejäsen vai rinnakkaisjäsen? Vaihto toiseen yhdistykseen? Nyt on aika päivittää jäsenlaji- tai jäsenyhdistystiedot vuodelle 2024.
Tunnista sieniä sovelluksen avulla – Lataa Sieniäppi!
Sieneen tekisi mieli, mutta et tiedä, mitä uskaltaa kerätä – syömisestä puhumattakaan. Ei hätää, Suomen Ladun Sieniäppi auttaa.
Yli 135 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona Suomen luonnon päivänä
Yli 135 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina 26.8. Suomen Ladun Taloustutkimuksella teettämän tutkimuksen mukaan.
Nuku yö ulkona 2023 -valokuvakilpailun voittajat valittu
Valokuvakilpailu järjestettiin elokuussa 2023. Kilpailuun osallistui yli kaksi tuhatta aihetunnisteella #nukuyöulkona julkaistua kuvaa.
Ulkoilun paikka kasvavassa kaupungissa -paneelikeskustelu lauantaina 26.8. klo 18
Lähetystä voi seurata osoitteessa suomenlatu.fi/nukuyöulkona tai Suomen Ladun Facebook- tai YouTube-kanavalta.
Suomen Latu haastaa nukkumaan yön ulkona elokuun viimeisenä viikonloppuna
Haasteen voi ottaa vastaan nukkumalla yön ulkona omatoimisesti tai osallistumalla tapahtumaan.
Sieniretki sopii syksyyn
Sienet odottavat poimijaansa. Vedä saappaat jalkaan, lataa Sieniäppi puhelimeen ja lähde nauttimaan loppukesän luonnosta.
Näin nukut ensimmäisen yösi ulkona
Kesäinen luonto kutsuu retkelle, mutta ensimmäinen yö ulkona saattaa jännittää kokenuttakin luonnossa liikkujaa. Lue Suomen Ladun vinkit yön yli retkeilyyn.
PEFC Suomi on Nuku yö ulkona -kampanjan yhteistyökumppani vuonna 2023
Nuku yö ulkona -kampanjan yhteistyökumppanina PEFC Suomi haluaa kannustaa kaikkia nauttimaan luonnosta.
Suomen Latu on käynyt läpi hallitusohjelman liikunnan ja ulkoilun näkökulmasta
Hallitusohjelma tarjoaa lisää liikettä ja ulkoilua kansalle, mutta leikkaukset valtionapuihin iskevät kipeästi liikunta- ja urheilujärjestöihin.
Suomen Ladun jäsenkysely
Lähetämme juhannusviikolla kyselyn sähköpostitse kaikille jäsenillemme, joiden sähköpostiosoite on jäsenrekisterissä.
Tekstiviestikampanja jäsenille
Olemme lähettäneet maanantaina 12.6. tekstiviestin jäsenillemme, joiden sähköpostiosoite ei ole jäsenrekisterissä tai johon lähetetty sähköinen jäsenmaksulasku ei päätynyt perille.
Scandinavian Outdoor jälleen mukana haastamassa suomalaisia nukkumaan yön ulkona
Suomen Latu ja Scandinavian Outdoor jatkavat yhteistyötä myös vuoden 2023 Nuku yö ulkona -kampanjan suhteen.
Suomen Ladun Retkelle-päiviä vietetään ensi viikonloppuna
Retkelle-päivien aikana 10.-11.6.2023 Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät yli 80 erilaista retkeä ympäri Suomen.
Hallitushaku on auki
Ehdokashaku Suomen Ladun hallitukseen seuraavalle kolmivuotiskaudelle on alkanut. Hallituksen jäsenet ovat näköalapaikalla luotsaamassa valtakunnallista ulkoilujärjestöä ja vaikuttavat strategisen tason päätöksiin.
Nokian Jalkineet ja Suomen Latu yhteistyöhön
125-vuotias jalkinebrändi Nokian Jalkineet ja suomalaisia liikkumaan kannustava ulkoilujärjestö Suomen Latu aloittavat yhteistyön tavoitteena lisätä suomalaisten ulkoilua ja hyvinvointia.
Kansallinen hiihtopäivä innosti jälleen hiihtämään
Kansalliseen hiihtopäivään osallistui yli 260 000 hiihtäjää. Tiedot käyvät ilmi Taloustutkimuksella teetetystä tutkimuksesta.
Talviuinnin SM-kilpailuihin osallistui lähes 700 talviuimaria
Ensi vuonna Talviuinnin SM-kilpailut käydään Peurungassa 2.- 4.2.2024.
Nuku yö ulkona 2023 -kampanjan päätapahtumat nousevat Kiilopäälle ja Pieksämäelle
Suomen Latu haastaa jälleen elokuussa suomalaiset nukkumaan yön ulkona. Päätapahtumat nousevat Kiilopäälle ja Pieksämäelle.
Talviuinnin Suomen mestaruudet ratkotaan Peurungassa
Talviuinnin SM-kilpailut uidaan tulevana viikonloppuna Peurungassa. Kisajärjestelyistä vastaavat Kylpylähotelli Peurunka ja Laukaan kunta yhdessä Suomen Ladun kanssa.
Suomen Ladun ulkoilulähettiläät jakavat ulkoilun iloa somessa tänäkin vuonna
Ulkoilulähettiläät ovat Suomen Ladun vapaaehtoisia, jotka jakavat ulkoilun iloa ja vinkkejä somessa. Ulkoilulähettiläitä voi seurata Instagramissa.
”Tarvitaan Kunto- ja terveysliikunnan keskus – Suomen Latu ry”
Suomen Ladun emeritustoiminnanjohtaja Tuomo Jantunen näkee 85-vuotta täyttävällä Suomen Ladulla merkittävän roolin myös tulevaisuudessa.
Talviuinnin olosuhteissa kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa
Talviuimareita on Suomessa jo noin puoli miljoonaa ja moni suomalainen on kiinnostunut aloittamaan lajin harrastamisen. Turvalliseen harrastamiseen vaadittavien olosuhteiden tarjonta ei kuitenkaan vastaa kysyntää.
Rakastu talviuintiin -kampanja houkuttelee pulahtamaan kylmään veteen
Rakastu talviuintiin -viikkoa vietetään 9.-15.1.2023. Kampanjaviikon aikana järjestetään talviuintiaiheinen webinaari ja jaetaan tietoa talviuinnista.
Suomen Latu toivottaa rauhallista joulun aikaa
Suomen Ladun toimisto on kiinni joulun ja uuden vuoden ajan. Palvelemme jälleen normaalisti tammikuun alusta.
Jäsenmaksulasku ja jäsenkortti 2023
Vuoden 2023 jäsenmaksulaskut lähetetään vuodenvaihteessa. Jäsenkortti on sähköinen ja löytyy jäsenen itseasiointisivustolta, Jäsenpolusta.
Rakastu tänä talvena hiihtoon!
Huippuhiihtäjä Jasmi Joensuu, Suomen Latu ja Vauhti Speed Oy kannustavat tänä talvena nauttimaan ulkoilusta ja luonnosta hiihtäen
Euroopan komissio palkitsi Seikkailevat perheet
Suomen Ladun Seikkailevat perheet -toiminta valittiin Euroopan komission #BeActive Across Generation Awards -sarjassa kolmen parhaan joukkoon myöhään maanantai-iltana.
Suomen Latu: Monipuolisen ulkoilun mahdollisuudet on turvattava, kun Helsingin kaupungin virkistysalueista suunnitellaan kansallispuiston osaa
Helsingin kaupunki omistaa Espoossa ja Vihdissä useita virkistysalueita. Helsingin kaupunki ja Metsähallitus selvittävät parhaillaan mahdollisuuksia liittää nämä alueet osaksi Nuuksion kansallispuistoa. Ennen kuin asiaa viedään eteenpäin, on selvitettävä ja otettava huomioon monia asioita, huomauttaa Suomen Latu tiedotteessaan.
Ovatko jäsentietosi ajan tasalla?
Henkilöjäsen, perhejäsen vai rinnakkaisjäsen? Nyt on aika päivittää jäsenlaji- tai jäsenyhdistystiedot vuodelle 2023. Ilmoita muutoksista jäsenpalveluun 9.12. mennessä.
Suomen Latu julkaissut eduskuntavaalitavoitteensa
Suomen Latu edistää tavoitteitaan eduskuntavaalien lisäksi vaalien jälkeen hallitusohjelmaan vaikuttaen. Eduskuntavaalit järjestetään 2.4.2023.
Suomen Ladun jäsenpalvelut uudistuvat. Mitä se tarkoittaa jäsenelle?
Jäsenen itseasiointisivusto Jäsenpolku avautuu 1.11.2022. Järjestelmän käyttöönoton jälkeen jäsen voi tilata sähköisen jäsenmaksulaskun, esittää sähköisen jäsenkortin jäsenetuja käyttäessään sekä päivittää omia tietojaan jäsensivustolla.
Syyskokouksen kuulumisia
Suomen Ladun järjestöväki kokoontui Helsinkiin. Järjestön kokouksessa 30.10.2022 valittiin puheenjohtaja sekä uusia hallituksen jäseniä.
Suomen Ladun syyskokousviikonloppua vietetään 28.-30.10. Helsingissä
Suomen Ladun syyskokous sunnuntaina 30.10. toteutuu hybridikokouksena. Paikan päällä Helsingissä ohjelmaa on perjantai-illasta alkaen.
Talviuintikausi on täällä: yhä useampi suomalainen hakee hyvää oloa kylmästä vedestä
Talviuinnin suosio on nousussa. Suomen Ladun talviuimarin ohjeet opastavat uusia harrastajia talviuinnin pariin.
Ulkoilu ja luonnon virkistyskäyttö ovat tärkeitä suomalaisille
Tiedote Ulkoilufoorumin ja Luonnonvarakeskuksen järjestämän Ulkoilun nykyhetki, haasteet ja tulevaisuus -webinaarista.
Kävelykipinä -kampanja liikutti suomalaisia valtakunnallisesti
Tahko Pihkala seuran Kävelykipinä -kampanjaan osallistui lähes 5500 kävelijää ja käveltyjä kilometrejä kertyi yli 2 miljoonaa.
Ulkoilufoorumi julkaissut eduskuntavaalitavoitteensa
Ulkoilufoorumi on yleiskokouksessaan 21.9.2022 hyväksynyt eduskuntavaalitavoitteensa vuoden 2023 eduskuntavaaleihin.
Liity jäseneksi - nyt loppuvuosi ilman jäsenmaksua!
Kun liityt jäseneksi loka-joulukuun välisenä aikana, emme laskuta kuluvan vuoden jäsenmaksua.
Kiinnostaako hallitustyö?
Etsimme nyt ehdokkaita Suomen Ladun hallitukseen seuraavalle kolmevuotiskaudelle. Hallituksen jäsenenä olet näköalapaikalla luotsaamassa valtakunnallista ulkoilujärjestöä ja pääset vaikuttamaan strategisen tason päätöksiin.
Suomen Ladun jäsenpalvelut uudistuvat. Mitä se tarkoittaa jäsenelle?
Suomen Ladun jäsenrekisteri uudistuu loppuvuodesta 2022. Sekä jäsenet että jäsenyhdistykset saavat käyttöönsä uusia toimintoja.
Ulkoilufoorumi: Luontoharrastukset lisättävä liikuntasetelin käyttöalaan
Luontoharrastusten terveyshyödyt ovat kiistattomat, mutta niiden harrastamista ei nykyisellään lueta verotuettujen liikunta- ja kulttuurietujen joukkoon.
Suomen Latu innostaa yli 85 000 lasta retkelle lähiluontoon
Suomen Latu viettää ensi viikolla 19.-25.9.2022 Metsämörrin juhlaviikkoa, jolloin yli 85 000 lasta lähtee retkelle lähiluontoon.
Nuku yö ulkona 2022 -valokuvakilpailun voittajat valittu
Valokuvakilpailuun lähetettiin lähes sata valokuvaa. Voittajakuvan taltioi Saila Salonen.
Yli 110 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona
Taloustutkimuksen tekemän tutkimuksen mukaan yli 110 000 suomalaista nukkui yönsä ulkona elokuun viimeisenä lauantaina.
Seuraa retkeilyaiheista livelähetystä Metsähotelli Kiljavasta
Retkeilyaiheinen Nuku yö ulkona -livelähetys lähetetään lauantai-iltana 27.8. klo 18-20 Metsähotelli Kiljavasta.
Suomi nukkuu lauantaina jo seitsemättä kertaa yönsä ulkona
Suomen suurin ulkoilujärjestö Suomen Latu haastaa kaikki Suomessa asuvat tulevana lauantaina nukkumaan yönsä ulkona.
Nuku yö ulkona -päätapahtumat nousevat Kannonkoskelle ja Nurmijärvelle – kymmeniä muita tapahtumia järjestetään ympäri Suomen
Elokuun viimeisenä viikonloppuna Suomen Latu haastaa jälleen koko Suomen nukkumaan yön ulkona.
Ota kuva yön yli retkeltäsi ja voita lahjakortti retkeilyliikkeeseen!
Nuku yö ulkona -valokuvakilpailu järjestetään 1.-31.8.2022. Kolme parhainta kuvaa palkitaan Scandinavian Outdoorin lahjakortilla.
Ota huomaavaisen maastopyöräilijän etiketti haltuun
Suomen Latu on julkaissut yhdessä Metsähallituksen ja Turvallisuus- ja kemikaaliviraston kanssa uudistetun maastopyöräilijän etiketin. Etiketti muistuttaa luonnossa pyöräilyn pelisäännöistä ja vastuullisista toimintatavoista.
Nordic Night in Nature haastaa kaikki pohjoismaalaiset nukkumaan yön ulkona
Nuku yö ulkona -tapahtuma on tänä vuonna osa yhteispohjoismaista Nordic Night in Nature -kampanjaa. Pohjoismaista ulkoiluperinnettä juhlitaan nukkumalla ulkona Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.
Metsähotellien ilmoittautuminen aukeaa 13.6. klo 10
Nuku yö ulkona -kampanjan päätapahtumien, Metsähotellien®, ilmoittautumiset aukeavat maanantaina 13.6.2022.
Hannu ja Kerttu retkeilevät Suomen luonnossa ja tutustuvat samalla jokamiehenoikeuksiin
Suomen luonnon monimuotoisuus ja kaikille kuuluvat jokamiehenoikeudet ovat maailman mittakaavassa ihme. Mutta miten kertoa niistä ihmisille, joille Suomi ei ole ennestään tuttu?
Valtakunnalliset Retkelle-päivät innostaa kaikki retkeilemään 11.-12.6.2022
Valtakunnallisten Retkelle-päivien aikana Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestävät 70 erilaista retkeä ympäri Suomen.
Melontaetiketti on julkaistu
Melontaetiketti muistuttaa, miten liikkua vesillä turvallisesti ja vastuullisesti.
Nuku yö ulkona etkot Metsähotelli Sallassa 11.6.2022
Sallan kansallispuiston avajaisia juhlitaan lauantaina 11. kesäkuuta 2022. Tapahtuman yhteydessä järjestetään myös Nuku yö ulkona -kampanjan etkot Metsähotelli Sallan muodossa.
Seikkailevat perheet -toiminta palkittiin Perheteko-tunnustuksella
Suomen Latu vastaanotti Alli Paasikiven säätiön Perheteko -palkinnon Helsingissä 5.5.2022.
Metsämörri kutsuu kaikki lapset metsään
Tänä vuonna vietetään Metsämörrin juhlavuotta: suomenkielistä metsämörritoimintaa on toteutettu jo 30 vuoden ajan. Suomen Ladun tavoitteena on, että juhlavuoden aikana 100 000 lasta pääsee osallistumaan metsämörriretkelle.
Vuoden liikuttaja on Kävelykipinä-tapahtuma
Suomen Latu on palkinnut Vuoden liikuttaja -tunnustuksella Tahko Pihkala -seuran Kävelykipinä-tapahtuman.
Suomen Ladun polkujuoksukiertue aloittaa polkujuoksukauden
Suomen Ladun polkujuoksukiertue starttaa torstaina 21.4. Espoosta. Kiertue kattaa kaikkiaan 13 paikkakuntaa, aina pääkaupunkiseudulta Oulaisiin ja Joensuuhun.
Vuoden 2022 Nuku Yö Ulkona -päätapahtumat järjestetään Nurmijärvellä ja Kannonkoskella
Suomen Latu haastaa jälleen suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona 27.8.2022. Tänä vuonna päätapahtumat metsähotelleineen nousevat Keski-Suomeen sekä Uudellemaalle.
Suomen Ladun kevätkokousviikonloppua vietetään 22.-24.4. Turun Ruissalossa
Suomen Ladun kevätkokous sunnuntaina 24.4. toteutuu hybridikokouksena. Paikan päällä Ruissalossa ohjelmaa on perjantai-illasta alkaen.
Koko kansa kävelemään!
Kävelykipinä järjestetään jälleen keväällä 2022.
Pohjola Vakuutus on mukana turvaamassa Ulkona kuin lumiukko -tapahtumia
Suomen Ladun pitkäaikainen kumppani Pohjola Vakuutus tuo ulkoilijalle turvaa vahinkojen sattuessa. Pohjola Vakuutus mahdollistaa myös tänä vuonna Ulkona kuin lumiukko -kampanjan toteutuksen.
Suomen Ladun ulkoilulähettiläinä vuonna 2022 toimii kirjava joukko ulkoilijoita
Suomen Ladun ulkoilulähettilääksi haki lähes sata ulkoilijaa ympäri Suomen. Uudet ulkoilulähettiläät ovat aloittaneet tehtävässään maaliskuun alussa.
Yhteiset polut -hankkeen ensimmäisissä tapahtumissa kokeiltiin soveltavaa talviliikuntaa
Viime viikolla Yhteiset polut -hankkeen tapahtumissa Helsingissä ja Mikkelissä esiteltiin soveltavaa talviliikuntaa. Tapahtumissa tarjottiin ulkoiluelämyksiä monenlaisille osallistujille vammaan tai vammattomuuteen katsomatta.
Kansallinen hiihtopäivä innosti yli 320 000 ihmistä ladulle
Historian ensimmäinen Kansallinen hiihtopäivä tammikuun lopussa osoitti, että Suomi on edelleen maastohiihtomaa.
Ulkona kuin lumiukko -kampanja haastaa kunnat ottamaan mittaa toisistaan Suomen lumiukkoisin kunta -kilpailussa
Kampanja haastaa rakentamaan lumiukkoja ja osallistumaan Suomen lumiukkoisin kunta -kilpailuun 14.2.-13.3.2022. Tavoitteena on, että Suomessa rakennetaan kampanjakuukauden aikana vähintään 10 000 lumiukkoa.
Suomen Ladun Seikkailevat perheet -toiminta on palkittu Perheteko-tunnustuspalkinnolla
Seikkailevat perheet -toiminta on saanut Alli Paasikiven Säätiön Perheteko 2022 -tunnustuspalkinnon.
Rakastu hiihtoon! – Suomen Ladun kampanja kutsuu kaikki ladulle
Suomen Latu innostaa tänä talvena nauttimaan hiihdosta Rakastu hiihtoon -kampanjan avulla 29.1.–27.2.2022.
Vuoden 2022 ulkoilulähettiläshaku on auennut
Suomen Latu hakee vapaaehtoisia ulkoilulähettiläitä vuodelle 2022 jakamaan ulkoilun ilosanomaa sosiaalisen median kanavissa. Haku on auki 6.2.2022 saakka.
Rakastu talviuintiin -kampanja houkuttelee pulahtamaan kylmään veteen
Suomen Latu kannustaa aloittamaan uuden vuoden talviuinnin parissa Rakastu talviuintiin -viikolla 10.–16.1.2022. Kampanjaviikon aikana järjestetään talviuintiaiheinen webinaari, kuvakilpailu sekä jaetaan tietoa talviuinnista.
Latuetiketti haltuun – Näin ladulla on kaikilla kivaa
Hiihtoladuilla on nyt paikoin tungosta, kun koronapandemia jatkuu. Suomen Latu kannustaa sujuvaan ja muut huomioivaan hiihtoharrastukseen.
Jäsenmaksulaskut 2022
Vuoden 2022 jäsenmaksulaskut ja jäsenkortit on postitettu.
Toimistomme on kiinni 23.12. ja 31.12.
Suomen Latu toivottaa rauhallista joulua ja ulkoilullista vuotta 2022! Katso joululoman ulkoiluvinkit koko perheelle.
Laturauhaa!
Lahden Salpausselällä julistetaan tiistaina 14. joulukuuta laturauha.
Metsämörri on vienyt lapset lähiluontoon jo 30 vuoden ajan
Uusimman Latu&Polku-lehden mukana ilmestyi upea Metsämörrin ulkoilukalenteri. Vuoden 2022 teemaksi valikoitui syntymäpäiviään viettävä Metsämörri ystävineen. Metsämörri-satuhahmo ja hänen ystävänsä johdattavat lapset luontoon liikkumaan, leikkimään ja oppimaan.
Nimitysuutisia Suomen Ladussa
Talousasiantuntija Ira Kivi, toimistoassistentti Anita Sandell ja jäsenpalvelujärjestelmän uudistamisen projektipäällikkö Rauli Rautavuori ovat uusia työntekijöitä Suomen Ladun toimistolla.
Ovatko jäsentietosi ajan tasalla?
Ilmoita muutoksista jäsenpalveluun marraskuun loppuun mennessä, jotta ensi vuoden jäsenkortti on heti valmis käyttöösi.
Suomen Ladun syyspäivät
Suomen Ladun syyspäivät alkavat huomenna Lappeenrannassa, Holiday Club Saimaalla. Syyspäiville osallistuu lähes 100 ihmistä.
Liity jäseneksi - nyt loppuvuosi ilman jäsenmaksua!
Kun liityt jäseneksi loka-joulukuun välisenä aikana, emme laskuta kuluvan vuoden jäsenmaksua.
Liikkuva perhe -palkinto jaossa
Vuonna 2021 opetus- ja kulttuuriministeriö palkitsee Liikkuva perhe, Liikkuva aikuinen ja Ikiliikkuja -ohjelmien ansioituneita toimijoita.
Suomen Ladun syyskalenteri – Ulkoiluvinkkejä syyskuun jokaiselle päivälle
Oletko kokeillut luontoparkouria tai viettänyt lukuhetkeä syksyisessä metsässä? Milloin viimeksi liikuit soutuveneellä? Entä oletko kokeillut hämärähommia?
Somevaikuttajat nukkuivat yön ulkona luonnon luksushotellissa – katso kuvat ja tunnelmat!
Sara Sieppi, Juri Silvennoinen, Arttu Mustonen, Janita Autio ja Jarkko Niemi olivat innoissaan ulkona nukkumisesta. Yöpaikat vaihtelivat kasvitieteellisestä puutarhasta, Redin kattoon ja Nuuksion kansallispuistoon.
Korona peruu Metsähotelleja
Kiljavan ja Piispalan Metsähotellit on jouduttu perumaan pahenevan koronatilanteen ja tiukentuneiden rajoitusten takia.
Polkujuoksutapahtumia ympäri Suomen elo-syyskuussa
Suomen Latu toivottaa kaikki tervetulleeksi tutustumaan polkujuoksuun elo-syyskuun polkujuoksukiertueella
Heittäydy villiyrtteilemään metsäillen Suomen Ladun johdolla
Villiyrtteilyä metsäillen -tapahtumakuukausi on alkanut! Suomen Latu järjestää yhdessä paikallisten jäsenyhdistystensä sekä eri toimijoiden kanssa Villiyrtteilyä metsäillen -teemaisen tapahtumakuukauden 15.5.-15.6. Mukana on yhteensä 55 paikkakuntaa eri puolilla Suomea.
Suomen Ladun jäsenmääräennätys rikkoutui - meitä on jo yli 90 000!
Tänään tehtiin Suomen Ladun historiaa, kun jäsenmäärä ylitti 90 000.
Jokainen perhe voi olla Liikkuva perhe
Perheiden yhteinen liikunta ja aktiivinen yhdessäolo tukee niin lasten kuin aikuistenkin hyvinvointia ja edistää liikunnallista elämäntapaa. Myös vähän liikkuva vanhempi voi olla hyvä liikuntakasvattaja lapselleen.
Kävelykipinä innostaa liikkumaan Maaottelumarssin hengessä
Toukokuussa tulee kuluneeksi 80 vuotta Maaottelumarssista. Tahko Pihkala -seuran ja Suomen Ladun Kävelykipinä-kampanja haastaa kaikki suomalaiset kävelemään 4.–25. toukokuuta.
Suomen Latu ja Land Rover kannustavat suomalaisia geokätköilyyn
Suomen Latu ja Land Rover haluavat kannustaa ihmisiä seikkailemaan Suomen ainutlaatuisessa luonnossa ja nauttimaan kaupungin pienistä kätketyistä aarteista geokätköilyn parissa.
Vuoden liikuttajia ovat kunnat
Suomen Ladun kevätkokouksessa huomioitiin merkittäviä ulkoilijoita ja ulkoilutekoja. Vuoden liikuttajaksi valittiin kunnat.
Suomen Ladun kevätkokous toteutetaan etänä
Kevätkokous toteutetaan etäyhteyksin 25.4. klo 9 alkaen.
Lasten ja perheiden toiminnan uutiskirjeestä tietoa ja vinkkejä luontoliikuntaan
Tilaa kolme kertaa vuodessa ilmestyvä uutiskirje ja saat tietoa lasten ja perheiden toiminnan ajankohtaisista vinkeistä ja uutisista.
80 vuotta Maaottelumarssista – Kävelykipinä haastaa kaikki suomalaiset kävelemään
Suomen Ladun ja Tahko Pihkala -seuran Kävelykipinä-kampanja haastaa kaikki suomalaiset kävelemään 4.–25. toukokuuta.
Suomen "lumiukkoisin" kunta on Kitee
Korona perui Suomen Ladun lumiukkotapahtumat – suomalaiset rakensivat siitä huolimatta yli 12 000 lumiukkoa.
Hankasalmessa vuoden 2021 talviuintipaikka
Suomen Ladun talviuintityöryhmä on valinnut vuoden 2021 talviuintipaikaksi Hankasalmen Ladun ja Polun ylläpitämän historiallisen talviuintipaikan.
Reilusti lunta - mutta miten tehdä lumiukko pakkaslumesta?
Ulkona kuin lumiukko -kampanja haastaa suomalaiset rakentamaan vähintään 10 000 lumiukkoa ja merkitsemään ne osoitteessa suomenlatu.fi/lumiukko löytyvään laskuriin
Lumenveiston SM-kilpailu peruuntuu
Fyysisten kisojen sijaan järjestetään webinaari ja etäveistokisa.