Vuoden liikuttaja on ympäristöministeriö

23.04.2023|Osallistu

Suomen Latu on palkinnut Vuoden liikuttaja -tunnustuksella ympäristöministeriön ensimmäisen Kansallisen luonnon virkistyskäytön strategian laatimisesta.

Vuoden liikuttaja -tunnustuksen vastaanotti ympäristöministeriön ylijohtaja Tarja Haaranen. Suomen Ladun puheenjohtaja Kirre Palmi ja toiminnanjohtaja Eki Karlsson taustalla.

Luonnon virkistyskäyttö on suomalaisille tärkeää, sillä melkein kaikki ulkoilevat, aikuisväestöstä säännöllisesti 96 prosenttia. Ulkoilulla on myös tärkeä rooli eritoten aikuisväestön saamisessa liikkumaan terveytensä kannalta riittävästi. 

“Viime vuonna julkaistu Kansallinen luonnon virkistyskäytön strategia antaa yhteistä suuntaa ulkoilun edistämiselle. Se on samalla vuosiin tärkein strategiatason toimi ulkoilun edistämiseksi”, kuvaa Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.  

Edellä mainittu toimii myös perusteluina Vuoden liikuttaja -tunnustukselle.

Tunnustus myönnetään ympäristöministeriölle, joka  luonnon virkistyskäytöstä vastaavana ministeriönä vastasi vuoden 2022 keväällä julkaistusta Suomen ensimmäisestä Kansallisesta luonnon virkistyskäytön strategiasta. 
 

Mikä ihmeen luonnon virkistyskäytön strategia?

Kansallinen luonnon virkistyskäytön strategia oli osa pääministeri Sanna Marinin hallituksen ohjelmaa. Vuoteen 2030 ulottuvan strategian missiona on auttaa kansalaisia voimaan paremmin, yhteydessä luontoon ja sitä arvostaen.

Visiona on panostaa luonnon virkistyskäyttöön kansallisena menestystekijänä, lähiluonnon nousu arvoonsa päätöksenteossa ja että yhä useampi löytää itselleen sopivan tavan liikkua luonnossa. Näin väestön terveys ja hyvinvointi parantuvat.

Strategisiksi tavoitteiksi on määritelty lähiluonnon saavutettavuus, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, luonnon kestävyyden vaaliminen virkistyskäytössä, voimavarojen tunnistaminen ja yhteistyö sekä luonnon virkistyskäytön monimuotoisuus. 
 

Pokemonista ihmisen parhaaseen ystävään

Vuoden liikuttaja -huomionosoitus myönnetään organisaatiolle, yritykselle tai taholle, jonka toiminta on liikuttanut suomalaisia valtakunnallisesti merkittävissä määrin. 

Viime vuonna tunnustuksen sai Tahko Pihkala -seura Kävelykipinä-tapahtuman toteuttamisesta. Aikaisempina vuosina tunnustuksen ovat saaneet muun muassa Kuntaliitto, Koira (Kennelliitto) ja Pokemon Go -peli. Huomionosoituksen valinnasta päättää Suomen Ladun hallitus. 

Vuoden liikuttaja -tunnustus luovutettiin ympäristöministeriölle Suomen Ladun kevätkokouksessa sunnuntaina 23.4.2023 Tampereella, Varalan urheiluopistolla.

Kommentoi