Suomen Latu palkitsi Suomi 100 -hankkeen vuoden Suomen Liikuttajana

29.10.2017|Osallistu

Suomen Latu palkitsee vuosittain Suomen Liikuttaja -tunnustuksella organisaation tai tahon, jonka toiminta on edistänyt merkittävällä tavalla suomalaisten liikkumista. Tänä vuonna tunnustuksen saa Suomi 100 -hanke.

”Suomi 100 -juhlavuosi on liikuttanut ja yhdistänyt suomalaisia ennenkokemattomalla tavalla”, Suomen Laduntoiminnanjohtaja Eki Karlsson perusteli valintaa.

”Yksistään Suomen Luonnon päivät liikuttivat neljänä eri päivänä 300 000 ihmistä. Tapahtumissa on bongailtu lintuja ja kasveja, kerätty sieniä, kalastettu, metsäjoogailtu, nukuttu yö ulkona, tehty linnunpönttöjä, nautittu valotaiteesta, laulettu ja tanssittu metsän siimeksessä”, Karlsson luetteli teemavuoden ansioita.

Paljon liikettä on saanut aikaan myös Koko Suomi -tanssii haaste, joka on tavoittanut yli kaksi miljoonaa suomalaista.

Tunnustuksen vastaanotti ohjelmapäällikkö Suvi Innilä Suomi 100 -sihteeristöstä, joka on vastannut juhlavuoden kokonaisuuden rakentamisesta. Suomi 100 -ohjelmassa on mukana yli 5 000 hanketta, ja erilaisiin juhlavuoden tapahtumiin on osallistunut tähän mennessä jo yli 700 000 ihmistä.

Suomen liikuttaja -tunnustus luovutettiin Suomen Ladun syyskokouksessa sunnuntaina 29.10. Jyväskylässä.

Suomen Liikuttaja -tunnustusta on jaettu vuodesta 1985. Sen myöntää Suomen Ladun hallitus. Tunnustuksen ovat 2000-luvulla saaneet Sydänliitto (2000), Maa- ja kotitalousnaiset (2001), Leena Jääskeläinen (2002), Marianne Kyrklund (2003), Pirkan Hiihto (2004), Karhunkierros (2005), Itä-Savo (2006), Pekka Niska (2007), Elixir-ohjelma (2008), Puolustusvoimat (2009), Metsähallituksen luontopalvelut (2010), Opiskelijoiden liikuntaliitto (2011), Suomen Partiolaiset (2012), Kilometrikisa (2013), Suunnistusliiton Iltarastit (2014), Suomen frisbeegolfliitto (2015) sekä Pokémon GO Finland -yhteisö (2015).

Kommentoi