Suomen Ladun koordinoima perheliikunnan hanke sai 50 000 euroa

27.02.2017|Osallistu

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt 1 987 000 euroa liikunnallisen elämäntavan valtakunnallisille ja alueellisille hankkeille. Avustusta sai 52 hanketta, ja ne myönnetään Veikkauksen tuotosta.

Kuva: Sampsa Sulonen

Suomen Ladun koordinoima perheliikuntahanke sai opetus- ja kulttuuriministeriöltä 50 000 euron avustuksen hankkeen toiselle vuodelle (1.8.2017-31.7.2018).

Avustuksilla tuetaan terveyttä ja hyvinvointia edistävän liikunnan kehittämishankkeita eri ikä- ja väestöryhmissä. Tavoitteena on tukea liikunnallista elämäntapaa ja lisätä suomalaisten liikuntaa liikuntasuositusten mukaisesti. 

Hakemukset jaettiin alle koulu- ja kouluikäisten hankkeisiin, nuoriin aikuisiin ja opiskelijaliikuntaan liittyviin hankkeisiin, työikäisten, erityisryhmien, ikääntyneiden, perheiden ja elämänkulun aikaiseen liikunnan edistämiseen liittyviin hankkeisiin sekä tietopohjahankkeisiin. 

"Liikunnallisen elämäntavan tukeminen on parasta työtä suomalaisten terveyden hyväksi. Hallitus on ohjannut uutta rahoitusta erityisesti lasten ja nuorten liikkumisen edistämiseen esimerkiksi laajentamalla Liikkuva koulu -ohjelman kaikkiin suomalaisiin peruskouluihin", toteaa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen

Perheiden liikunnan edistäminen sisältyy keskeisenä osana moniin hankkeisiin. Suomen Latu ry:n koordinoima, monipuolinen perheliikunnan kehittämishanke edistää perheiden liikkumista laajan verkostomaisen toiminnan avulla. 

Lisätietoa Suomen Ladun perheliikuntahankkeesta löydät täältä.

Kommentoi