Jokamiehenoikeudet Unescon listalle – Mitä se tarkoittaa?

05.10.2018|Osallistu Yhdistyspalvelut

Suomen Ladun tavoite jokamiehenoikeuksien saamiseksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon on herättänyt kiivastakin keskustelua. Kokosimme hankkeeseen liittyvät tärkeimmät kysymykset tähän juttuun.

Kuva: Markus Sirkka

Unescon yleissopimus aineettoman kulttuuriperinnön vaalimisesta allekirjoitettiin vuonna 2003. Sopimuksen piiriin kuuluu tällä hetkellä yli 170 valtiota.

Suomi allekirjoitti elävän kulttuuriperinnön sopimuksen vuonna 2013. Sopimuksen toimeenpanosta vastaa Museovirasto.

Unesco ylläpitää sopimukseen liittyen kahta kansainvälistä aineettoman kulttuuriperinnön luetteloa sekä hyvien suojelukäytäntöjen rekisteriä. Luetteloiden avulla halutaan lisätä tietoisuutta elävän, aineettoman kulttuuriperinnön merkityksestä ihmisille ja vaalia sitä.

Yleissopimuksen tavoitteena on edistää aineettoman kulttuuriperinnön suojelua, taata eri yhteisöjen, ryhmien ja yksilöiden aineettoman kulttuuriperinnön kunnioittaminen sekä lisätä tietoisuutta aineettomaan kulttuuriperinnön merkityksestä.

Miksi jokamiehenoikeudet kuuluisivat Unescon listalle?

Kukaan ei voi omia elävän perinnön ilmiötä, vaan se kuuluu ihmisille, jotka sitä käyttävät ja harjoittavat. Jokamiehenoikeudet ja niiden mahdollistama ulkoilu ovat arvokkaita suomalaisille.

Luonnossa liikkumiseen liittyvät jokamiehenoikeudet ja vastuut. Oikeus marjastaa, sienestää ja retkeillä. Vastuu olla aiheuttamatta haittaa tai vahinkoa maanomistajille, luonnolle tai muille jokamiehenoikeuden käyttäjille. Oikeus ja vastuu kulkevat käsi kädessä. 

Suomen Latu haluaa olla mukana lisäämässä tietoisuutta jokamiehenoikeuksien arvosta ja merkityksestä suomalaiselle luonnossa olemisen ja liikkumisen kulttuurille.

Jokamiehenoikeudet mahdollistavat meillä helpon pääsyn luontoon, metsään ja vesille. Jokamiehenoikeudet antavat mahdollisuuden harrastaa ja toimia luonnossa monin tavoin vahinkoa ja haittaa aiheuttamatta – maanomistajasta riippumatta. Se on ainutlaatuista ja arvokasta.

Jokamiehenoikeudet antavat tasa-arvoisesti kaikille mahdollisuuden liikkua, harrastaa ja virkistäytyä metsissä ja vesialueilla. Marjastus, sienestys, uiminen, soutelu, retkeily, hiihto, pyöräily, luonnon tarkkailu, kävely, telttailu ja vaikkapa lumikenkäily ovat monen suomalaisen vapaa-aikaan liittyviä harrastuksia, jotka jokamiehenoikeus tavalla tai toisella mahdollistaa. Noin puolet kaikista luontokäynneistä perustuu jokamiehenoikeuksien käyttöön.  

Suomalaiset jokamiehenoikeudet ovat maailmanlaajuisesti ainutlaatuiset, samantapaisia oikeuksia on Ruotsissa ja Norjassa.

Mitä on tähän mennessä tehty?

Unescon sopimukseen kuuluu aineettoman kulttuuriperinnön luettelointi. Tätä varten Museovirasto avasi 2016 Suomen elävän perinnön wiki-luettelon.

Erilaiset yhteisöt voivat esitellä omaa aineetonta kulttuuriperintöään wiki-luettelossa.

Wiki-luettelossa olevia asioita ja ilmiöitä voi hakea edelleen seuraavalle tasolle, Suomen kansalliseen elävän perinnön luetteloon. Wiki-luetteloon pääsevät kaikki, mutta kansalliselle listalle pääsystä päättää opetus- ja kulttuuriministeriö. Tällä hetkellä kansallisessa luettelossa on 52 aineettoman perinnön ilmiötä ja luetteloa täydennetään seuraavan kerran vuonna 2019.

Listalta löytyvät myös jokamiehenoikeudet.

Jokamiehenoikeuksia hakivat kansalliselle listalle Suomen Latu, Suomen ympäristökasvatuksen Seura ja Suomen luonnonsuojeluliitto. 

Vasta kansalliselta listalta valitaan ehdotukset Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Suomen ehdotukset listalle ovat tällä hetkellä saunominen ja kaustislainen viulunsoittoperinne. Muita ehdokkaita ei ole vielä nimetty.

Mitä seuraavaksi tapahtuu?

Suomen Latu jatkaa selvitystä jokamiehenoikeuksien viemiseksi Unescoon yhdessä muiden pohjoismaisten ulkoilujärjestöjen kanssa.

Ennen Unesco-ehdokkuutta on käytävä pitkä ja laaja kansalaiskeskustelu jokamiehenoikeuksista. Järjestön suunnitelmissa on kutsua eri tahoja – maanomistajista matkailuteollisuuteen ja retkeilijöistä viranomaisiin – tarkastelemaan tätä vanhaa kulttuuriperinnettä mahdollisimman monesta näkökulmasta. Samalla kuullaan kaikkia mahdollisia sidosryhmiä, joita asia koskettaa. Unescon sopimus korostaa yhteisöjen roolia keskustelijoina.

Kansallisessa luettelossa olevia ilmiöitä on mahdollista hakea mukaan Unescon kansainväliselle listalle yhden asian vuosivauhdilla.

Suomen Latu tulee kerämään myös tietoa, tekemään selvityksiä ja järjestämään osallistavia toimintoja jokamiehenoikeuksien perinteisiin liittyen.

Suomen Latu on ollut mukana myös YLEn Mennään metsään -kampanjassa. Unescon listalle pääsevät vain sellaiset tavat, joita kansalaiset arvostavat ja aktiivisesti käyttävät. Siksi Mennään metsään -kampanja pyytää jokaista kertomaan, montako kertaa käy metsässä kahden syksyisen viikon aikana 24.9.–7.10.2018.

Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle edes ehdolle pääseminen on vielä vuosien päässä, mutta matka on alkamassa.

Kommentoi

Kommentit

Uhka jokamiehen oikeudelle!

Varsinkin yksityisten maanomistajien huoli jokamiehen oikeuksien käytöstä mm. matkailubisneksessä tuntuu osin oikeutetulta. Tämän hankkeen julkisuus voi johtaa lisääntyvään kansainvälisten matkailijoiden paineeseen yksityisillä mailla. Halutaanko tätä? Ristiriitojen mahdollisesti lisääntyessä jokamiehen oikeudet voivat joutua kriittisen keskustelun lisääntymiseen meille kaikille. Tämän lisäksi ympäristövastuu tuntuu lipsuvan jo nyt osalla nykyisistä "luontoihmisistä", roskaaminen yms...

- 05.10.2018

JOKAMIEHEN OIKEUDET UNESCON LISTALLE

Nyt meni arvostamani Suomen Latu ja YLE metsään. EI NÄIN TOIMITA 2018. Omistajia pitää kuunnella. Toivottavasti unohtuu omaan uneensa.

Jtk! Käyn omassa ja jokamiehen oikeuteen kuuluvissa metsissä 5-7 pv:nä / vko.

- 05.10.2018

Asiallisen keskustelun haaste

Sosiaalisessa mediassa asiallisen keskustelun käyminen on haasteellista. Siksi kannustan satsaamaan F2F-tilaisuuksiin. Kiitos, teette arvokasta työtä!

- 06.10.2018

Metsässä

10krt juoksemassa <3

- 06.10.2018

Jokamiehenoikeuksista

En tue jokamiehenoikeuksien viemistä Unescon listalle.

- 06.10.2018

Mennään metsään päiväkotiväki

Hei.
Mennään metsään -kyselyssä tiedusteltiin syytä mennä metsään ja parasta asiaa, jonka metsä antaa.
Hyvä ja hienoa.
Mitenkähän tuossa Suomen Ladun tavoitteessa voisi hyödyntää ja ottaa huomioon myös sen tosiseikan, että Suomessa useat päiväkotiryhmät käyvät säännöllisesti metsäretkillä. Ilolla väitän, että ryhmän viikottainen metsäretki on yhtä odotettu ja tärkeä kuin esim. viikottainen yhteinen lauluhetki.
Kuinkahan paljon metsäkäyntejä mahtoi tulla ko. aikavälillä päiväkotiryhmistä?

- 06.10.2018

Jokamiehenoikeudet ja Unescon aineettoman kulttuuriperinnön lista

Olen Suomen ladun jäsen, mutta en kannata tätä ladun esitystä. Millä tavalla jäsenet pääsevät vaikuttamaan päätöksen tekemiseen?

- 07.10.2018

Jokamiehenoikeudet vain suomalaisille

Suomen Ladun pitäisi luopua jokamiehenoikeuksien ajamista Unescon listalle, parempi olisi toimia siihen suuntaan että jokamiehenoikeudet olisi vain Suomen kansalaisilla.
Eihän meilläkään ole vastaavia oikeuksia muualla.
Jos jokamiehen oikeudet kuuluisivat vain meille eikä koko maailmalle, voisi olettaa että ne säilyisivät myös jatkossa.

- 07.10.2018

Jokamiehenoikeudet ei kauppatavaraa

Liiketoimintana harjoitettu marjanpoiminta ei saisi kuulua jokamiehenoikeuksiin!
Entä jos haen ja kustannan luomustatuksen metsälleni mutta en saa estää marjanpoimijafirmoja tulemasta keräämään sadon.
Miksi haluamme luontoa tuhoavaa turismia lisää, pähkähullua. Kuka sitä haluaa, ei ainakaan kotimainen vaellus- tai hiihtoväki joka ymärtää kunioittaa luontoa.

- 07.10.2018

En hyväksy

Hanke tulisi lisäämään ulkomaisten turistien määrää Suomen luontokohteissa, vaikka jo nyt retkikohteiden ylläpito on vastatuulessa rahapulan vuoksi. Suomen luonto ei kestä massaturismia. Jokamiehenoikeuksista pitää olla hiljaa, jotta ne säilyisivät, koska maanomistajat eivät tule jäämään toimettomiksi. jos luontoon kohdistetaan lisää paineita.

- 08.10.2018

En kannata

Olen Suomen Ladun jäsen , mutta vastustan sen pyrkimystä viedä jokamiehen oikeudet Unescon listalle.

- 08.10.2018

Jokamiehenoikeuksista

Olen Suomen Ladun jäsen ja en kannata tätä ladun esitystä. Jo nyt näkee miten sekä hyvin käyttäytyviä retkeilijöitä mutta liian paljon näkee niitä jotka eivät osaa kunnioittaa toisen omaa, esim. tehdään polkuja viljelysmaille, jätetään roskia, ei tehdä tilaa autiotuvissa varsinkaan ulkomaalaiset.

- 08.10.2018

Ei missään nimessä lisää matkailijoita!

Joka kesä marjastuksen jälkeen saan poimia metsäautotieltä nuudeli pusseja kasapäin ym .roinaa rikkinäisistä autonrenkaista alkaen. Nämä ulkomaiset poimijat sotkevat metsät ja tiet.Ei heitä kiinnosta minne roskansa syytävät keruu matkallaan. Yöpyvät autoissa tai autiotaloissakin ja polttavat nuotiota missä sattuu. Polttopuut ottavat halkopinoista röyhkeästi. Vieläkö lisää näitä sotkijoita joku kaipaa? Kolmeviikkoa sitten tavallisesta paketti hiacesta työntyi ulos kuusi poimijaa parkkipaikalla.Ei näitä edes liikennelait kiinnosta.
Tuollainen ammatimainen marjan keruu tulee kieltää heti ulkolaisilta. Jos menet muualle niin saat ostaa kalliit luvat ennekuin pääset tekemään vastaavaa. Jokamiehen oikeudet tulee olla vain valtion metsissä jos sielläkään ja vain suomalaisille! Jo nyt ulkolaiset firmat tekee bisnestä meidän jokamiehen oikeuksilla ja rahastavat luontoretkistä ja autiotuvista.

- 08.10.2018

Jokamiehenoikeuksia ei pidä globaalistaa

Jo noin 60 vuotta metsissä itse luontoa kunnioittaen kulkeneena olen nähnyt myös ikäviä - lisääntyviä - epäkohtia (roskaaminen, asiattomat nuotiopaikat ja leirit, ylimääräiset ja levinneet polut, varvikoiden riipiminen, taimikoiden ja jopa viljelysten tallaus, maastoajo jne.), jotka ovat aiheutuneet "suuren yleisön" sekä ulkomaisten turistien ja marjanpoimijoiden jokamiehenoikeuksien käyttämisestä.

Erityisesti taajamien lähiluonto on monin paikoin jo kulunut täysin pilalle, myös joidenkin kansallispuistojen huolestuttavasti, eikä etenkään Lapin maasto ja ainutlaatuinen kasvillisuus kestä turismin lisääntymistä, ei edes nykyistä turistimäärää.

Mielestäni jokamiehenoikeuksia ei todellakaan pitäisi entisestään laajentaa, globaalisti "mainostaa", ennemminkin oikeudet tulisi rajata koskemaan vain suomalaisia!

PS Mennään metsään -kampanjan aikana kävin metsässä 12 kertaa.

- 09.10.2018

Ei muille kuin suomessa asuville

En kannata jokamiehen oikeuksia muuta kuin täällä kotipaikan omaavilta. Suomi ruotsi ja norja voisi tässä asiassa olla samoilla linjoilla toistensa kansalaisten suhteen. Heilläkin on jokamiehen oikeudet. Ei tänne tarvitse tulla kuljeskelemaan umpimähkään sellaisista maista missä emme mekään saa likkua kuin merkatuilla poluilla.

- 09.10.2018

Miten osallistua Suomen Ladun päätöksentekoon?

Hei kaikki keskusteluun osallistuneet,
eräässä kommentissa kysyttiin seuraavaa: "Olen Suomen ladun jäsen, mutta en kannata tätä ladun esitystä. Millä tavalla jäsenet pääsevät vaikuttamaan päätöksen tekemiseen?"

Päätökset ja kannanotot tekee, vastuualueesta riippuen, joko Suomen Ladun toiminnanjohtaja, hallitus tai järjestön kokous. Ne kaikki toimivat jäsenten antamalla mandaatilla. Tärkeimmistä asioista päätetään järjestön kevät- ja syyskokouksissa. Siksi kannustamme jokaista jäsentämme menemään mukaan oman yhdistyksensä toimintaan, sillä sitä kautta voi vaikuttaa, niin oman yhdistyksen kuin koko Suomen Ladun toimintaan. Esimerkiksi jokamiehenoikeuksien hakeminen Unescon listalle on kirjattu Suomen Ladun strategiaan, josta järjestön kokous eli jäsenten edustajat päättivät yksimielisesti.

Panu Könönen - 09.10.2018

Ei näin tyhmä voi olla, mutta tietämätön

Hanke on varmastikin käynnistetty hyvässä hengessä Fjällräven hupparit päällä jossain Espoon maaseutualueella, jonkun toisen tai valtion maalla. Niin tyhmä ei voi suomalainen olla että haluaa toitottaa koko maailmalle, että meillä on jokamiehenoikeudet näin ja näin hienolla tolalla. Tietämättömyyttä se varmaan on ollut, vieraantumista todellisuudesta, hyväuskoista. Metsä on aina jonkun oma, vähän niinkuin jukkapalmu kaupunkilaisen olohuonen nurkassa. Ei sitä voi kysymättä sosialisoida. Jokamiehen oikeudet kuuluvat suomalaisille, jotka ovat osanneet aikoinaan käyttäytyä siististi vieraiden maalla kulkiessaan, perua siltä ajalta. Jos niitä ruvetaan myymään ääneen se tuottaa varmuudella vahinkoa nykyisille jokamiehille. Härskeintä koko projektissa on että kaikkein vähiten siitä tietävät metsänomistajat, metsänomistajien etujärjestöt ja todelliset asianomaiset. Hävetkää, tolkku se pitää olla kerjätessäkin.
P.s. suomen ladun jokamiehenoikeuksia tullaan vähentämään jatkossa Itä-Suomen alueella kymmenien metsänomistajien toiveesta.

- 09.10.2018

Vastaus nimimerkille "Ei näin tyhmä voi olla, mutta tietämätön"

Kiitos palautteestasi. Suomen Ladun tavoitteeseen viedä jokamiehenoikeudet Unescon aineettoman kulttuuriperinnön listalle liikkuu paljon väärää tietoa.

Ensinnäkin väite sosialisoinnista on pelottelua, jolla ei ole mitään perustaa. Jos jokamiehenoikeudet joskus päätyvät Unescon listalle, niin se ei muuta jokamiehenoikeuksia ja velvollisuuksia mitenkään, ei myöskään maanomistajien oikeuksia oman maansa käyttöön. Väitteet sosialisoinnista ovat absurdeja.

Myöskään pelko hallitsemattomasta kansainvälisestä turismista ei perustu faktoihin. Visit Finlandin mukaan Suomessa vierailee vuosittain 2,2 miljoonaa lomamatkailijaa, joista 550 000 harrastaa erilaisia ulkoaktiviteetteja. Luonnonvarakeskuksen mukaan 15–74-vuotiaat suomalaiset ulkoilevat eri tavoin 600 miljoonaa kertaa vuodessa. Turismin aiheuttama käyttöpaine suomalaiseen luontoon on hyvin pieni osa jokamiehenoikeuksien käyttöön liittyvästä kokonaisuudesta. Ja näin se tulee olemaan myös jatkossakin.

Toiseksi väite siitä, että maanomistajia ei olisi kuultu ollenkaan ei pidä myöskään paikkaansa. Asia (Unesco) on ollut esillä mm. Metsäneuvoston työryhmässä, jossa se vielä äänestettiin aineettomien luontoarvojen joukosta seitsemänneksi tärkeimmäksi asiaksi edistää.

Kolmanneksi: Kaikki sidosryhmät tullaan vielä kuulemaan ja kaikilla on mahdollisuus osallistua Unesco-prosessiin. Ennen Unesco-ehdokkuutta on käytävä pitkä ja laaja kansalaiskeskustelu jokamiehenoikeuksista. Suomen Ladun suunnitelmissa on kutsua eri tahoja – maanomistajista matkailuteollisuuteen ja retkeilijöistä viranomaisiin – tarkastelemaan jokamiehenoikeuksia mahdollisimman monesta näkökulmasta. Samalla kuullaan kaikkia mahdollisia sidosryhmiä, joita asia koskettaa. Unescon sopimus korostaa yhteisöjen roolia keskustelijoina.

Ylen Mennään metsään -kampanja oli vasta startti kansalaiskeskustelulle.

Panu Könönen - 10.10.2018

Metsään

Aina kun mahdollista

- 10.10.2018

Unohtuiko jotain?

Tämmöisissä hankkeissahan vetovastuu kuuluisi Museovirastolle.Unohtuiko tämä?

- 14.10.2018

Jokamiehenoikeudet Unescon listalle

Maanomistajanakin tuen lämpimästi työtänne. Jokamiehenoikeus on arvokas perintö mistä meidän kaikkien pitäisi olla ylpeitä. Mahdolliset epäkohdat voimme torjua hyvin kohdistetulla valistustyöllä. Eivät ulkomaalaisetkaan luontoihmiset mitään tyhmeleitä ole.

- 15.10.2018

Epäonnistunut avaus

Olen mukana toisessa hankkeessa, joka tavoitteelee Unescon maailmanperintöstatusta. Sen osalta olemme tiedostaneet, että varmin keino epäonnistua hakemisessa, on jättää keskeiset sidosryhmät kuulematta. Ristiriitoja herättävä hanke ei mene läpi.

- 16.10.2018

jokamiehenoikeudet eräkauden jäänteenä

sopivat jo nykyisen tulkintansa perusteella huonosti moderniin elämään, jonka tunnusmerkkejä on itsekkyys ja rajojen jatkuva koettelu. Jokamiehenoikeus käsitetään oikeutena olla nenäkkäästi oikeassa ja esiintyä loukkaavasti, käyttää hyväksi toisen omaisuutta kaupallisiin tarkoituksiin, käyttää hyväksi lehdistön ja viranomaisten tietämättömyyttä ja osaamattomuutta oikeuksien laajuudesta ja "hengestä" ym.. Tunnen Suomen Ladun vuosikymmenten takaa. En osaa epäillä tarkoitusperienne vilpittömyyttä, mutta kavahdan yhteistyöjärjestönne SLL:n motiiveja. Tunnen senkin järjestön, alkaen vuodesta 1974. Epäilen ja moni muukin epäilee, että kampanjan tarkoitus on kerätä "kannattajakortteja" jokamiehenoikeuksien laajennuksille ja omistajan vallan vähentämiselle omaisuutensa hoidossa ja käytössä. Mm. halu puuttua metsien käyttöön osoittaa SLL:n tavoitteet. En haluaisi nähdä Suomen Ladun joutuvan maanomistajien silmissä samaan kategoriaan SLL:n kanssa.

- 17.10.2018

(Ei otsikkoa)

Voidaan pitää jokamoesoikeudet mutta pitääkö sitä tyrkyttää kaikkialle maailmaan.
Siis vastustan unescoon viemistä jokamiesoikeutta!!!

- 19.10.2018

Ei latua mailleni

Suomenlatu tai muutkaan ladun tekijät eivät ole tervetulleita enään mailleni, oisko kannattanut kuulla ensiksi maanomistajia ennen kuin jaellaan oikeuksia muille?

- 19.10.2018

Luonto kuuluu kaikille, sitä ei kukaan yksin omista

Kannatan kulttuuriperinteen listalle, hyvä. Silti uudistamisen aihetta voi olla. Itseäni kismittää hevosten jatkuva uitto mökkilaituristani reilun 50 metrin päässä. Kyseessä on matalan lahdenpoukaman upea hiekkaranta. Ratsutila on ottanut sen jokamiehen oikeuksien nojalla useiden hevosten päivittäiseen uittoon ja pesuun. Kesän mittaan hevosuinteja lienee tuhat kertaa. Isäntä ja ratsastajat eivät piittaa mielipiteestäni. Paskat kelluvat rantaani ja hevostouhu häiritsee mökkirauhaa. Isäntä uhkui ettei täällä mökkiläiset määräile. On tullut mieleeni, että jokamiehen oikeuksien ei tulisi kuulua hevosille. Hevosten määrä on kasvanut suureksi ja paikoin niitä on enemmän kuin jokamiehiä. Siis palauttaa jokamiehen oikeudet ihmisten luonnossa olemisen oikeuksiksi eikä siihen tulisi vapaata oikeuksia hevosille kuten ei ole moottorivehkeillä rellestämisen oikeutta.

- 22.10.2018

Jokamiehen oikeus

Olen Suomen Ladun jäsen, toivon että tätä ei viedä Unescon listalle, jokamiehen oikeus kuuluu vain Suomessa asuville.

- 20.11.2018

Jokamiehenoikeudet

Nyt on Latu luvattomalla tiellä. Sillä ei ole mitään oikeutta laajentaa suomalaisten oikeuksia koko
maailmalle. Suomessakin on kyseenalaistettu koko asia siinä tapauksessa jos metsät pistetään
kiinteistöverolle. Silloin voi hyvin äkkiä olla kiukkuisia isäntiä kiväärin kanssa vahtimassa maitaan.
Aikaisemmin on sattunut hyvinkin ikäviä asioita. Vanhemmat henkilöt muistanevat velä Kytäjän kartanon tapahtuman Hyvinkäällä. Kartanonomistaja oli kyllä ilmeisesti hiukan mielenvikainen.
Usassa on mahdottaman kalliita oikeudenkäyntejä jos jotain sattuu. Voi hyvinkin olla, että jos joku
loukkaa jalkansa Suimessa niin hän esittää korvausvaatimuksen.
Jo nyt pidetään tuota ulkomaalaisten marjastajien hyökkäystä Suomeen vähän ikävänä ryöstelynä.
Eräät Suomen Ladun jäsenet ovat jo eronneet järjestöstä. Minäkin mietin asiaa. Mutta Latu: Näpit pois
asiasta, joka ei telle kuulu. Sillalailla voidaan yhteistyötä jatkaa.

Jämsässä 22.11.2018
Pauli Lahma

- 22.11.2018

Jokamiehenoikeuksia ei unescon listalle

Pidetään jokamehenoikeudet Suomen kansallisena juttuna. Pidimme kokousta ja asia nousi esille, jos meidän kokous saisi päättää ei tulisi unescon listalle jokamiehenoikeuksia

- 22.11.2018

Vaarallinen ja hyodyton hanke, Vastustan

En loytanyt yhtaan hyotynakokohtaa suomalaisille tasta Suomen Ladun aloitteesta, vain uhkia, ristiriitoja, eripuraa ja ennakoimatonta kehitysta - siis huolia. Olen Suomen Ladun aktiivi jasen ja tulen vastustamaan tata hanketta kaikissa tulevissa SL kokouksissa. Vaarana on, etta meilta suomalaisilta menee "omat lapset pesuveden mukana" ja menetamme nykyisen toimivan kaytannon. Virkistysmahdollisuudet voivat tulla maksullisiksi, jos kehitys kulkee yleismaailmalliseen suuntaan. Millaan ei voida lisaantyvia ulkomaalaismaaria opettaa kunnioittamaan Suomen lakeja ja kaytantoja. Aitoja alkaa nousta omankin vakemme tielle. Olen tyoskennellyt ulkomailla kauan. Vastavuoroisuus ei toimi naiden oikeuksien kohdalla missaan. Dumpatkaa koko aloite, tai ammutte omaan jalkaanne.

- 22.11.2018

(Ei otsikkoa)

Kiitos kaikille keskustelijoille kommenteistanne.

Monella keskustelijalla suurimmat pelot tuntuvat liittyvän ulkomaalaisiin turisteihin tai marjanpoimijoihin. Huoli on perusteeton.

Miettikääpä seuraavia lukuja: Suomessa asuvat ulkoilevat 600 miljoonaa kertaa, ulkomaalaiset turistit vain miljoonaa kertaa. Toinen usein jokamiehenoikeuksiin liittyvä huoli ovat ulkomaalaiset marjanpoimijat. Tässäkin huoli on liioiteltu: marjoja on metsissä 500 miljoonaa kiloa, joista poimitaan 50 miljoonaa kiloa. Kaupalliseen käyttöön päätyy 15 miljoonaa kiloa. Ulkomaalaiset marjanpoimijat keräävät tästä noin 250 000 kiloa.

Lisäksi: Jokamiehenoikeudet eivät katso kansalaisuuteen, niitä ei voi rajoittaa sen perusteella. Eikä tällaiseen rajoitukseen ole muutenkaan syytä.

Lisäksi suurin osa matkailubisneksestä kohdistuu kansallispuistoihin ja muille erityisen hienoille luontokohteille, joilla on matkailullista vetovoimaa. Useimmiten se on valtion maata. Ei siis yksityisiin talousmetsiin, joilla ei ole minkään sortin matkailullista vetovoimaa. Mitään laajamittaisempaa ryhmätoimintaa ei tällä hetkelläkään voi perustaa jokamiehenoikuteen, vaan se vaatii sopimista maanomistajan kanssa. Myös Metsähallitus edellyttää sitä hallinnoimillaan alueilla.

On hyvä muistaa, että suuri osa jokamiehenoikuksista perustuu kansalliseen lainsäädäntöön, joka koskee kaikkia Suomessa oleskelevia. Esimerkiksi lupa kerätä marjoja ja rauhoittamattomia sieniä tulee meidän rikoslaista. Myös rikkomukset tuomitaan Suomen lainsäädännön mukaan.

Tulemme julkaisemaan Latu&Polku-lehdessä juttusarjan jokamiehenoikeuksista ja Unescon elävästä kulttuuriperintöluettelosta. Seuraava lehti ilmestyy 7.12.

Panu Könönen - 23.11.2018

Metsässä käynnit

Olen käynyt tuona ajankohtana metsässä joka päivä ainakin kerran riista-asioissa. Metsästämässä tai hoitamassa sen ruokintaa. Pari kertaa myös sienessä.

- 29.11.2018

Sosialismia

Painakaa mieleen! Tässä on kyse siitä, että hallituksessa on vähin äänin puuhailtu kiinteistöveroa maille ja metsille. Tämä käytännössä tarkoittaa sitä että kiinteistöveron myötä jokamiehenoikeudet loppuvat. Sosialistit ja yksityisomistuksen vastustajat ovat hoksanneet tämän ja nyt maanomistajien selän takana ajavat jokamiehenoikeutta unescon listalle. Näin he aikovat turvata jokamiehen oikeudet senkin jälkeen kun kiinteistövero on saatu runnottua läpi. "Eihän jokamiehenoiksia voi kieltää, nehän on unescon maailmanperintölistalla!" Näin se menee Suomessa.
Suomen ladun reitti poistuu maaltani

- 30.03.2019