Helsingin Latu täytti 75 vuotta

09.10.2015|Osallistu Yhdistyspalvelut

Yhdistyksen juhlapäivää kokoonnuttiin viettämään Maunulan ulkoilumajalla 27.9.

Suomen Ladun liittohallituksen puheenjohtaja Pekka Alanen piti juhlapuheen

Helsingin Latu on toiminut ansiokkaasti 75 vuoden taipaleen ajan ulkoilun, retkeilyn ja liikunnan hyväksi. Yhdistyksen juhlapäivää kokoonnuttiin viettämään Maunulan ulkoilumajalla 27.9.

Helsingin Latu perustettiin vuonna 1940. Se oli samalla Suomen Ladun ensimmäinen jäsenyhdistys. Vuotta myöhemmin perustettiin Kuopiossa Puijon Latu ja Jyväskylässä Jyväskylän Latu. Helsingin Latu on Suomen Ladun suurin jäsenyhdistys, jossa henkilöjäseniä on tänä päivänä jo lähes 6600.

Helsingin Latu on kuluneiden vuosikymmenten aikana kehittynyt ja laajentunut monipuoliseksi toimijaksi. Maunulan maja, Vaakkoin eräkämppä ja monet erilaiset kävely-, retkeily-, vaellus ja liikuntatapahtumat ovat saavuttaneet suuren suosion.

Suomen Latu perustettiin vuonna 1938. Nimi päätettiin Lauri ”Tahko” Pihkalan ehdotuksesta. Liikkeelle lähdettiin hiihtokursseilla ja latujen viitoituksella. 1940-luvulla, jolloin Helsingin Latukin aloitti toimintansa, ohjelmaan tulivat retkeily, vaellukset, uinti ja lentopallo. Myös Vuokatin maja rakennettiin tuolloin. Latu- ja polkuretket sekä pyöräily ja pyöräretket löivät läpi itsensä 1950-luvulla. Kuntoliikunnan läpimurto, joka alkoi 1960-luvulla merkitsi koko latuyhteisölle työtä ulkoilu- ja liikuntapaikkojen aikaansaamiseksi ja niiden käytön edistämiseksi. 

Helsingin Ladun nettisivut ja jäsenlehti kertovat ansiokkaasti yhdistyksen toiminnasta. Päätoiminen toiminnanjohtaja on lisännyt edellytyksiä monipuoliseen ja tehokkaaseen toimintaan. Nykyisin yhdistyksessä on valtavasti eri toimintamuotoja; joukkoon mahtuu niin pyöräilyä, retkeilyä, lauluiltoja, talviuintia, geokätköilyä, koulutustoimintaa kuin suunnistustakin.

Helsingin Ladun toimintaan voit tutusta tarkemmin osoitteessa www.helsinginlatu.fi

Helsingin Ladun puheenjohtajana toimii Jaakko Erkkola ja toiminnanjohtajana Matti Niemelä.