Ministeri Tiilikainen toivoo lisäbudjettiin ylimääräistä rahoitusta Metsähallituksen luontopalveluille

20.10.2018|Liikuttaja/Ajankohtaista Osallistu Yhdistyspalvelut

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen avasi Suomen Ladun syyspäivät Suomen luontokeskus Haltiassa Espoossa.

Ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen ja Suomen Ladun puheenjohtaja Pekka Alanen syyspäivien avajaistilaisuudessa.

"Yhä enemmän Suomessa tarvitaan sitä, että retkeily tehdään ihmisille yhä helpommaksi ja ohjatuksi. On upeaa, että Suomen Latu tarjoaa organisoidusti mahdollisuuksia ihmisille retkeillä ja liikkua luonnossa. Sillä on myös sosiaalista hyvinvointia lisäävä vaikutus", kiitteli ministeri Kimmo Tiilikainen avauspuheessaan Suomen Ladun syyspäivillä.

Ministeri Tiilikainen jatkoi puheenvuoroaan muistelemalla lapsuuttaan Ruokolahden Äitsaaressa.

Naapurissa ei ollut saman ikäisiä lapsia, joten ministeri oli lapsena paljon yksin. Alle kouluikäisenä hupi oli kuljeskellä yksin metsissä sillä aikaa, kun vanhemmat olivat navettatöissä. Metsissä samoilu herätti vanhemmissa huolta, joten he toivoivat, että pikku Kimmo jättäisi edes lapun siitä, mihin milloinkin katoaa. Kimmo teki työtä käskettyä ja jätti keittiön pöydälle lapun: ”Mie menin mehtään.”

Ministerille lähimetsä on ollut aina tärkeä. Helsingissä tärkeäksi virkistyspaikaksi on muodostunut Keskuspuisto.  

"On mielenkiintoista ollut seurata tutkimustuloksia siitä, kuinka luonnossa möyriminen antaa meille vastustuskykyä", ministeri Tiilikainen korosti lähimetsien tärkeyttä.

Minsteri kertoi, että ympäristöministeriössä on käynnistetty kesktävän kaupunkikehityksen ohjelma.

"Siinä oleellista on, että tapahtuuko kasvu ihmiselle kestävällä tavalla. Keskeistä tässä on riittävien viher- ja virkistysalueiden verkosto ja sen verkoston tuvaaminen. "

Kaikissa Suomen kunnissa taajamien lähellä olevat lähmetsät ovat niitä tärkeimpiä ulkoiluympäristöjä. Keskimäärin lähimetsä on 200 metrin päässä suomalaisen kotia.

"Päivittäisen virkistyksen paikat on oltava lähellä kotia ja asukkaita. Niiden turvaamisessa kaavoitus on tärkeässä asemassa", ministeri korosti. 

Ministeri Tiilikainen sivusi puheessaan myös jokamiehenoikeuksista ja Unescon aineettomasta kulttuuriperinnöstä käytyä keskustelua. 

"Hienoa, että jokamiehenoikeudet ovat meillä edelleen olemassa. Se on upea asia, joka antaa meille mahdollisuuden kerätä luonnon antimiakin."

"Tuen lämpimästi ajatusta jokamiehenoikeuksien viemistä kohti Unescon luetteloa. Asiaa pitää viedä eteenpäin hyvässä järjestyksessä maanomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Näkisin, että tässä pitäisi tehdä yhteistyötä Norjan ja Ruotsin kanssa, joissa on hyvin samanlaiset jokamiehenoikeudet", Tiilkainen kertoi.

Erityisesti kaupallisen toiminnan kohdalla mietitään ministerin mukaan usein, missä jokamiehenoikeuden rajat kulkevat, vaikka pääsääntöisesti käyttäminen on hyvin ongelmatonta.

"Ristiriitatilanteissa sopiminen on aina se paras tapa edetä asioissa."

Suomen Latu on ottanut paljon kantaa Metsähallituksen luontopalveluiden rahoituksen lisäämisen puolesta. Yleisö saikin ministeriltä iloisia uutisia:

"Oma toiveeni on, että kun tehdään lisäbudjettia tänä vuonna, pystyttäisiin luontopalveluiden korjausvelkaa vielä vähän kirimään kiinni." 

"Luontopalvelut tuotavat paljon palveluja matkailijoille, jonka vuoksi sähköisten palveluiden kunnossapito on hyvin tärkeää. Sähköinen ympäristö on se paikka, josta matkailijat etsivät tietoa suomen luonnosta", Tiilikainen lisäsi.

Suomen Ladun syyspäivät alkoivat tänään launtaina koulutuksellisillä sisällöillä. Päivän aikana tutustuttiin mm. vaikuttamisviestintään, erilaisiin rahoituksellisiin ja toiminnallisiin tukiin sekä lasten toiminnan hyviin käytäntöihin. Huomenna sunnuntaina on vuorossa järjestön kokous, jossa päätetään ensi vuoden toimintasuunnitelmasta ja budjetista sekä valitaan järjestön hallitukseen uusia jäseniä. 

Lue lisää täältä Suomen Ladun syyspäivistä!

Kommentoi