Helsingin Latu vapaaehtoistoimintaa kehittämässä

08.09.2016|Liikuttaja/Aluetoiminta Yhdistyspalvelut

Päätimme viime syksynä alkaa panostaa vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen Helsingin Ladussa. Jatkuvasti kasvava toimintamme kaipaa uusia ohjaajia ja toiminnan vetäjiä. Tähän tarpeeseen perustimme uuden vapaaehtoisjaoksen, jonka vastuulla on uusien ohjaajien rekrytointi, kouluttaminen ja palkitseminen.

Vapaaehtoisjaoksen toiminta pyörähti aktiivisesti käyntiin, saimme kymmenkunta uutta vapaaehtoista mukaan toimintaan alkuvuoden aikana nettisivujen ja facebookin sekä puskaradion kautta houkutellen. On löytynyt uusia ohjaajia muumien hiihtokouluun ja muuhun lastentoimintaan, lehtijuttujen kirjoittajia, valokuvaajia ja geokätköilystä innostuneita.

Pidimme yhdistyksessä kaikille avoimen vapaaehtoisten ideapäivän, jossa pohdittiin, millaista toimintaa haluamme jatkossa järjestää. Nykyinen tarjonta koettiin monelta osin hyväksi, yhdistyksen toiminta on erittäin monipuolista jo nyt. Kaikilla ei ole mahdollisuutta sitoutua toimintaan useita kuukausia etukäteen, joten osa kaipasi spontaanimpaa toimintaa. Tarvetta on myös selkeyttää, miten retkille ja muuhun toimintaan voi päästä ohjaajaksi ja mitä eri tehtävänkuvat sisältävät.

Olemme alkaneet koostaa käsikirjaa Helsingin Ladun vapaaehtoisille, suunnitelleet vapaaehtoisten yhteisiä tapaamisia ja virkistystoimintaa. Pohdimme myös nettisivujen laajempaa hyödyntämistä viestintään ja toiminnan ideointiin. Pyrimme järjestämään säännöllisesti vapaamuotoisia tapaamisia, joihin kaikki vapaaehtoiset ovat tervetulleita tutustumaan toisiinsa, vaihtamaan kuulumisia ja kuulemaan ajankohtaisista asioista.

Kuten muukin vapaaehtoistyö, myös itse jaoston toiminnan koordinointi vie aikaa ja vaatii resursseja. Aktiivisimmilla tekijöillä on monta rautaa tulessa, joten aina löytyy paikkoja uusille toimeliaille vapaaehtoisille. Ohjaajia löytyy, kun on selkeitä tehtäviä. Nyt haluamme löytää myös sitoutuneita toiminnan koordinaattoreita opastamaan ja innostamaan muita!

Monesti yhdistystoiminnassa haluaisi hypätä hyvän idean kanssa suoraan maaliin, mutta realiteetit ja resurssipula pakottavat yleensä ottamaan askeleen kerrallaan. Innostuneen porukan kanssa saadaan kuitenkin vähitellen isojakin asioita aikaan. Kaikessa tässä tavoitteena on lopulta monipuolisten luontoelämysten tarjoaminen entistäkin suuremmalle joukolle!

Virva Niissalo, Helsingin Latu

(kirjoittaja on jäsen Suomen Ladun vapaaehtoistoiminnan työryhmässä)