Hallitushaku on auki

12.05.2023|Intra - Yhdistyspalvelu Liikuttaja: Kaikki uutiset Ulkoile Yhdistyspalvelut

Ehdokashaku Suomen Ladun hallitukseen seuraavalle kolmivuotiskaudelle on alkanut. Hallituksen jäsenet ovat näköalapaikalla luotsaamassa valtakunnallista ulkoilujärjestöä ja vaikuttavat strategisen tason päätöksiin.

Hallitustyössä pääsee osaksi suurta ulkoiluyhteisöä, saa mahdollisuuksia oppia uutta ja kehittää omaa osaamistaan vapaaehtoisen järjestöjohtamisen kautta. Hallitusjäsenten toivotaan osallistuvan myös aluetoimintaan ja vahvistavan täten paikallisten jäsenyhdistysten roolia osana Suomen Latua. Seuraavalla hallituskaudella (2024-2026) Suomen Ladun ajankohtaisia asioita ovat ainakin uuden strategian jalkauttaminen ja seuranta, jäsenpalveluiden digitalisoiminen, Kiilopään investointiohjelma ja järjestörahoituksen uudet muodot.

Järjestötoimikunta etsii ehdokkaita ja tekee oman esityksensä kevätkokouksen pyynnöstä järjestön kokoukselle. Tämä esitys ja kaikki mukana olleet ehdokkaat esitellään jo syksyn aikana aluekokouksissa.  

"Toivomme, että hallitukseen hakevat tuntevat Suomen Ladun toimintaa, mutta se ei ole ehdoton edellytys. Hakijalla voi olla myös tärkeää ulkopuolista näkökulmaa. Toivomme, että kaikilla on kuitenkin osaamista jostain hallitustyön osa-alueesta (esim. talous, juridiikka, järjestötoiminta, poliittinen vaikuttaminen, kansainväliset suhteet, henkilöstöhallinto, matkailu- tai hotellitoiminta)," taustoittaa järjestötoimikunnan puheenjohtaja Anja (Anu) Korhonen hakua. "Ja tietenkin toivomme hallitukseen eri ikäisiä ja eri taustaisia ehdokkaita", Anu lisää. 

Edellytyksenä kaikille hakijoille on, että he ymmärtävät yhdistystoiminnan perusteet ja heillä on kokemusta järjestötoiminnasta. Ja lisäksi on tärkeää, että hakija voi sitoutua tehtävään kolmeksi vuodeksi. 

Hallitustyöskentely vaatii sitoutumista

Suomen Ladun hallitus kokoontuu 7-8 kertaa vuodessa ja kokoukset kestävät noin kolme tuntia. Kokousaikataulu sovitaan etukäteen. Kokoukset toteutuvat päiväsaikaan ja osin etänä. Kokousten välillä pidetään yhteyttä sähköisesti ja kokouksiin valmistautumiseen on hyvä varata aikaa. Yhteensä aikaa on hyvä varata vähintään 10h/kuukaudessa. 

Tehtävästä ei makseta palkkaa eikä palkkiota, vaan se on luottamustoimi. Matkakulut korvataan ja pitkämatkalaisille järjestetään tarvittaessa majoitus. 

Suomen Ladun 10-henkiseen hallitukseen valitaan kolme jäsentä järjestön syyskokouksessa Mikkelissä 29.10.2023. Vakiintuneen käytännön mukaisesti hallituksen jäsenistä kahdeksan on valittu eri puolilta Suomea, kahdeksalta eri latualueelta. Lisäksi hallituksessa on puheenjohtaja ja nk. asiantuntijajäsen. Nyt erovuorossa ovat Oulun, Kymi Vuoksen ja Keski-Suomen latualueilta valituiksi tulleet hallituksen jäsenet.

Järjestötoimikunta vaalityöryhmänä

Suomen Ladun kevätkokouksessa Varalassa Järjestötoimikunta sai tehtävän valmistella esitys valittavista hallituksen jäsenistä. "Tehtävä on vaativa, sillä esitystä tehdessä joutuu tekemään valintoja," kuvailee toiminnanjohtaja Eki Karlsson nyt alkavaa tehtävää. Hallitus esitti järjestön kokoukselle, että syksyn hallitusvalintoja olisi valmistellut erillinen vaalityöryhmä. Esitys ei kuitenkaan sopinut kaikille kokousedustajille ja vastaesityksen saatua kannatusta, veti hallitus oman esityksensä pois. Tällä tavalla syyskokouksen hallitusvalintojen valmistelu tuli järjestötoimikunnan tehtäväksi. Järjestötoimikunta avaa hakulomakkeen, jonka kautta kaikki tehtävästä kiinnostuneet ilmoittautuvat mukaan. Hakulomake (LINKKI) on auki 15.8. saakka, jonka jälkeen järjestötoimikunta tekee oman valintansa ja esitys hallitukseen valittavista esitellään syksyn aluekokouksissa ja lopulta Mikkelin syyskokouksessa. 

Jos kiinnostuit hallitustyöstä, toimi 15.8. mennessä! Täytä lomake linkin takaa, kerro itsestäsi ja siitä, miksi olet kiinnostunut hallituspaikasta. 

Lisätietoja antavat järjestötoimikunnan puheenjohtaja Anja Korhonen (050 401 7027 /  anja.korhonen05@gmail.com) sekä hallituksen sihteeri ja toimiston yhteyshenkilö: Kirsi Uusitalo (kirsi.uusitalo@suomenlatu.fi / 044 7229 350)