Suomen Ladun järjestön kokouksessa puhetta johtanut ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen peräänkuulutti valtion tukea suomalaisten ulkoilujärjestön tukemiseen.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.
”Ilahduttavaa on, että näin koronan aikana entistä useammat suomalaiset ovat löytäneet ulkoilun elvyttävän vaikutuksen oman terveytensä ylläpitämiseksi”, ministeri Krista Mikkonen kertoi huomiostaan Suomen Ladun etänä pidetyssä järjestön kokouksessa.
”Googlen keräämän anonyymidatan perusteella suomalaisten ulkoilu on lisääntynyt 48 prosentilla poikkeusaikana. Tämä näkyy muun muassa siinä, että kansallispuistojen ja virkistysalueiden kävijämäärät ovat kasvaneet epidemian aikana huomattavasti. Kysyntä sopivista ulkoilu- ja luontokohteista ja ulkoilun toimintavinkeistä on kasvanut selkeästi.”
Tähän kysyntään vastatakseen ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkosen mielestä ulkoilujärjestöt tarvitsevat pandemia-aikana valtion tukea.
”On ollut hienoa huomata, että monet ulkoilua edistävät kansalaisjärjestöt, kuten Suomen Latu, ovat tarttuneet tähän pyyntöön, ja he haluavat auttaa. Parhaillaan on vireillä Suomen Ladun ja usean muun järjestön yhteinen toimintakokonaisuus, jonka avulla kaikki löytäisivät itselleen mielekkään tavan ulkoilla ja nauttia luonnosta.”
Ministerin mukaan tämä tapahtuisi digitaalista alustaa hyödyntäen, ja sen avulla voitaisiin palvella suomalaisia ympäri maata ulkoilun pariin.
”Katsonkin, että tämä hanke on sellainen, jossa myös valtion tulisi olla mukana sitä edistämässä ja varattava resurssit seuraavan lisätalousarvion yhteydessä”, ministeri Mikkonen sanoi.
Ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen johti puhetta Suomen Ladun varsinaisessa järjestön kevätkokouksessa 26.4. Kokous järjestettiin pandemian takia etänä.
Suomen Latu on yksi ensimmäisistä suurista kansalaisjärjestöistä, jotka ovat pitäneet vuosikokouksensa etänä. Tämä ei tullut ministerille yllätyksenä.
”Suomen Latu on perinteinen järjestö, joka on aina ollut valmis kokeilemaan uutta. Uskon, että moni muu järjestö saa tästä hyvän mallin oman vuosikokouksensa kehittämiseen”, ministeri Mikkonen kiitteli.
Kommentoi