Uusi hallitusohjelma tukee Suomen Ladun tavoitteita

18.06.2015|Vaikuta

Suomen Latu laati vaaliteesit keväällä käytyihin eduskuntavaaleihin. Valtakunnallisena ulkoilujärjestönä tärkein sanomamme oli, että suurin kansantaloudellinen ja -terveydellinen hyöty syntyy, kun tavallisen ihmisten liikkuminen lisääntyy. Osa teeseistämme vastaa hyvin uuden hallituksen ajatuksia.

Kuva: iStockphoto

Juha Sipilän hallitusohjelman raamit on vedetty suurella pensselillä. Siinä linjataan tulevan hallituskauden tärkeimpiä strategisia tavoitteita ja niille muutamia kärkihankkeita. Mittareita mietitään myöhemmin syksyllä. Ohjelma mahdollistaa toivottavasti innovatiivisenkin ideoinnin tavoitteisiin pääsemiseksi. Koska vanhat keinot eivät ole aina johtaneet toivottuun lopputulokseen, on hyvä antaa mahdollisuus uusille. Tätä tukee myös hallituksen peräänkuuluttama kokeilukulttuurin vahvistaminen.

Uuden hallitusohjelman strategisena tavoitteena on jokseenkin itsestäänselvyytenä terveys ja hyvinvointi. Sosiaali- ja terveydenhuollossa painopisteenä tulee olemaan ennaltaehkäisy. Liikkuminen, ulkoilu ja ulkona oleskelu lisäävät tutkitusti hyvinvointia ja liikkumattomuus aiheuttaa Suomessa miljardin tai parin vuotuiset kustannukset. Mikäli yleisiä kansansairauksia halutaan ennaltaehkäistä, on arkiliikkumiseen ja liikunnalliseen elämäntapaan kannustaminen tulevaisuudessa jokseenkin välttämätöntä. Jotta tässä onnistuttaisiin, tarvitaan yhä enemmän mm. liikunta- ja terveyspuolen ihmisten astumista omien ammattisiilojen ulkopuolelle yhteistyön tekemiseksi.

Liikkumisen lisääminen näkyy konkreettisesti hallitusohjelmassa kärkihankkeena, jonka tavoitteena on lasten fyysinen ja henkinen hyvinvointi. Lapsille halutaan tunti lisää liikuntaa päivässä esimerkiksi laajentamalla Liikkuva koulu -hanketta. Liikkumisen lisääminen tunnilla vaikuttaa melko helposti saavutettavissa olevalta tavoitteelta. Se edellyttää aikuisilta sopiviin tilaisuuksiin tarttumista ja sopivien olosuhteiden luomista. Koulun sisätilojen, pihan ja lähimetsän näkeminen potentiaalisena liikuntapaikkana on avainasemassa. Suomen Latu on tuottanut paljon hyvää materiaalia mm. Luokasta luontoon –hankkeessa, joka tavoittelee oppimisen viemistä ulos luontoympäristöön opettajille mahdollisimman helpolla tavalla. Koulun lisäksi vastuu on myös vanhemmilla. Liikunnallinen elämäntapa opitaan jo lapsena ja vanhempien esimerkki on tärkeä.

Hallitusohjelma sisältää muitakin ilon aiheita. Kymmenvuotiskauden tavoitteeksi mainitaan muun muassa se, että ”järjestötyö ja vapaaehtoistoiminta ovat helpottuneet ja yhteisöllisyys lisääntynyt normeja purkamalla”. Kirjaus on kuin suoraan Suomen Ladun vaaliteeseistä, joissa peräänkuulutimme seuraavaa: ”Suomeen lisää iloa ja yhteisvastuullisuutta. Tarvitsemme enemmän pop-up -henkeä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme ilman turhia rajoitteita ja byrokratiaa. Tällaisessa kansalaisyhteiskunnassa jokainen tuntee vastuuta itsestään ja kanssaihmisistään.” Keinot tällaisen tavoitteen saavuttamiseksi eivät välttämättä ole yksioikoisia, mutta toivon hallituksen omalta osaltaan ponnistelevan kohti tavoitetta. Suomen Ladun ja muiden järjestöjen tehtävänä on mm. luoda tilaisuuksia vapaaehtoistoiminnalle.

Koska hallituksen tavoitteena on purkaa kuntia koskevia normeja isolla kädellä, kolmannen sektorin merkitys erilaisten palvelujen joustavana tuottajana saattaa nousta. Toivottavasti järjestöistä löytyy intoa tarttua ehkä nopeastikin aukeaviin tilaisuuksiin. On myös huomionarvoista, että yhtenä kärkihankkeena mainitaan terveyttä ja hyvinvointia edistävät hyvät käytänteet ja toimintamallit yhteistyössä järjestöjen kanssa. Kirjauksesta on luettavissa, että hallituksessa arvostetaan järjestöjen osaamista.

Ulkoilu ja luonnon virkistyskäyttö tarvitsee luontoympäristöä ja erilaisia ulkoiluolosuhteita missä olla ja liikkua. Näihin hallitusohjelma ottaa harmittavan vähän kantaa. Kunnat ylläpitävät suurinta osaa ulkoilupalveluista, mutta Metsähallitus on suurin yksittäinen luonnon virkistyskäyttöpalvelujen tuottaja. Hallituksen tavoitteena on ”uudistaa Metsähallituksen lainsäädäntö vastaamaan EU:n vaatimuksia ja selkeytetään sen johtamisjärjestelmä”. Metsähallituslain saattaminen valmiiksi pitkän vatvomisen jälkeen selkeyttää tilannetta. Valtion maa- ja vesiomaisuuteen ja niiden hoitoon kohdistuu suuri määrä yhteiskunnallisia tehtäviä ja arvoja, joita ei nykytietämyksellä pystytä mittaamaan rahassa. Näiden yhteiskunnallisten tehtävien (mm. virkistysmetsät, retkeilyalueet, luonnonsuojelu, työllisyys, maisema-arvot, suojametsät jne) hoitaminen ei saa vaarantua lakimuutoksen sivutuotteena.

Toinen suuri huoli on Metsähallituksen luontopalvelujen rahoitus. Luontopalvelut pyörivät pääosin ympäristöministeriöltä saadulla budjettirahoituksella ja tilanteessa, jossa joka paikasta säästetään jonkin verran ja ympäristöministeriöltä leikataan 40 miljoonaa, ei voi olla miettimättä, miten retkeilypalveluja tässä maassa jatkossa ylläpidetään.

Hallitusohjelma lupailee Suomeen myös uutta kansallispuistoa Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Porkkala ja Hossa lienevät keskusteluissa voimakkaimmin esillä uuden tittelin kantajiksi. Samaan aikaan meillä on sellaiset uudehkot kansallispuistot kuin Sipoonkorpi, Konnevesi ja Teijo, joiden retkeilyä ja luontomatkailua tukeva infra on rakenteilla tai kesken. Mistä tulevat rahat näiden kaikkien Suomen luonnon helmien jalostamiseksi kansallispuistoilta edellytetylle laatutasolle?

Hallitusohjelmassa ulkoilulaki ja liikuntalaki kuuluvat niiden 16 lain joukkoon, joista hallitus aikoo säätää lain, jonka mukaan kyseisiä lakeja ei tarvitse noudattaa. Hallitusohjelman liitteen mukaan kunnat voivat jatkossa itse päättää, millä tavalla ne järjestävät näiden lakien mukaisia palveluja. Hallitus ei anna kunnille lainkaan uusia tehtäviä tai velvoitetta vaalikaudella 2015–2019. Ulkoilujärjestön näkökulmasta olisi tärkeää, että Suomessa havahduttaisiin hyödyntämään tietoisesti luonnon hyvinvointivaikutuksia ja kehittämään maksuttomia ja kaikille tasa-arvoisesti käytettävissä olevia ulkoilupalveluja yksilöiden hyvinvoinnin ja kansantalouden kohentamiseksi. Keinoja tähän on paljon.

Kommentoi