Urheilugaala palkitsi Suomen Ladun

14.01.2021|Vaikuta

Suomen Latu palkittiin suomalaisen liikunnan ja urheilun ykköspalkinnolla, Unolla, kategoriassa vuoden urheilukulttuuriteko.

Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson pokkasi Unon torstaina 14. tammikuuta järjestetyssä Urheilugaalassa.

Suomen Latu palkittiin torstai-iltana Urheilugaalassa suomalaisen liikunnan ja urheilun Uno-palkinnolla kategoriassa vuoden urheilukulttuuriteko. Palkinnon perusteena oli koronakeväänä tuotettu ja laajalle levinnyt vastuullisen ulkoilijan etiketti ohjeistus ulkoiluun pandemian aikana.

Palkinnon vastaanotti Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.

"Se, että ulkoilu huomioitiin vuoden urheilukulttuuri -palkinnolla, on mielestäni osoitus siitä, että liikkuminen, ulkoilu, liikunta, järjestäytynyt liikuntaseuratoiminta ja huippu-urheilu ovat yhtä suurta perhettä. Näinä poikkeusaikoina perheen hiljainen jäsen, ulkoilu, pääsi näyttämään todellisen merkityksensä", Karlsson iloitsi. 

Jo ennen pandemiaa ulkoilulla on ollut erittäin suuri yhteiskunnallinen merkitys, sillä kaikesta liikkumisesta kaksi kolmasosaa tapahtuu ulkona.

"Pandemian aikana ulkoilun volyymi on paikoiin jopa kaksinkertaistunut. Suomalaiset ovat siis löytäneet ulkoilusta lääkkeen Pandemiaan", Karlsson kertoo.

"Kiitos palkinnosta kuuluu myös Suomen Ladun jäsenyhdistyksille ja heidän 89 000 henkilöjäsenelleen sekä opetus- ja kulttuuriministeriölle. Ilman heidän tukeaan emme olisi pystyneet toteuttamaan vastuullisen ulkoilijan etikettiä niin nopeasti, niin laadukkaasti ja levittämään sitä niin laajalle kuin nyt pystyimme."

Karlssonin mukaan vähintään puolet palkinnosta kuuluu myös kaikille niille, jotka ovat pitäneet ja pitävät itsestään huolta ulkoillen.

"Paras tapa onnitella meitä ja juhlia Unoa, on lähteä ulkoilemaan", Karlsson päättää.  

Kommentit

Onnea Ladulle!

Hieno juttu! Ja siisti smokki Ekillä. Nyt torille — ei kun siis ladulle! :-D

- 14.01.2021

Yhdssä tehden tulosta, Onnittelut Ladulle!

Yhteen hiileen puhallus on sytyttänyt näkyvän liekin, mikä valaiseen oikean suunnan teoille.

- 16.01.2021

Kommentoi