Sisäministeriö ja Helsingin yliopiston almanakkatoimisto ovat tänään tiedottaneet, että vuodesta 2023 alkaen Suomen luonnon päivä eli elokuun viimeinen lauantai on vakiintunut liputuspäivä.
Suomen Luonnon päivästä on tulossa virallinen liputuspäivä. Kuva: Joel Heino
Suomen luonnon päivää on vietetty vuodesta 2013. Suomi on ensimmäinen valtio, joka alkoi liputtaa luontonsa kunniaksi. Suomalaiset innostuivat liputtamisesta luonnon juhlapäivänä, mikä edisti sitä, että päivä vakiintui osaksi suomalaisten juhlapäivien perinnettä. Suomen luonnon päivän tarkoituksena on muistuttaa suomalaisen luonnon tuomasta ilosta ja sen hyvinvointia edistävästä vaikutuksesta.
Uusi liputuspäivä ilmestyy kalentereihin vuodesta 2023 alkaen.
Tasavallan presidentin puoliso Jenni Haukio toimi Suomen luonnon päivän aktiivisena suojelijana.
”Oman liputuspäivän kautta voimme nyt ilolla ja kiitollisuudella juhlistaa Suomen monimuotoista luontoa, kansallisaarretta, jonka merkitys koko kansakuntamme aineelliselle ja aineettomalle hyvinvoinnille on mittaamaton”, rouva Haukio sanoo
Suomalaiset ovat neljän vuoden ajan liputtaneet innokkaasti luonnolle. Sen lisäksi, että lippuja on vedetty salkoon perinteiseen tapaan, suomalaiset ovat koristelleet Suomen luonnon päivän juhlaruokia ja retkireppuja pikkulipuin, maalanneet Suomen lipun kuvia kasvovärein sekä liputtaneet virtuaalisesti tunnuksella #liputanluonnolle.
”Suomalaisten into liputtaa luonnolle on ollut ratkaisevan tärkeää siinä, että päivä saadaan vakiintuneeksi liputuspäiväksi almanakkaan. Liputuspäivän asema nostaa päivän arvostusta ja lisää luonnon oman juhlapäivän juhlavuutta”, viestintäpäällikkö Päivi Rosqvist Suomen luonnon päivän ohjausryhmästä iloitsee.
”Suomen luonnon päivä saa loistavan 10-vuotissyntymäpäivälahjan vuonna 2023.”
Suomen luonnon päivän tapahtumia on ollut järjestämässä yli 100 organisaatiota järjestöistä ministeriöihin. Suomen luonnon päivän koordinaattoreina toimivat Suomen ympäristökeskus, Suomen luonnonsuojeluliitto, Metsähallituksen Luontopalvelut, Suomen Latu, Suomen luonto- ja ympäristökoulujen liitto, Suomen Partiolaiset, Suomen Sydänliitto ja Yleisradio.
Kommentoi