13.03.2017|Vaikuta
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen Ladulle 790 000 euroa yleisavustusta vuodelle 2017. Avustus nousee 20 000 eurolla viime vuodesta.
Suomen Ladun valtakunnallinen liikuttamisvoima oli yksi perusteista yleisavustuksen kasvulle.
Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen on myöntänyt liikuntaa edistävien järjestöjen yleisavustukset. Suomen Ladulle myönnettiin avustusta 790 000 euroa vuodelle 2017. Avustus nousee 20 000 eurolla viime vuodesta.
Perusteluina Suomen Ladun saamalle korotukselle olivat järjestön erinomainen liikuttamisvoima, yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoiminta sekä näkyvä poikkihallinnollinen liikunnan edunvalvontatyö.
"Kiitos jäsenyhdistyksillemme, hallituksellemme ja työntekijöillemme hyvästä työstä suomalaisten liikuttamiseksi. Kiitos myös ministeriölle, joka arvostaa tekemäämme arvokasta työtä", Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson sanoo.
Yhteensä avustuksia myönnettiin 40 500 000 euroa. Tuki kasvoi viime vuodesta 241 000 euroa. Valtion liikuntaneuvosto on antanut avustusesityksestä yksimielisen puoltavan lausunnon.
Avustusta sai 128 järjestöä. Kaikkiaan 40 järjestön saama avustus kasvoi yhdenvertaisuus- ja tasa-arvotoiminnan perusteella. Avustukset myönnetään Veikkauksen tuotosta.
Kommentit
Hienoa!
On sitä " turhempaankin" rahaa myönnetty!
- 15.03.2017