Ehdokkaat esiin: Kike Elomaa

13.04.2015|Vaikuta

Suomen Ladun eduskuntavaalikirjoitussarjassa esitellään liikuntaan ja ulkoiluun profiloituneita kansanedustajaehdokkaita. Lue, mitä kansanedustaja Kike Elomaa ajattelee meille tärkeistä asioista.

Kike Elomaa (Perussuomalaiset) on kansanedustaja. Elomaa tuli tunnetuksi ensin kehonrakentajana, sen jälkeen laulajana ja juontajana. Elomaan isä Arvo Robert Sainio oli SMP:n kansanedustaja 1970-luvulla.

Suomen Ladun tavoitteena on, että ulkoilusta ja liikunnasta tulisi kaikille elämäntapa. Onko tämä sinusta tärkeä tavoite? Miten edistäisit kansanedustajana tavoitteen toteutumista?

”Liikkumattomuus on tulevaisuudessa suurimpia haasteitamme. Se aiheuttaa miljardiluokan menoerän yhteiskunnalle puhumattakaan inhimillisestä kärsimyksestä. Lääkäri voisi useammin kirjoittaa lääkkeen sijasta reseptiksi liikunnan ja oikeat ruokailuohjeet. Ja resepti oikeuttaisi alennukseen liikuntaharrastuksesta. Kodin ja koulun merkitys on tärkeä liikunnallisen elämäntavan omaksumiseksi. Koiran hankkiminen pakottaa ulkoilemaan, mutta sen hankkiminen ei saa olla pakkotoimenpide... Eläin on perheen jäsen.”

Suomalainen yhteiskunta tarvitsee iloa ja yhteisvastuuta. Kansalaistoiminnan esteenä on byrokratiaa, mutta myös henkisiä ja kulttuurillisia esteitä. Tarvitaan lisää pop up -henkeä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme. Oletko samaa mieltä? Miten kehittäisit kansalaisyhteiskuntaa innostavammaksi? Anna esimerkkejä.

”Talkoohenkeä oli ennen vanhaan enemmän. Itse olen kasvanut maalla, jossa harrastettiin yleisurheilua, lentopalloa ja monia muita lajeja sekä nuorisoseuran talolla kulttuuria. Vapaaehtoisia ohjaajia oli paljon. Nykyään erilaiset lupamenettelyt vaikeuttavat tavallista vapaaehtoistyötä. Myös viranomaiset voivat olla joskus liian tiukkapipoisia jonkun vapaaehtoisporukan pullatarjoiluun tai myyjäisprojektin suhteen. Medialla ja somella on valtava vaikutus. Välittämisestä pitää tehdä tavoittelemisen arvoinen asia, joka on ’siistii’.”

Vapaaehtoistoiminta varmistaa liikunnan tasa-arvoisuuden ja maksuttomuuden. Mitä mieltä olet kansalaisjärjestöjen hallinnollisen taakan karsimisesta ja verovapauden säilyttämisestä?

”Kannatan hallinnollisten paperiviidakkojen karsimista ja verovapautta kansalaisjärjestöille, jotka tekevät pyyteetöntä hyvää.”

Liikutko luonnossa? Kerro kokemuksesta, joka jäi mieleen?

”Olen siis maaseudulta kotoisin. Voisin kertoa monta tarinaa... No, meillä oli Hereford-karjaa kauan sitten. Niillä oli vankat aitaukset ulkona, silti ne joskus pääsivät karkuteille. Silloin lähdettiin porukalla hakemaan niitä pitkin metsiä. Kerran tällaisella reissulla huomasin olevani keskellä metsää sonnin (Jölväri-niminen) kanssa kasvotusten. Ajattelin, että mihin puuhun pääsen pakoon. Niin ajatteli Jölvärikin, ja lopulta juoksimme molemmat kotiin.”

Kommentit

Eduskuntavaalit

Mielestäni Suomen Ladun tehtäviin ei kuulu mainostaa ehdokkaita. Miten lienee nämä ehdokkaat ovat valikoituneet ? Jos ei kaikista puolueista löydy mainostettavaa, niin nämäkin olisi voitu jättää pois. Ei kai Latu halua profiloitua parin puolueen äänitorveksi?

- 13.04.2015

Ehdokkaat esiin

Suomen Latu on poliittisesti sitoutumaton ulkoilujärjestö. Tässä kirjoitussarjassa esittelemme ulkoiluun ja liikuntaan profiloituneita ehdokkaita eri puolueista. Tavoitteenamme ei ole mainostaa ehdokkaita, vaan edistää Suomen Ladun asiaa ja vaaliteemoja. Käy tutustumassa vaaliteemoihimme täällä: http://www.suomenlatu.fi/uutiset/vaikuta/aloita-vaikuttaminen-jo-tanaan.html

T. Panu Könönen, viestintäpäällikkö, Suomen Latu

- 14.04.2015

Kommentoi