Aloita vaikuttaminen jo tänään

08.04.2015|Vaikuta

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi tänään. Samalla aloitamme eduskuntavaaleihin liittyvän kirjoitussarjan. Ensimmäisessä osassa tutustutaan Suomen Ladun vaaliohjelmaan.

Kuva: Istockphoto

Tänään alkoi eduskuntavaalien ennakkoäänestys. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 19.4. Silloin valitaan Suomeen uusi eduskunta.

Vaikka kestävyysvaje, valtion velka ja SOTE ovat äärimmäisen tärkeitä asioita, niin unohtaa ei sovi yksilön hyvinvointiin liittyviä asioita. Ulkoilu ja liikunta lisäävät tutkitusti niin fyysistä kuin henkistäkin terveyttä – vaikeat asiat on helpompi kohdata, kun kroppa ja mieli ovat kunnossa.

Liikkumattomuuden hinta vuotuisista terveydenhuoltokustannuksista on UKK-instituutin mukaan Suomessa kaksi miljardia euroa.

Liikkuminen, ulkoilu ja ulkona oleskelu lisäävät tutkitusti hyvinvointia. Suurin kansantaloudellinen ja -terveydellinen hyöty syntyy, kun tavallisen väestön liikkuminen lisääntyy.

Suomen Latu toivoo tulevien kansanedustajien – puoluetaustasta riippumatta – edistävän matalan kynnyksen liikuntaa lisääviä ja ulkoilun olosuhteita parantavia asioita. Suomen Ladun vaaliteemat pureutuvat liikkumisen lisäämiseen ja liikkumisen:

1) Jokaisella Suomessa asuvalla pitää olla mahdollisuus ulkoilla itselleen sopivalla tavalla

  • Taajamissa tulee olla riittävästi tilaa viheralueille ja ulkoilureiteille.
  • Jokamiehenoikeudet ovat tärkein ulkoilun mahdollistaja – niistä pitää huolehtia eikä niitä saa rajoittaa.
  • Valtion retkeilyalueet mahdollistavat kaikkein monipuolisimman ulkoilun luonnossa – niiden virkistyskäyttöä on kehitettävä.

2) Suomalainen yhteiskunta tarvitsee iloa ja yhteisvastuullisuutta

  • Kuluttajaturvallisuuslakia tulee tarkistaa siten, että liika turvallisuushakuisuus ei estä kuntia, yhdistyksiä tai yksityisiä ihmisiä tekemästä tai ylläpitämästä iloa ja liikuntaa tuottavia ulkoilupaikkoja.
  • Tarvitsemme enemmän pop-up -henkeä ja mahdollisuuksia toteuttaa itseämme ilman turhia rajoitteita ja byrokratiaa. Tällaisessa kansalaisyhteiskunnassa jokainen tuntee vastuuta itsestään ja kanssaihmisistään.
  • Kansalaisten mahdollisuutta liikuntapaikkojen rakentamiseen ja ylläpitämiseen pitää vahvistaa.

3) Valtionhallinnon pitää ottaa vastuu ulkoilusta

  • Tällä hetkellä ulkoilun kokonaisvastuu ei ole minkään ministeriön alaisuudessa. Seuraavalla hallituskaudella ulkoilun omistajuus valtionhallinnossa pitää määritellä selkeästi.

4) Vapaaehtoistoiminta varmistaa liikunnan tasa-arvoisuuden ja maksuttomuuden

  • Kansalaisjärjestöjen hallinnollista taakkaa on kevennettävä ja yleishyödyllisten yhteisöjen verovapaus säilytettävä.

Kommentit

Kannatan Suomen Ladun vaaliteesejä

Hei! Olen Suomen Ladun jäsen. Olen puhunut kampanjani aikana monista samoista kysymyksistä, joita toivotte kansanedustajienkin ajavan. Luonnossa liikkuminen parantaa niin henkistä kuin fyysistäkin kansanterveyttä. Ulkoilun kokonaisvastuu sopisi minun mielestäni hyvin Ympäristöministeriön hallinnon alaisuuteen. Tsemppiä ja iloista liikunnallista kevättä upeassa Suomen luonnossa! :)

- 15.04.2015

Ylös ja ulos liikkumaan!

Suomen Ladun vaaliteemat ovat osuvia! Fyysinen kunto ja henkinen hyvinvointi kulkevat käsikädessa.
Työhyvinvointi lisääntyy, kun liikkuminen lisääntyy, kannatan ulkokokouksia yms
Myös minä kannatan Ympäristöministeriön hallinnon alaisuuteen ulkoilun kokonaisvastuuta.
Koululaisten liikkumattomuus on aikapommi!
Iloista ulkoilumieltä kaikille!
Myös jäsen! :)

- 17.04.2015

Kommentoi