Yhdessä-päivän geokätköilytapahtumissa 1000 osallistujaa

25.02.2013|Ulkoile

Suomen Ladun jäsenyhdistykset järjestivät viikonloppuna geokätköilytapahtumia 13 paikkakunnalla.

Geokätköilijät olivat liikkeellä suurin joukoin. Tapahtumiin osallistui alustavan arvion mukaan noin tuhat kätköilijää. Myös sää suosi tapahtumia. Pohjanmaalla ja etelärannikolla paistoi aurinko, ja muuallakin oli ulkoiluun sopiva pilvipouta.

Geokätköilyssä etsitään toisten piilottamia rasioita – geokätköjä – maastosta. Kätköt on tavallisesti piilotettu erittäin hyvin ja niiden etsiminen ja löytäminen on jännittävää niin lapsille kuin aikuisillekin.

Geokätköily on mahdollista talvellakin, tosin osa kätköistä on silloin lumen alla löytämättömissä.

Geokätköilijöiden kokoontumisissa kätköilijät tapaavat toisiaan ja vaihtavat kuulumisia ja kokemuksia kätköjen etsinnästä.

Latuyhdistysten tapahtumissa pääsi tutustumaan geokätköilyn maailmaan. Lisäksi tarjolla oli myös paljon muuta ohjelmaa: pulkkailua, lumikenkäilyä – ja tietysti makkaranpaistoa ja eväiden syöntiä.