Vuoden retkikohde 2017 -kilpailun finaali on käynnissä, ja 5000 euron palkinnosta kilpailee yhteensä kymmenen kohdetta. Suomi100-juhlavuoden kunniaksi tämän vuoden kilpailun teemana on historiakohteet.
Vuoden retkikohde -finaalissa on mukana luontoretkeilyyn sopivia kohteita, jossa voi tutustua merkityltä reitiltä käsin alueen historiaan, esimerkiksi kalliomaalauksiin tai muihin muinaismuistoihin, merkittävään historialliseen tapahtumaan tai perinteiseen luonnonkäyttömuotoon.
Kymmenen finalistia:
Helsingin saaristo
Hetta-Pallas-reitti
Hossa
Ivalojoki
Koli
Kökar
Liesjärven kansallispuisto
Punkaharju
Salpapolku
Tuusulanjärvi
Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kaikki retkeilystä ja luonnossa liikkumisesta innostuneet saivat lähettää ehdotuksia Vuoden retkikohteeksi. Ehdotuksia tuli ennätysmäärä: oman ehdotuksensa jätti yli 250 henkilöä, ja ehdotettuja kohteita oli noin 140. Retkeilyalan ammattilaisista koostuva raati valitsi ehdotuksista kymmenen finalistia. Raati huomioi valinnassa kohteen historiallisten arvojen lisäksi mm. palveluita, monipuolisuutta ja viimeaikaisia uudistuksia.
Kilpailun raatiin kuuluvat retkeilytoimittaja Mikko Lamminpää (raadin puheenjohtaja), viestintä- ja markkinointipäällikkö Panu Könönen (Suomen Latu ry), erikoissuunnittelija Tapani Mikkola (Metsähallitus, Luontopalvelut), vapaaehtoistyön koordinaattori Päivi Anttonen (Pääkaupunkiseudun Partiolaiset ry) ja päätoimittaja Petri Laine (RETKI - the Finnish Outdoor Magazine).
Nettisivuilla www.goexpo.fi/vuodenretkikohde on esittely jokaisesta finalistikohteesta sekä linkki äänestyslomakkeelle. Viimeinen äänestyspäivä on keskiviikkona 22.2.2017 ja äänestystulos julkistetaan GoExpo-messujen avajaispäivänä 17.3.2017. Yleisöäänestyksen voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön 5000 euron stipendin lisäksi osastopaikalla GoExpossa 17.-19.3.2017.
Kommentit
Vuoden retkikohde
Vuoden Retkikohteeksi esitän Salpapolkua. Valtava rakennusurakka ja voiman ponnistus sodanajan vähiin huvenneilla voimavaroilla...
- 20.12.2016
Vuoden retkikohde
Ehdotan vuoden retkikohteeksi Helsingin Vartiosaarta sen hienon luonnon ja läheisyyden vuoksi.
- 20.12.2016
Koli
Monipuolinen retkeilykohde jokaisena vuoden aikana.!
Löytyy maastoreitit kuin vesistöreitit ja niiden kartat kuin esittelyt!
Hyvät retkeilyreitit , talvella ladut, Hyvä luontokeskus ja näyttelyt,
Hyviä majoitustiloja , hotelli , majat, mökit, yhteismajoitukset, yksityiset mökit ym.
Ennen kaikkea ei tartte mennä merta edemmä , kaikkea löytyy! KANSALLISMAISEMA!!
- 20.12.2016
Vartiosaari
Vartiosaari Laajasalon edustalla Helsingissä on ehdoton suosikkini ! Ihana retkipaikka kesällä ! Suosittelen sitä täysillä !!!
- 20.12.2016
Punkaharju
Olen useasti mennyt läpi Punkaharju, upea järvimaisema ja historian havina, kuinka tuhannet ihmiset ovat sen kokeneet, kuninkaat, keisarit kaikkine palvelijoilleen......
- 20.12.2016
Helsingin saaristo
Vartiosaaren luontoon rahat
- 20.12.2016
Vartiosaaren ihanuus
Koko Etelä-Suomessa ei ole ihmeellisempää ja hienompaa luonnon kokonaisuutta kuin Vartiosaaressa. Nk. pienessä saaressa on kaikenlaista, erilaista luontoa ja monimuotoisuutta, jännittäviä lapsiakin kiehtovia pienympäristöjä, jollaisia ei löydä mistä tahansa eikä ainakaan niin pienellä herkullisen helpolla alueella. Hyvät polut ja helpot kulut upeassa luonnossa. Korkea viikinkikallio, kivipöytä ja -sohvat, jättiläisen tai jääjauden iso kivi ym jääkauden piirtämät jännittävät merkit... - Paratiisi kaupungissa!
- 20.12.2016
Äänestys
Vartiosaari Helsingin saaristo
- 21.12.2016
Helsingin saaristo/Vartiosaari
Helsingin saaristo mutta erityisesti Vartiosaar,iVartiosaari on taianomainen paikka, jonne moni on jo löytänyt, mutta moni muukin voisi vielä tulla. Lähellä miljoonaa ihmistä, ja aivan oma maailmansa. Metsä, maisemat, kauneus.
- 21.12.2016
Vuoden retkikohde
Itä-helsingissä sijaitseva Vartiosaari on hieno retkikohde.
- 21.12.2016
Käyttehän äänestämässä myös kilpailun virallisilla sivuilla
Käyttehän äänestämässä myös kilpailun virallisilla sivuilla, jotta äänenne rekisteröidään mukaan! Osoite on: www.goexpo.fi/vuodenretkikohde
Panu Könönen - 21.12.2016
Vartiosaari ja Helsingin saaristo
Vuoden retkikohteeksi ehdotan Helsingin saaristoa. Kannattaa ehdottomasti vierailla Vartiosaaressa ennen kuin sen luontoarvot tuhotaan.
- 21.12.2016
Hett-Pallas
Se on tuutuakin tutumpi kohde, jossa on tullut retkeiltyä kymmeniä kertoja. Sinne tarvitaan ainakin uusia pitkospuita..
- 21.12.2016
Vuoden retkikohde
Ehdotan vuoden retkikohteeksi Hetta-pallasreittiä.
- 21.12.2016
Vuoden retkikohde
Hossa ❤
- 21.12.2016
Ivalojoki
Ilman muuta Ivalojoki - ei ole toista samanlaista.
- 21.12.2016
Ivalojoki
Uskomattoman hieno vaellusreitti Ivalojokea pitkin kokk perheelle.
- 21.12.2016
(Ei otsikkoa)
Helsingin kaupunki on suuressa soinninvaaralaisittain vihreässä urbaanissa unelmoinnissaan tullut siihen tulokseen, että Vartiosaareen pitää saada pirskahtelevan ihunan vihreä ratikkayhteys ja kerrostalolähiö, kutsutaan sitä sitten vaikka "halvoiksi vuokra-asunnoiksi kovaan tarpeeseen" tai "hyvistä veronmaksajista kilpailemiseksi". Uinuva vihreä idylli tuhotaan, sitä voitaneen kutsua Soininvaaran muistomerkiksi tai perinnöksi ihmiskunnalle tai vähemmän dramaattisesti helsinkiläiselle luonnon ystävälle.
Kannattaa käydä tutustumassa Vartiosaareen, jotta saa oikean käsityksen oikeistovihreiden vihreydestä. Kesällä saareen on laiva- tai veneyhteys, talvella Facebookin Save Vartiosaari -ryhmän seinältä löytää tietoa jäätien tilanteesta tai milloin on turvallista liikkua suksilla merenjäällä.
Helsingin saaristohan on kaupungin parasta antia. Suomenlinna on vanha tuttu käyntikohde, jonne kannattaa suunnata joskus muulloin kuin kovimpana helleaikana kesän lomakaudella, jolloin ryysis lautoille on pahimmillaan. Sama koskee tuoretta käyntikohdetta eli Vallisaarta.
Rohkenen suositella samalla muitakin kohteista merellisestä helsingistä: Seurasaarta, Lauttasaaren vehreää eteläosaa, Pihlajasaarta, Helsingin seurakuntayhtymän omistamaa Mustasaarta, Meri-Rastilan Ramsinniemeä ja Vuosaaren Kallvikinniemeä.
- 22.12.2016
Muistattehan myös äänestää
Käyttehän äänestämässä myös kilpailun virallisilla sivuilla, jotta äänenne rekisteröidään mukaan! Osoite on: www.goexpo.fi/vuodenretkikohde
Panu Könönen - 22.12.2016
Palautuneet!
Ehdotan retkikohteeksi palautuksen jälkeinen Viipuri ja Karjala-.
- 22.12.2016
Vuoden retkikohde Helsingin saaristo
Helsingin saaristo/ Vartiosaari
Ehdotan vuoden retkikohteeksi Vartiosaarta, joka on Helsingin saariston Helmi. ❤
- 03.01.2017
Vuoden retkikohde Helsingin saaristo
Helsingin saaristo / Vartiosaari
Ehdotan vuoden retkikohteeksi Vartiosaarta, joka on Helsingin saariston Helmi.
- 03.01.2017
Vuoden retkikohde, punkaharju
Luonnonkauniit harjut ovat saaneet liian vähän huomiota.
- 15.01.2017
Ivalojoki
Kerran käynyt ja mieleen jäänyt. Patikoiden Kutturantieltä kultalaan ja samaan aikaan 22.7.1977 tuli myös Kekkonen helikopterilla Kultalaan käymään. Ehtipä Kekkonen kultaakin huuhtomaan, mutta Viktor Koivula ne viimeseltä siitä vaskoolista esille huuhtoi, josta minulla on valokuvakin.
- 16.03.2017