Valtakunnallinen laturetki hiihdettiin Repovedellä

14.03.2011|Ulkoile

Repoveden kansallispuistossa hiihdettiin viime viikonloppuna valtakunnallinen laturetki. Tapahtumaan osallistui noin 1000 retkihiihtäjää.

Repoveden ulkoilu- ja elämyspäivään osallistui yhteensä noin 1 000 retkihiihtäjää. Valtakunnallisen laturetken statuksen tänä vuonna saaneeseen tapahtumaan osalistui myös 500 muuta liikkujaa pulkin, lumikengin ja kävelysauvoin. Elämyspäivään osallistuneet pääsivät kokeilemaan myös tandem-liitovarjon kyytiä.

Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson osallistui tapahtuman 35-kilometriselle retkelle ja iloitsi laturetken vaihtuvista maisemista.

”Kouvolan Ladun ja Valkealan Ladun huoltopisteiden iloiset talkooporukat ja Repoveden järvimaisemat, Katajajärven riippusilta, Ketun lossi ja kiipeilijöiden suosima Olhavanvuori jäivät mieleen erityisesti tältä laturetkeltä. Tänne pitää tulla perheen kanssa ensi kesänä retkeilemään”, Karlsson hehkuttaa.

Suomen Ladun jäsenyhdistyksistä tapahtumaa olivat järjestämässä Valkealan Latu ja Kouvolana Latu. Osallistujia oli mukana myös muista latuyhdistyksistä.