Vaasan Latu isännöi syyspäiviä

22.10.2011|Ulkoile

Noin 150 Suomen Ladun paikallisyhdistysten edustajaa kokoontuu viikonloppuna Vaasan Tropiclandiaan syyspäiville ja liittokokoukseen. Paikallisena yhdistyksenä tapahtuman järjestää Vaasan Latu.

Teemana Suomen Ladun syyspäivillä 21.-23.10.2011 on Yhdistys ja kunta – ulkoilun asialla. Suomen Ladun jäsenyhdistykset tunnetaankin ympäri Suomea ulkoilun edistämisen rinnalla ulkoilun edunvalvojina ja olosuhteiden luojina.

- Vaasan Latu toimii hyvänä esimerkkinä tästä. Se on tehnyt hyvää ja monipuolista yhteistyötä Vaasan kaupungin kanssa jo vuosien ajan, sanoo Suomen Ladun toiminnanjohtaja Eki Karlsson.
 
Vaasan Ladun puheenjohtaja Pekka Uusi-Hakala kertoo, että Vaasan Latu pitää talkootyönä kunnossa Pilvilammen ulkoilu- ja virkistysalueella yhteensä noin 60 kilometriä perinteisen hiihtotyylin "luomulatuja".
- Latujen varrelle on esimerkiksi talkoovoimin rakennettu Aurinkolaavu, Kivijärven laavu sekä Pilvimaja, joissa voi syödä eväitä ja paistaa makkaraa. Pilvimajalla voi talviviikonloppuisin myös nauttia pullakahvit.
 
Kesällä latureitistö toimii monipuolisena patikkareitistönä. Ulkoilijalle löytyy kunnan sivuilta myös yhdistyksen tekemiä ulkoilukarttoja.
 
Jari Kiveliö Vaasan kaupungin liikuntapaikkaosastolta pitää yhteistyötä yhdistysten ja muiden toimijoiden kanssa erittäin tärkeänä.
 
- Kaupungilla on niin laajat ulkoilualueet, että yhteistyö eri tahojen välillä on aivan välttämätöntä, hän sanoo.
 
- Aloitekyky on tärkeää, jotta yhteistyötä syntyy. Tässä Vaasan Latu on ollut todella esimerkillinen ja aktiivinen yhdistys. He haluavat kehittää ja viedä eteenpäin asioita ja ovat sitoutunutta porukkaa, Kiveliö jatkaa.
 
Reilusti yli puolet Suomen Ladun 225 yhdistyksestä tekee yhteistyötä oman kuntansa kanssa. Yhdistykset pitävät yllä ja viitoittavat ulkoilureittejä ja hiihtolatuja, kunnostavat laavuja ja antavat kaavalausuntoja ulkoilijan edun valvomisen näkökulmasta.
 
Suomen Ladun vuosina 2009-2011 tekemän Sulka II -selvityksen mukaan yhteistyö on yksi tärkeimpiä ulkoilun edistämiskeinoja. Myös yhdistysten tuottamien palvelujen, kuten karttojen, taukopaikkojen ja viitoitusten tarve on selkeä. Selvityksen alustavien tulosten mukaan varsinkin ulkoilupalvelut vaativat kehittämistä.
 
Lisätietoja:
Suomen Latu ry, viestintäkoordinaattori Minna Ala-Kyyny, puh. 044 722 6317, minna.ala-kyyny(ät)suomenlatu.fi
Vaasan Latu ry, Pekka Uusi-Hakala, puh. 040 5200 788, pekkauusi(ät)suomi24.fi
Vaasan kaupunki, liikuntapaikkaosasto, Jari Kiveliö, puh. 0400 560 846
 
Suomen Latu on ulkoilun ja retkeilyn keskusjärjestö, jonka tavoitteena on liikuttaa koko Suomea. Jäseniä järjestössä on 77 000 ja yhdistyksiä 225. Suomen Ladun tärkeimpiä tehtäviä on ulkoilumahdollisuuksien edistäminen, jossa myös paikallisyhdistysten panos suuri.