V Kiilopäähiihto sivakoidaan tulevana lauantaina

11.12.2019|Ulkoile

Vielä ehdit ilmoittautua 14.12. Suomen Latu Kiilopäällä hiihdettävään tapahtumaan.

Kiilopäällä avataan massahiihtokausi nyt viidettä kertaa, tällä kertaa 14. joulukuuta. Joulukuisen ajankohdan myötä voi kokea upean kaamoksen – ja samalla lähestyvän joulun iloa. Hiihtotapana on perinteinen ja sarjavaihtoehtoina elämyksellinen retkisarja, kuntosarja sekä kilpasarjat.

Lumitilanne on tänä vuonna erinomainen. Virallisen mittauksen mukaan 53 cm (10.12.), maastossa paikoin reilusti enemmän.

"Kiilopään korkeudella aurinko ei enää tähän aikaan vuodesta nouse horisontin yläpuolelle vaan saamme nauttia kaamoksen lumoavasta tunnelmasta. Hämärän ajan pituus hiihtopäivänä on noin 5 tuntia. Niinpä otsalamppu on tarpeellinen varuste kaikille hiihtäjille, erityisesti retkisarjalaisille sillä retkihiihto hiihdetään kokonaan valaisemattomalla erämaaladulla", liikuntapalvelupäällikkö Mervi Savolainen kertoo.

Hiihdosta, savusaunan löylyistä ja kaamoksesta on nauttimassa myös Kiilopäähiihdon kummi Mikko "Peltsi" Peltola, joka osallistuu tapahtumaan jo viidettä kertaa.

Kiilopäähiihto sivakoidaan nyt ensimmäistä kertaa joulukuussa (14.12.). Sähköinen ilmoittautuminen on auki 12.12. saakka. Paikan päällä voi ilmoittautua vielä 13.12. saakka tapahtumakansliassa. Kilpa- ja kuntosarjassa matka on 40 km, retkisarjassa joko 15 tai 21-26 km. Hinta 55 euroa.

kiilopaa.fi/kiilopäähiihto