Ulkoilun uudet lajit innostavat

12.11.2013|Ulkoile

Suomen Latu järjesti Tampereella 12.11.2013 Ulkoilutavat muuttuvat –seminaarin, jossa esiteltiin joukko Suomessa vielä tuntemattomia ulkoilutapoja tai –olosuhteita.

Vastaanotto oli innostunut, kun projektikoordinaattori Raija Valkama kollegoineen esitteli laskuradoilla varustettuja pulkkamäkiä, futisgolfia tai uusia tapoja toteuttaa kaupunkipuistoja. Monet olosuhteista ovat toteutettavissa vähäisellä panostuksella tai rakentamisella – ennemminkin tarvitaan luovaa ajattelua. Kuulijoina seminaarissa oli noin sata kuntien, järjestöjen ja viranomaisten liikunta-asiantuntijaa sekä tavallisia suomalaisia liikkujia.

Kalervo Ilmanen Jyväskylän yliopistosta johdatteli kuulijat päivän teemaan mm. näyttämällä kuvia 20-40-luvun Helsingistä, missä ihmiset liikkuivat Töölönlahden jäällä, Kaisaniemen kentällä ja Hietaniemessä. Liikunta on sittemmin muuttunut järjestetyksi ja maksulliseksi, ja on siirtynyt enemmän sisätiloihin.

Lapset liikkuvat luonnostaan paljon. Jos tarjolla on omatoimista liikkumista, se on usein lapsille mieluisampaa kuin järjestetty toiminta. Tea Naskalin esitys eurooppalaisista kiipeilypuistoista kirvoitti yleisöstä kommentteja, joiden mukaan kiipeilypuistot ohittavat jopa perinteiset huvipuistot lasten toivelistalla.

Tilaisuudessa peräänkuulutettiin kuntiin arvokeskustelua siitä, mihin tiukassa taloustilanteessa liikuntarahoja käytetään. Ulkoliikuntaan panostamalla palvellaan eurolla useampia liikkujia kuin kalliita halleja rakentamalla. Ulkoliikuntapaikkojen ylläpito on myös huomattavasti edullisempaa.

Seminaarissa esitettiin myös toive saada kuntiin avoimempaa suunnittelua. Uusia ideoita ja talkooväkeä on yhdistyksissä tarjolla, mutta monissa kunnissa ei olla valmiita ottamaan näitä vastaan. Kolmas sektori tulisi ottaa entistä paremmin mukaan suunnittelemaan liikuntatoimintaa.