Suomen suosituin retkeilysivusto Luontoon.fi uudistui

24.11.2014|Ulkoile

Uudistunut Luontoon.fi-verkkopalvelu kertoo entistä selkeämmin ja mobiiliystävällisemmin Suomen kansallispuistojen ja muiden luontomme huippukohteiden omaleimaisuudesta ja harrastusmahdollisuuksista. Yhteensä esiteltynä on yli 300 retkikohdetta. Sivuilta löytyy myös Retkeilyn ABC, retkeilyn tietopaketti, jonka sisältöä Suomen Latu on ollut tuottamassa.

Luontoon.fi-palvelussa on kattavat tiedot kaikista Suomen kansallispuistoista ja muista valtion maiden luonnonsuojelu-, erämaa- ja retkeilyalueista, vaellusreiteistä, historiakohteista sekä luontokeskuksista. Palvelussa on myös runsaasti tietoa luontoretkeilystä, harrastusmahdollisuuksista, vapaaehtoistoiminnasta sekä luonnossa liikkumisen hyvinvointivaikutuksista. Retkikohteita ja tekemistä löytyy helposti niin aloittelijoille kuin konkareille.

Sivuilta löytyy myös erittäin kattava Retkeilyn ABC, retkeilyn tietopaketti, jonka sisältöä ovat tuottaneet yhteistyössä Suomen Latu ja Suomen Partiolaiset.

 

Uudessa Luontoon.fi:ssä on kiinnitetty huomiota erityisesti kansallispuistojen esittelyyn. Näin luontoretkeä suunnittelevan on helppo selvittää, minne Suomen 39 kansallispuistosta hänen kannattaa suunnata, mitä niissä kannattaa tehdä ja mitä palveluja alueilla on.

”Olemme kehittäneet Luontoon.fi-palvelun elämyksellisyyttä, kiteyttäneet kohde-esittelyjä ja madaltaneet näin kynnystä lähteä luontoon. Luontoon.fi auttaa suuntamaan sopivaan retkikohteeseen, halusipa patikoida Suomen vanhimmalla vaellusreitillä tai ihastella lampaita perinteikkäissä Suomi-filmin maisemissa. Eri luontoliikuntalajien, kuten melonnan ja lumikenkäilyn, harrastajille on tarjolla käteviä kohdevinkkilistoja parhaista harrastuspaikoista”, sanoo Luontoon.fi-palvelun päätoimittaja Katariina Hopponen Metsähallituksen luontopalveluista.

Luontoon.fi-palvelu uudistuu myös teknisesti. Uudistukset perustuvat selvityksiin käyttäjien tarpeista sekä palvelun käytettävyysarvioon. Aiempaa monipuolisempi retkikohdehaku auttaa löytämään sopivan retkikohteen. Myös navigointia selkeytettiin. Palvelu mukautuu erikokoisiin näyttöihin, joten sen selailu mobiililaitteilla on entistä helpompaa. Samalla palvelun visuaalinen ilme nykyaikaistettiin ja valokuville annettiin aiempaa enemmän sijaa. 

Luontoon.fi on palvellut retkeilijöitä ja luontomatkailijoita jo kymmenen vuoden ajan. Se on muodostunut suosituksi ja kasvattanut käyntimääriään vuosi vuodelta. Vuonna 2013 yksittäisiä kävijöitä oli yli miljoona, ja tänä vuonna kasvu on jatkunut.

Palvelusta on suomen-, ruotsin-, englannin- ja saamenkieliset versiot. Venäjänkielistä palvelua kehitetään parhaillaan.

Myös Retkikartta.fi toimii mobiilissa

Luontoon.fi-palvelussa esiteltyjen retkikohteiden tarkkoja karttoja voi selailla ilmaiseksi Retkikartta.fi-karttapalvelussa. Uudistuksen myötä Retkikartta.fi näkyy jo retkikohteiden etusivuilla Luontoon.fi:ssä. Tänä syksynä myös Retkikartta.fi-palvelu muutettiin käyttäjien toiveesta mobiililaitteilla paremmin toimivaksi. Molemmissa palveluissa mobiilikäyttö edellyttää verkkoyhteyttä.

Luontoon.fi- ja Retkikartta.fi-palvelujen ylläpidosta vastaa Metsähallituksen luontopalvelut.