09.12.2015|Ulkoile
Saariselän tunturialueella sijaitseva tunturikeskus Suomen Latu Kiilopää siirtyi käyttämään marraskuussa maalämpöä.
Kuva: Sampsa Sulonen
Jatkossa Suomen Latu Kiilopään päärakennus, Hotelli Niilanpää ja Hostellirakennus lämpiävät ekologisesti maalämmöllä.
Maalämpöhankkeen kustannus oli noin 500 000 euroa.
”Suomen Latu haluaa tukea investoinnilla kestävää kehitystä ja Lappiin luontevasti kuuluvia luontoarvoja”, kertoo hotellinjohtaja Seppo Uski.
Valtaosa Suomen Latu Kiilopään rakennuksista lämpeni aikaisemmin suoralla sähkölämmityksellä, joten vuosittainen säästö energiakustannuksissa tulee olemaan noin 65 prosenttia.
Maalämpötyöt suoritti Senera Oy.
Suomen Latu Kiilopää on Saariselän tunturialueella sijaitseva Suomen Latu ry:n omistama tunturikeskus, joka tarjoaa monipuolista majoitusta, maukasta ruokaa, maksuttomia retkiä ja savusaunan leppeitä löylyjä. www.kiilopaa.fi