Suomen Ladun syyskokous siirtyi vallitsevasta pandemiatilanteesta johtuen viikon varoitusajalla verkkoon.
Lauantaina kymmenet luottamushenkilöt kokoontuivat verkon ääreen kuullen ajatuksia nykyisestä ja tulevasta strategiasta sekä tuloksia suuren suosion saavuttaneesta jäsenkyselystä.
Esitykset löytyvät yhdistyspalveluiden aineistopankista. Suosittelemme tutustumaan! Etenkin lauantai-iltapäivän työpajoissa oli varmasti uutta asiaa kaikille. Työpajat olivat Lisää liikettä yhdistykseen, Askelmerkkejä oppilaitosyhteistyöhön ja Yhdistys osana Suomen Latua.
Suomen Ladun syyskokoukseen sunnuntaina osallistui 82 yhdistystä ja yhteensä virallisia kokousedustajia oli ilmoittautunut 98. Kokous toteutettiin Google Hangouts Meetsissä ja se lähetettiin suorana videostreeminä Suomen Ladun YouTube-kanavalla, missä kokouksen tallenne on edelleen nähtävissä.
Kokouksen asiakirjat, toimintasuunnitelma 2021 sekä talousarvio 2021 hyväksyttiin sellaisenaan (muutamalla teknisellä korjauksella). Vahvistettu asiakirja on nyt nähtäillä Suomen Ladun nettisivuilla.
Hallitukseen valittiin kolme uutta jäsentä. Erovuoroisista Raimo Saarinen oli jo ilmoittanut jäävänsä pois hallitustyöstä ja hänen tilalleen Keski-Suomesta valittiin Matti Tikkaoja (Vaasan Latu). Helena Kinnunen (Maaselän Latu, Oulun latualue) sekä Henri Kekkonen (Saimaan Latu, Kymi-Vuoksen latualue) valittiin uudelleen 3-vuotiskausiksi.
Kokoustauolla Suomen Ladun ensimmäiselle jäsenyhdistykselle toivotettiin onnea 80-vuotisjuhlan kunniaksi. Hauska lahjanluovutus kannattaa katsoa videolla kohdassa 1:38.
Osana toimintasuunnitelmaa päätettiin myös, että molemmat ensi vuoden kokoukset toteutuvat hybridikokouksina, eli etäosallistuminen on mahdollista myös ensi vuoden järjestön kokouksissa.
Lisätietoa järjestön kokouksista:
kirsi.uusitalo@suomenlatu.fi