23.01.2020|Lastentoiminta Ulkoile
Mari Parikka-Nihti valittiin Suomen Ladun lasten luontotoiminnan asiantuntijaksi.
Suomen Ladun henkilökunta vahvistuu kokeneella varhaiskasvatuksen, ympäristökasvatuksen ja luontoliikunnan osaajalla, kun lastentarhanopettaja ja ympäristökasvattaja Mari Parikka-Nihti, 48, aloittaa lasten luontotoiminnan asiantuntijana maaliskuussa. Vakituista tehtävää Suomen Ladussa haki yhteensä 27 henkilöä.
Mari Parikka-Nihdillä on vahva ja monipuolinen, yli 15 vuoden kokemus luontopainotteisesta varhaiskasvatuksesta. Hän on toiminut Hämeenlinnan kaupungin varhaiskasvatuksessa mm. kotaryhmien perustajana vuodesta 2005 alkaen. Viime vuodet hän on toiminut kaupungin työsuojeluvaltuutettuna vastuualueenaan varhaiskasvatus ja kaupunkirakenne. Mari on arvostettu asiantuntija ja kouluttaja eri ympäristökasvatuksen teemoissa ja on kirjoittanut aiheesta myös useita kirjoja.
Osalle Suomen Ladun yhdistyksistä Mari Parikka-Nihti on tuttu vuosilta 2014–2016, jolloin hän toimi Suomen Ladun Luokasta luontoon -hankkeen vastaavana. Hän aloittaa työt Suomen Ladussa maaliskuun 9. päivänä.