02.05.2012|Ulkoile
Suomen Ladun kevätliittokokouksessa palkittiin Vuoden Vetäjä, vuoden maastohiihdättäjä ja vuoden nuorisotoiminnan edistäjä. Lisäksi OKM:n ansioristin sai Jyrki Aaltonen.
Jyrki Aaltonen, Raision RInkka, palkittiin opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämällä ansioristillä 40 vuoden mittaisesta aktiivisesta toiminnasta liikunnan ja ulkoilun hyväksi.
"Aaltonen on monipuolinen tekijä ja vaikuttaja niin paikallisella, alueellisella kuin valtakunnallisellakin tasolla", perusteluissa todetaan.
Vuoden Vetäjäksi valittin Joensuun Ladun puheenjohtaja Eero Oura. Oura on kehittänyt paikallistoimintaa monella tavalla ja saanut sekä aktiivien että jäsenien määrän kasvuun Joensuun Ladussa. Eero on Joensuussa pidetty retkien ja vaellusiltojen vetäjä.
Vuoden maastohiihdättäjäksi valittiin Tunturilatu ry, joka lukuisine kerhoineen hiihdättää ison määrän hiihtäjiä vuosittain. Tunturilatu järjestää joka vuosi myös useita hiihtotapahtumia.
Iisalmen Latu ry palkittiin pitkäjänteisestä Metsämörritoiminnan toteuttamisesta nuoritoiminnan edistäjänä.