10.09.2010|Ulkoile
Vuoden 2009 alusta Kymen läänin pääkaupungiksi muodostettiin suurkunta, kun Kouvolan, Anjalankosken, Elimäen, Valkealan, Jaalan ja Kuusankosken kunnat yhdistettiin. Uudesta Kouvolasta muodostui noin 90 000 asukkaan kunta, jonka ulkoilumahdollisuuksien saavutettavuutta ja tarjontaa selvitetään juuri alkaneen Sulka II -hankkeen avulla.
Mielenkiintoisen hankkeesta tekee yhteistyö, jota laaja tarkastelu vaatii. Samalla kun yhteistyötä tehdään eri hallinnonalojen kanssa poikkihallinnollisesti, on mukana myös paikallinen kolmas sektori. Uuden suurkunnan alueella toimii seitsemän latuyhdistystä. Kouvolan Ladun, Myllykosken Ladun, Inkeroisten Ladun, Jaalan Jaloisten, Kuusaan Ladun, Valkealan Ladun ja Likolammen Talviuimareiden aktiivit ovat mukana kehittämässä uuden Kouvolan ulkoiluolosuhteita.