Suomessa sauvakävely mielletään yleensä keski-iän ylittäneiden terveysliikunnaksi. Oikean tekniikan hallitseville se on kuitenkin tehokasta kuntoliikuntaa.
Yli puoli miljoonaa suomalaista harrastaa säännöllisesti sauvakävelyä. Laji on Kansallisen liikuntatutkimuksen mukaan suomalaisten kahdeksanneksi suosituin aikuisten liikuntaharrastus.
Laji mielletään meillä kuitenkin lähinnä vanhemman väen terveysliikunnaksi, joka ei aktiiviliikkuvia houkuttele.
Keski-Euroopassa sauvakävely on lajina nuori, myös imagoltaan. Ranskassa, Saksassa ja Italiassa sauvakävely nähdään urheilullisena harrastuksena, jota harrastavat myös nuoret.
”Sauvakävelyn massatapahtumat vetävät harrastajia, ja juoksutapahtumien yhteydessä sauvakävelijöille on omat lähdöt”, kertoo sauvakävelyä Ranskassa jo vuosia edistänyt Arja Jalkanen-Meyer.
Keski-Euroopassa korostetaan enemmän tekniikka, jonka myötä lajiin tulee myös tehoa.
Tämä tiedetään myös sauvakävelyn kehittäjäorganisaatiossa, Suomen Ladussa.
”Väärällä tekniikalla hartiat kipeytyvät helposti ja sauvakävely saattaa tuntua hyödyttömältä sauvojen ulkoiluttamiselta”, kuvaa Suomen Ladun aikuisliikuntakoordinaattori Hanna Okkonen.
Jo muutamat perusasiat huomioimalla sauvakävelystä saa todellisen fitness-lajin.
”Sauvakävelyssä ylävartalo nojaa hieman eteenpäin, sauvat tehostavat ylävartalon ja rintarangan kiertoa. Hartioiden ja käsien pitää pysyä alhaalla, ja ote sauvasta on kevyt. Tehokkuuden juju piilee pitkälle vartalolinjan taakse työntyvässä sauvatyönnössä, jolla lajiin saa kunnolla sykettä”, Okkonen neuvoo.
Oman tekniikan hiomiseen kannattaa hakea apua kursseilta ja tapahtumista. Suomen Latu järjestää keväällä muun muassa lyhyitä, 1,5 tunnin tekniikkakursseja Helsingissä. Tekniikkavinkkejä on tarjolla myös kesän sauvakävelytapahtumissa.
Huhtikuussa keskiviikkoisin klo 18.00–19.30 (päivät 9.4., 16.4., 23.4.)
Paikka: Suomen Ladun toimisto, Radiokatu 20, 00240 Helsinki
Hinta: Suomen Ladun jäsenille 15 €, muille 20 €
Ilmoittautuminen ja maksu käteisellä paikan päällä. Ei ennakkoilmoittautumisia!
Katso kaikki kevään ja syksyn sauvakävelykurssit osoitteesta www.suomenlatu.fi/sauvakavely.
Tahkon Taival 22.7. Helsingissä
Legendaarinen sauvakävelyreitti Maunulan Majalta käveltiin ensimmäisen kerran 26 vuotta sitten. Ohjelmassa myös lajin historian esittelyä, sauvajumppaa ja tekniikkakoulu.
Nordic Walking Worldwide 23.–27.7. Vierumäellä
Kansainvälinen sauvakävelytapahtuma, jossa tehdään muun muassa liikkuvuus- ja lihaskuntoharjoituksia sauvoilla, tehdään tiukkoja sauvakävelytreenejä ja pitkiä rentouttavia kävelyitä.
Helsinki Nordic Walk 10.8. Helsingissä
Hyvä terveys -lehden ilmaistapahtumassa kävellään Töölönlahden kauniissa puistomaisemissa. Lähtöpaikalta tekniikkavinkkejä ja halukkaille Suomen Ladun sauvakävely-videoanalyysi.
Lisätietoja:
Hanna Okkonen, aikuisliikunnan koordinaattori
hanna.okkonen (at) suomenlatu.fi
P. 045 138 4928