Suomen Ladun ja Opiskelijoiden Liikuntaliiton (OLL) paikallinen yhteistyö käynnistyi Lappeenrannassa. Järjestöt sopivat viime syksynä yhteistyöstä, jossa merkittävässä asemassa on yhteistoiminta Suomen Ladun jäsenyhdistysten ja opiskelijajärjestöjen kesken.
Kahden liikuntajärjestön yhteistyö pyrkii takaamaan liikunnallisen elämäntavan jatkumisen siirryttäessä opiskelusta työelämään. Opiskeluajan liikunta on luonteeltaan hyvin sosiaalista ja Suomen Ladun jäsenyhdistyksissä yhdessä tekeminen ja ulkona liikkuminen ovat aina olleet tärkeässä roolissa.
”Skinnarilan luonnonläheinen kampus antaa erinomaiset mahdollisuudet ulkoliikuntaan. Saimaan Ladun avulla toivomme opiskelijoiden löytävän nämä mahdollisuudet entistä paremmin”, SaLUT:n Emma Pukkila sanoo.
Yhteistyön tavoitteena on mm. tarjota opiskelijoille uusia tapoja ulkona liikkumiseen ja madaltaa kynnystä ulkoliikuntaan. Yhteistyö alkaa 9. maaliskuuta Saimaan Ladun järjestämällä Kuutamohiihdolla, johon opiskelijat kutsutaan mukaan. Opiskelijoille tarjotaan tapahtumassa mahdollisuus kokeilla lumikenkäilyä ja ylioppilaskunta lainaa tapahtumaan myös hiihtovälineitä. Yhteistyötä on suunniteltu myös retkeilyn, melonnan ja talviuinnin saralle.
Saimaan Latu toivottaa opiskelijat tervetulleeksi kaikkiin tapahtumiinsa.
”Opiskelijat tuovat väriä ja uusia ideoita Ladun toimintaan”, sanoo Saimaan Ladun puheenjohtaja Sulo Tuuliainen.
Opiskelijoiden Polytekninen Willimiesklubi PoWi ry tarjoutui kouluttamaan latulaisia kyykän saloihin ensi kesänä. PoWi ry vaalii kyykän perinteitä ja kyykkää harrastetaan myös monissa latuyhdistyksissä.
Saimaan korkeakoululiikunta SaLUT vastaa Saimaan ammattikorkeakoulun ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston 6 500 opiskelijan liikuntapalveluista. Opiskelijoiden Liikuntaliitto on valtakunnallinen opiskelija- ja korkeakoululiikunnan yhteistyö- ja edunvalvontaorganisaatio. Se on myös jäsenmäärältään Suomen suurin opiskelijajärjestö: edunvalvonnallisesti OLL edustaa kaikkia Suomen noin 270 000 korkeakouluopiskelijaa.
Saimaan Latu on Suomen Ladun jäsenyhdistys, jossa on 1 800 jäsentä. Suomen Latu on ulkoilun ja retkeilyn keskusjärjestö, jonka tavoitteena on liikuttaa koko Suomea. Jäseniä järjestössä on 77 000 ja yhdistyksiä 220. Suomen Ladun yksi tärkeimmistä tehtävistä on ulkoilumahdollisuuksien edistäminen, jossa myös paikallisyhdistysten panos on suuri.
Lisätietoja:
Saimaan korkeakoululiikunta SaLUT, Emma Pukkila, puh. 040 725 8826
Saimaan Latu, Sulo Tuuliainen, puh. 040 719 9268
Suomen Latu, Mika Asikainen, koulutus- ja järjestöpäällikkö, puh. 0400 251 389
Opiskelijoiden Liikuntaliitto, Hanna Laakso, korkeakoululiikunnan asiantuntija, puh. 044 7800 219