Retkipaikka: Suurin luonnonluola Kehä III:n sisäpuolella
Äkkiseltään ei mieleen juolahda, että Kehä III:n sisäpuolella olisi mainittavia luonnonluolia. Niitä kuitenkin löytyy useampikin. Espoossa sijaitsevaa Nepperinluolaa on pidetty näistä suurimpana, mutta Vantaan Kalkkikallion luola vetää kuitenkin pidemmän korren.
Helsingin ja Vantaan rajamaastossa kohoaa korkea kallio, joka kantaa nimeä Kalkkikallio. Sanovatpa jotkut sitä juhlavammin myös Kalkkivuoreksi. Alueelta mainitaan löytyvän peräti neljä luolaa: Ketunluola, Susiluola, Pirunluola ja Keittoluola. Joidenkin tarinoiden mukaan ne on räjäytetty umpeen, koska niissä eleli laitapuolen ihmisiä. Suomen luolaseura oli kuitenkin käynyt onnistuneesti tutkimassa kohteen. Tähän pohjatietoon nojaten saattoi hyvillä mielin lähteä reissuun. Jotain sieltä löytyisi, mutta mitä kaikkea, sen aika näyttäisi.
Parkkeerasin auton Kalkkivuorentien varteen ja totesin seudun poikkeuksellisen urbaaniksi siihen nähden, että olin luolakohteelle menossa. Samalla tuijottelin karttaa - vain todetakseni, että merkittävä Helsingin alueella sijaitseva luonnonluola odotti vieläkin löytämistään. Vaikka pysäköinti tapahtui vielä pääkaupungissamme, niin itse kohde kohosi niukasti, mutta vääjäämättömästi Vantaan puolella.
Kohta poikkesin kevyenliikenteenväylältä pienemmälle polulle ja askelsin viimeiset kymmenet metrit kallion juurelle. Vaikka lähdin ensimmäiseksi hakemaan muka varmasti tiedossa ollutta Ketunluolaa, niin ensimmäisenä kohtasin avaran, mutta suojaisan lohkareluolan, joka selkeästi oli lähteissä mainittu Keittoluola. Tämän päivän apinamiehet olivat pitäneet paikalla tulia. Maassa lojui sirpaleita, tyhjiä alumiinisia juomaleilejä ja jokunen maalikannu, joiden sisällöllä oli läheiseen pystysuoraan kiviseinään maalailtu urbaanien pakanajumalten kuvia ja nimiä.
Tuolta irvokkaalta palvontapaikalta kipusin alemmas rinteeseen ja kaarroin kohti itää. Heti kohta edessä oli toinen lohkareluola, Keittoluolaa matkalampi, aavistuksen pidempi ja yhtä leveä, mainittavan kokoinen kaikkinensa. Olisiko ollut sitten tuo Sudenluola, koska siitä ei nimeä tarkempaa kuvausta ollut saatavilla. Kierrettyäni kallion pohjoispuolelta, mistä ei mitään mainittavampaa löytynyt tulin takaisin sen lounaiskulmalle, jossa oli uusi kivituhkainen polku, sen verran tuore, että kolme kaupungin miestä olivat viimeistelemässä sitä.
Polkua ei ehtinyt ihastelemaan sen enempää kun kalliossa näkyi pieni, mutta kuvista tuttu kolo. Ketunluola oli löytynyt. Sisäänkäynti ei toden totta ollut koolla pilattu. Leveyttä oli 60 senttiä ja korkeutta 40. Siihen kannattaa kuitenkin ahtautua, sillä ryömimällä pääsee kuusi metriä pitkään luolaan, jossa mahtuu pari ihmistä istumaan vallan mainiosti. Itse kruunaisin paikan ehdottomasti suurimmaksi luolaksi Kehä III:n sisäpuolella, varsinkin kun Ketunluola kepittää Nepperin mennen tullen luolamaisuudellaan. Siinä pienestä koostaan huolimatta suurta tunnelmaa.
Kartta ja lisää kuvia löytyy Retkipaikasta.
Teksti ja kuvat: Antti Huttunen