Jäällä liikkuessa on muistettava huolehtia turvallisuudesta oikeanlaisella varustautumisella.
Kuva: Insku Mustonen
Leikkiikö retkiluistelija hengellään?
Helsingin Sanomat kirjoitti asiasta itsenäisyyspäivänä (6.12.): "Helsingin edustalla nähty viime päivinä jo uhkarohkeita luistelijoita." HS:n jutussa Luutnantti Pekka Lehtonen Suomenlahden merivartiostosta toteaa ykskantaan, ettei "sinne (jäälle) ole vielä mitään asiaa".
Kyseiset "uhkarohkeat" luistelijat olivat Suomen Retkiluistelijat ry:n jäseniä.
Tänään (9.12.) seuran puheenjohtaja Seppo Sihvonen perustelee HS:ssa julkaistussa mielipidekirjoituksessaan, miksi kokeneet retkiluistelijat eivät leiki hengellään, vaan osaavat arvioida jään kantavuuden.
"Retkiluistelu ei ole uhkarohkeaa leikkiä hengellä, jos luistelijat osaavat arvioida jään kantavuutta, ovat oikein varustautuneita, eivät liiku yksin – ja tiedostavat rajat ja riskit. Tässä mielessä lajia voi verrata vaikkapa laskuvarjohyppyyn tai ammattilaisten lumenluontiin kerrostalojen katoilla. Nekin näyttävät asiaan vihkiytymättömän silmissä uhkarohkeilta", Sihvonen kirjoittaa.
"Turvallisuusasiat ovat seuramme toiminnassa keskeisesti esillä. Ennen retkillemme osallistumista jokainen uusi jäsen osallistuu turvallisuuskoulutukseen, ja kaikilta retkeläisiltä edellytetään täyttä turvavarustusta", hän jatkaa.
Sihvonen päättää kirjoituksensa erinomaiseen neuvoon:
"Jäällä ei tulisi koskaan liikkua yksin. Tulee muistaa, että jään paksuus ja kantavuus vaihtelevat pienelläkin alueella valtavasti. Jäällä liikkuessa tulee aina varustautua turvavälinein ja niitä on opeteltava käyttämään."
Kokosimme viisi vinkkiä jokaiselle jäällä liikkujalle – luistimilla tai ilman. Muista nämä viisi asiaa, kun liikut jäällä:
01 NASKALIT. Nouseminen avannosta liukkaalle tai pettävälle jäälle voi olla ylivoimaista ilman naskaleita.
02 JÄÄSAUVA, jolla voit lävistää jopa 5 cm paksuisen jään. Jääsauvan avulla varmistat, että liikut turvallisella jääalueella.
03 HEITTOKÖYSI. Voit avustaa heittoköydellä avantoon tippuneen ylös.
04 KUIVAT VAIHTOVAATTEET. Jos vajoat jäihin, olet turvassa hypotermialta vasta sitten, kun päälläsi on jälleen kuivat vaatteet. Pakkaa vaihtovaatteet aina vesitiiviisti.
05 KAVERI MUKAAN. Älä liiku jäällä yksin, ellet ole jo turvalliseksi todetulla reitillä
Lisätietoja retkiluistelusta ja Suomen Retkiluistelijat ry:stä: www.skrinnari.fi
Kommentoi