”Patikointi Israelissa avaa maan maiseman, elämäntavan ja historian aivan uudella tavalla”, kertoo rovasti Veli-Matti Hynninen. Vaeltaminen jalkaisin, apostolin kyydillä, voi tuoda kokeneellekin Pyhän maan matkailijalle uuden näkökulman maahan ja sen asukkaisiin.
Loviisan kirkkoherra, rovasti Veli-Matti Hynninen on toiminut Radio Dein matkanjohtajana eri kohteissa. Siksi oli luonnollista, että hän lähti myös Pyhän maan vaellukselle. Hän on tuttu ääni Radion Dein kuuntelijoille.
Hän on ollut aikoinaan Tjäreborgin matka-asiantuntijana, mutta sitten kului vuosia, jolloin hän ei ollut käynyt Israelissa. Radio Dein kuuntelijamatka avasi Israelin uudesta näkökulmasta. Ensivaikutelma ei ole aina ainoa oikea, vaan monen asian avautuminen vaatii pitemmän ajan perspektiiviä.
Pohjois-Israelissa vaellettu ”Jeesus-patikka” oli Veli-Matti Hynniselle erikoinen matka muihin pyhiinvaelluksiin nähden. Vertailukohtia on kertynyt kosolti mm. Etelä-Euroopan pyhiinvaelluksista ja pyhiltä poluilta Itä-Suomessa. Hän toimii Pyhät Polut ry:n hallituksen puheenjohtajana.
Yhdistys järjestää patikointivaelluksia Imatralta Enonkoskelle ja hiihtovaelluksia Joensuusta Enonkoskelle. Suunnitelmissa on myös melonta- ja pyöräilyvaelluksia.
Israel on Veli-Matti Hynnisen mukaan kaikkien pyhiinvaellusten äiti, koska Jeesuksen hauta, Pyhä hauta, on siellä. Se on kristillisten pyhiinvaellusten ensimmäinen kohde. Apostolien Pietarin ja Paavalin haudat Roomassa ja Jaakobin hauta Espanjassa Santiago de Compostelassa ovat pyhiinvaelluskohteina tavallaan seurausta Jeesuksen elämästä, kuolemasta ja ylösnousemuksesta.
Hynnisen mukaan luterilaisessa teologiassa pyhiinvaellus on luonteeltaan jotain muuta kuin vaellusta hautaa kohti. Se on itsessään prosessi sisäänpäin, ulospäin ja ylöspäin eli kohti omaa sisintä, toisia ihmisiä ja luomakuntaa ja kohti Jumalaa. Tämä piirre korostuu Pyhät Polut -vaelluksilla. Pyhiinvaellus on ehkä ennen muuta prosessi oman itsensä kanssa.
Jeesus-patikka johtaa Galileassa Pohjois-Israelissa Jeesuksen lapsuuden ja nuoruuden kotikaupungista Nasaretista Jeesuksen julkisen toiminnan kotikaupunkiin, Genesaretinjärven rannalla sijainneeseen Kapernaumiin. Siitä ovat jäljellä enää rauniot. Nasaret sen sijaan on yhä asuttu kaupunki. Sen väestö oli kauan enemmistöltään kristittyjä, mutta nykyisin suurin osa asukkaista on muslimeja.
”Jeesus-patikka oli koskettava erityisesti siksi, että tunnetta kävellä Jeesuksen jalanjäljissä ei voi kokea missään muualla. Siksi tunnelma vaelluksella on hyvin erilainen kuin muilla pyhiinvaelluksilla”, Veli-Matti Hynninen kertoo.
Jeesus toimi julkisen toimintansa aikana Genesaretinjärven rannoilla ja sen lähiympäristössä. Nasaretilainen matkailualan yrittäjä Maoz Inon kartoitti yhdessä amerikkalaisen David Landisin kanssa mahdollisimman autenttisen reitin, ”Jeesus-polun”, jota pitkin Jeesus opetuslapseen on todennäköisesti kulkenut Nasaretista Genesaretinjärven rannalle. Reitti noudattelee mm. vanhojen roomalaisajan teitten pohjia.
Toimittaja ja matkaopas Heikki Kangas perusti yhdessä vaimonsa Susannan vuonna 2005 perheyrityksen Kinneret Toursin, jonka tarkoituksena on edistää ennen muuta patikointimatkoja Israelissa. Se on järjestänyt jo useita vaelluksia ”Jeesus-polulla”, jonka Kinneret Tours on kääntänyt suomeksi ”Jeesus-patikaksi”. Kinneret Toursilla on myös sosiaalinen ulottuvuus: se tahtoo matkailun avulla auttaa Israelin vähävaraisia.
Maassa riittää patikoimista, sillä Israelissa on merkittyjä patikointipolkuja noin 10 000 kilometriä. 900 kilometriä pitkä reitti lähtee maan pohjoisrajan Hermon-vuorelta ja päätyy maan eteläisen kärjen Eilatiin.
Jeesus-patikka -reitillä voi tutustua niin arabien kuin juutalaisten elämään. Sen varrella on kyliä ja kaupunkeja, kuten Jeesuksen ajan suurimpiin galilealaisiin kaupunkeihin kuulunut hellenistinen Sepforis, josta vain rauniot ovat jäljellä, sekä Kaana, jossa Jeesus teki ensimmäisen tunnustekojensa muuttamalla häissä veden viiniksi.
On mahdollista, että Jeesus on nuorena rakentajana ollut rakentamassa Sepforista.
Jeesus-patikka -reitillä on myös vuoria, kuten Arbelan vuori, jolta laskeudutaan Kyyhkyssolaan. Sitä pitkin kulki Uudessa testamentissakin mainittu Via maris eli Meren tie Syyriasta Kapernaumin kautta Välimeren rannikolle ja aina Egyptiin saakka. Veli-Matti Hynnisestä oli erityisen mieleenpainuvaa kahlata vajaa kilometri jokea, jonka vesi ulottui vyötäröön saakka. Hän arvelee, että idea tuodaan Suomeenkin.
Veli-Matti Hynninen on patikoinut paljon pyhiinvaelluksilla, mutta janoaa lisää. Hän tahtoisi ehtiä vaeltaa mahdollisimman monta pyhiinvaellusta. Lähi-idässä häntä kiinnostaa erityisesti vaellus Jeesuksen ajan nabatealaisten vuoristokaupunkiin Petraan, joka sijaitsee Jordaniassa. Petra onkin koko Lähi-idän upeimpia turistikohteita.
Pyhiinvaellus voi Veli-Matti Hynnisen mukaan avata paitsi historiaa myös nykypäivän todellisuutta. Se voi esimerkiksi saada Pyhän maan kävijän huomaamaan, että palestiinalaiset haluavat rakentaa rauhaa. Rauha ja sovinto olivat Jeesuksen oma lähtökohta koko elämälle.
Kinneret Toursin arvion mukaan optimismi on palannut Israeliin ja palestiinalaisalueille. Se tahtoo olla osaltaan mukana rakentamassa siltoja matkailun avulla. Se haluaa opettaa ihmisiä tuntemaan Raamatun maata ja ymmärtämään, miksi on tärkeää toivottaa rauhaa Jerusalemille ja rukoilla laajemmin Lähi-idän rauhan puolesta.