Miten lapsesi kulkee kouluun?

08.11.2013|Ulkoile

Suomalaislasten liikkumisvapaus on kansainvälistä huippua. Lasten arkiliikunta vähenee kuitenkin jatkuvasti

Suomi on maailman paras lasten vapaudessa liikkua. Suomi erottuu selvästi jopa muista Pohjoismaista. Lapsistamme 74 % saa mennä yksin ulos pimeällä, kun Ruotsissa vastaava luku on 57 % ja Norjassa enää 50 %.

 

Suomi peittoaa muut maat myös lasten itsenäisissä koulumatkoissa sekä mahdollisuudessa ylittää teitä ja kulkea bussilla yksin.

Kansainvälisesti kiinnostavaa on, että Suomesta ja Pohjoismaista puuttuu ajatus vaarallisesta muukalaisesta.  Etelä-Euroopassa, USA:ssa ja Australiassa vieraan ihmisen pelko on yksi suurimmista syistä rajoittaa lasten liikkumista.

Suomessakin kehitys kulkee valitettavasti rajoittavaan suuntaan.

Itsenäiset koulumatkat, isojen teiden ylittäminen ja bussilla yksin kulkeminen ovat kaikki vähentyneet merkittävästi.

Maaseudulla suurin syy on lähikoulujen lakkautus ja koulukyytijärjestelmä. Helsingissä 69 % lapsista kulkee edelleen kouluun pyörällä tai jalan. Kauhajoella vastaava luku on vain 38 %.

Myös vanhempien halu kuljettaa lapsia kouluun ja harrastuksiin on lisääntynyt. Yhä useammassa taloudessa on kaksi autoa, ja lasten kyyditseminen koetaan osaksi hyvää vanhemmuutta.

Autokyyti on kuitenkin karhunpalvelus, sillä vähentynyt arkiliikunta vaikuttaa lasten terveyteen. Eniten huomiota on saanut lasten ylipaino, joka on lähes kolminkertaistunut 1970-luvulta.

Riittämätön arkiliikunta vaikuttaa myös lapsen kognitiiviseen, emotionaaliseen ja sosiaaliseen kehitykseen. Lapsen ympäristösuhteen kehitys ja sosiaalisten kontaktien luominen vaikeutuvat samalla kun ympäristöpelot lisääntyvät.

Mutta mikä avuksi?

Tiivis, viheralueita sisältävä, palveluiltaan saavutettava ja kevyttä liikennettä tukeva yhdyskuntarakenne lisää tutkitusti liikkumista. Myös runsas lasten määrä asuinalueella auttaa.

Viime kädessä kyse on kuitenkin vanhempien valinnoista: aikuinen päättää, miten lapsi kulkee kouluun.

Lähde: Kyttä, Jokela ja Hirvonen: Suomalaisilla lapsilla paljon itsenäisen liikkumisen mahdollisuuksia. Liikunta & Tiede 4/13.

 

Teksti Tuuli Aaltio Kuvitus Noora Federley