Metsämies
"Oikein toteutetun pienaukkohakkuun jälkiä ei tavallinen retkeilijä huomaa enää seuraavan talven jälkeen", Metsähallituksen metsätalouden ympäristöpäällikkö Antti Otsamo sanoo.
Edellisessä Latu & Polku -lehden numerossa kerrottiin Metsähallituksen suunnittelemista hakkuista Hossan retkeilyalueelle. Asiasta nousi kohu, valtakunnallinen kansanliike ja nyt suunnitelmista on toistaiseksi luovuttu.
Metsähallitus aloittaa Hossan retkeilyalueen hoito- ja käyttösuunnitelman uusimisen tulevana kesänä. Tuloksien perusteella Metsähallitus ja ELY-keskus arvioivat asiaa uudestaan.
Luonnonsuojelun voitto, vai onko?
Metsähallituksen metsätalouden ympäristöpäällikkö Antti Otsamo on toista mieltä. Häntä harmittaa vastakkainasettelu, joka vallitsee metsänhoidon ja luonnonsuojelun välillä. Asiat eivät kuulemma ole niin mustavalkoisia.
Aloitetaan termistöstä.
”En tykkää hakkuu-sanasta. Puita ei ole vuosikymmeniin hakattu kirveellä. Puunkorjuu on hyvä, samoin metsänhoito. Retkeilyalueiden yhteydessä puhuisin retkeilyalueiden luonnon- tai maisemanhoidosta”, Otsamo aloittaa.
Mutta muuttuuko asia termejä vaihtamalla?
Siitä ei ole kyse, vaan metsänhoitoa tehdään Metsähallituksessa nykyään usein myös muuten kuin pahamaineisilla avohakkuilla.
Esimerkiksi Hossassa tarkoitus oli käyttää harvennuksessa pienaukkoja, joilla on usein maisemallisesti myönteinen vaikutus.
”Vaikka pienaukon koko on puoli hehtaaria, niin aukon muotoa säätelemällä peitteisyys metsässä säilyy, eikä avohakkuuvaikutelmaa synny.”
Tätä ajatusta kaikki eivät tietenkään jaa, mutta valtion retkeilyalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmaan kuuluvat hakkuut – jos niitä selvyyden vuoksi sillä nimellä kutsutaan.
Otsamo ottaa esille kuvan Hossan retkeilyalueelta. Kuva on otettu tulistelupaikalta, josta aukeaisi näkymä järvelle – jos edessä ei olisi pientä puustoa tukkimassa näkymää.
”Vaihtoehdot maiseman avaamiseksi ovat raivaussaha tai 200 vuoden odotus. Oikein toteutetun pienaukkohakkuun jälkiä ei tavallinen retkeilijä huomaa enää seuraavan talven jälkeen”, Otsamo vakuuttaa.
Hossan hakkuiden saama huomio kuvaa Otsamon mukaan tiedon ja tietoisuuden eriytymistä. Kärjistetysti voitaisiin sanoa, että tiedostetaan luonnon tärkeys ja merkitys, mutta ei tiedetä itse aiheesta mitään. Mielipiteet muotoutuvat mielikuvien perusteella.
”Suomalaisten luontosuhde on sotien jälkeen muuttunut rajusti. Aidosta luonnon ymmärtämisestä ja luonnossa elämisestä on etäännytty. Ennen kaikki osasivat pilkkoa halot, perata kalan, hiihtää. Nyt monet koululaiset eivät ole käyneet edes ongella.”
Eikä kyseessä ole vain nuorison ongelma. Suomalaisessa elämäntavassa on kiljuva ristiriita.
Otsamo kysyy, kuinka moni suomalainen matkailisi kansallispuistoissa, joiden vierestä ei löytyisi Rukan tai Saariselän kaltaista palvelukeskittymää.
”Halutaan nähdä koskematonta luontoa, mutta palata illaksi taulutelkkarin ääreen”, Otsamo provosoi.
Kansallispuistoja ja luontokohteita markkinoidaan koskemattomalla luonnolla, mutta kohteiden matkailupalvelut ovat kuitenkin monesti aktiiviurheilua tai jopa helikopteriajeluja.
”Luonto on valitettavasti muuttunut pääasiasta kulissiksi”, luonnossa liikkumista ja metsästämistä harrastava Otsamo päättää.
Teksti: Panu Könönen