Merirosvojen mailla Ryövärinholmassa
Kaarinan Ryövärinholmasta löytyy yksi Varsinais-Suomen upeimmista luolakohteista. Kerrotaanpa sen tarjonneen suojan myös hurjille merirosvoille, joiden maine elää vielä tänäkin päivänä. Tällä kertaa katsomme, millainen on paikka jännittävän tarinan takana.
Kaarinan kunnassa Korsnaisen kylässä Rövärholman, eli Ryövärinholman saarella sijaitsee Ryövärinluola. Kysymyksessä ei olekaan ihan mikä tahansa kolo, vaan supisuomalaisen merirosvotarinan tyyssija ja myös yksi Varsinais-Suomen hienoimmista luolista.
Sitten oppaana toimineen Harri Leinon edellisen vierailun olivan autoilevan luolavieraan parkkeerausmahdollisuudet parantuneet merkittävästi. Luolan sisäänsä kätkevän kallion viereen, joskin kohdetta vastapäiselle sivulle, oli tasattu parkkialue. Siihen hyvästelimme vetojuhdan ja lähdimme kantamuksiemme kera astelemaan ylös kallioista rinnetta. Aurinko oli kivunnut jo korkealle, eikä enää säästellyt voimaansa. Helle piti hyvänä armottomalla otteellaan. Polun sivussa paistateelle kyylle tämä sopi hyvin. Tosin emme jääneet pidempään keskustelemaan asiasta hänen kanssaan.
Kohta jykevä kallio vaihtui ruhjoutuneeseen ja vankat askelet varovaisemmiksi. Eteenpäin kurottamalla saattoi nähdä kymmenen metriä maan sisään syöksyvän raon, jonka reunalla pensaat uhmasivat painovoimaa.Ja rakoa jatkui lähemmäs sata metriä, välillä avonaisena, välillä luolana. Me suuntasimme kohti pohjoispäätä, josta laskeutuisimme pohjalle.
Luola on saanut nimensä siellä majailleiden merirosvojen mukaan. Rosvosakin kerrotaan pitäneen Turusta etelään suunnanneella purjehdusreitillä liikkuneita aluksia pelon vallassa nahkaisilla, nopeasti piiloon taitettavilla veneillään. Vaan onpa mailla myös synkempi, hurmeinen salaisuus. Merirosvojen kerrotaan kaapanneen lähikylistä orjakseen naisen, joka sitten oli synnyttänyt heille kuusi lasta. Nämä oli kaikki tapettu. Ja saman kohtalon kokivat myös ryvärinpahalaiset itse, kun heidän piilonsa lopulta löydettiin. Vaan heidän aarteensa, sitä ei ole vielä tänäkään päivänä löydetty.
Näitä tarinoita pohtien laskeuduin alas luolan pohjalle, jossa raikas kosteus helpotti tukalinta oloa. Laitoin otsalampun päälle, kameran asetukset kohdalleen ja suuntasin maanrakoon. Ja mikä elämys se olikaan! Pahaisen kolon sijaan kuljettavaa ja nähtävää riitti. Rotkon kattoon ja seinämien väleihin kiilautuneet lohkareet muodostavat kanjoniin ainakin kolme suurta holvimaista luolaa. Luolan korkeuserot ovat suuret, joten oli katsottava mihin jalkansa laskee.
Puolisen tuntia myöhemmin alkoi viimeinen nousu. Toki sinne olisi voinut kiiruhtaa paljon nopeammin, vaan miksi olisin? Sen verran upea tunnelma luolassa oli. Pinnalle päästyäni annoin silmen tottua taas päivän kirkkauteen ja suuntasin vielä ohi lähtöpaikan pohjoisrantaan, josta pääsi tutkimaan halkeaman viimeisen osuuden. Siitä rako jatkui jo tutkimaamme osaan, mutta niin kapeana, että vain pieni koira siitä saattoi läpi luikahtaa. Vaan me muut jouduimme palaamaan samaa reittiä, jota sinne menimmekin.
Teksti ja kuvat: Antti Huttunen