Mennään metsään -polkujuoksukiertue käynnistyy tänä viikonloppuna

13.04.2018|Ulkoile

Suomen Latu on kumppanina mukana YLEn koordinoimalla Mennään metsään -polkujuoksukiertueella. Ensimmäinen yhteiselenkki juostaan 14.4. Nuuksion kansallispuistossa.

Mennään metsään -polkujuoksukiertueella on mahdollisuus tutustua huhti-lokakuun aikana suomalaiseen luontoon ainutlaatuisella yhteisöllisellä tavalla.

Lähde mukaan upeiden kansallispuistojen metsäpoluille ja koe neulaspolkujen pehmeys lenkkitossun alla, aisti metsän rauha ja nauti liikkumisesta yhdessä muiden kanssa.

Kiertueen ideoijana ja yhteislenkkien vetäjänä toimii Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen vastaava tuottaja Marko Krapu. Mennään metsään -polkujuoksukiertueen myötä syntyy yhteistyössä Metsähallituksen kanssa maamme ensimmäinen kaikki kansallispuistot kattava digitaalinen polkujuoksureitistö, jonka avulla metsään lähteminen on entistä helpompaa ja turvallisempaa.

Polkujuoksukartat voi ladata ja tulostaa 13.4 alkaen osoitteesta yle.fi/mennäänmetsään sekä sivustolta Luontoon.fi.

Polkujuoksukiertueen ensimmäinen yhteislenkki on Nuuksiossa 14.4. Mukana juoksemassa on myös Yle Puheen suosittua Radioselfie-ohjelmaa juontava Tuija Pehkonen ja juoksuvalmentaja Joonas Laurila.

Ilmoittaudu mukaan, kiertue alkaa Nuuksiosta 14.4.

Kiertueaikataulu

Huhti-toukokuu
14.4. Nuuksio
21.4. Teijo
28.4. Valkmusa
5.5. Torronsuo
10.5. Liesjärvi
12.5. Kurjenrahka
19.5. Seitseminen
26.5. Oulanka
27.5. Riisitunturi

Kesäkuu
3.6. Itäinen Suomenlahti
9.6. Petkeljärvi
10.6. Patvinsuo
16.6. Lauhanvuori
17.6. Kauhaneva - Pohjankangas
22.6. Tammisaaren saaristo

Heinäkuu
7.7. Lemmenjoki
8.7. Urho Kekkosen kansallispuisto
13-14.7. Pallas-Yllästunturi
15.7. Rokua
21.7. Hossa
22.7. Syöte
28.7. Tiilikkajärvi
29.7. Hiidenportti

Elokuu
2.8. Saaristomeri
4.8. Selkämeri
5.8. Puurijärvi ja Isosuo
11.8. Pyhä-Luosto
12.8. Perämeri
19.8. Isojärvi
25.8. Pyhä-Häkki
26.8. Etelä-Konnevesi 

Syyskuu
1.9. Repovesi
8.9. Kolovesi
9.9. Linnansaari
15.9. Leivonmäki
16.9. Helvetinjärvi
22.9. Päijänne
23.9. Sipoonkorpi
29.9. Salamajärvi

Lokakuu
6.10. Koli

Kommentit

Linkit paikkalistauksiin

Moi,
lisätkää linkit ko kansallispuistoon, jottei ensimmäiseksi tarvitse siirtyä googleen : )

- 14.04.2018

Aikataulu

Minkä ihmeen takia Oulanka ja Riisitunturi on toukokuussa? Näillä seudun on siihen aikaan tuovat ja paksusta lunta !

- 17.04.2018

Kommentoi