Luonnossa kotonaan – myös kunnallisessa päiväkodissa

14.04.2016|Lastentoiminta Ulkoile

Helsingin kaupungin päiväkoti Kanava on ensimmäinen kunnallinen Luonnossa kotonaan -tunnuksen saanut päiväkoti.

Luonnossa kotonaan on ulkoilmaelämää painottavien päiväkotien, päiväkotien ryhmien, perhepäivähoitajien ja koululaisten iltapäiväkerhojen verkosto, jota koordinoi ulkoilun keskusjärjestö Suomen Latu.

Tähän asti päiväkodit ovat olleet yksityisiä päivähoitopaikkoja, mutta kulisseissa on tehty paljon työtä, jotta myös kunnallisella puolella voitaisiin tarjota Luonnossa kotonaan -päivähoitoa.

Pitkäaikainen haave toteutui, kun Helsingin kaupungin päiväkoti Kanavan kaksi ryhmää, Purot ja Pyörteet,  saivat Luonnossa kotonaan -tunnuksen.

”Suomen Ladussa ulkoilmaelämää painottavaa varhaiskasvatusta on toteutettu kohta kaksikymmentä vuotta. Toimintamallia uudistettiin viime vuonna, ja nyt myös kunnallisilla toimijoilla on paremmat mahdollisuudet liittyä mukaan verkostoon”, kertoo Nina Räike, Suomen Ladun lasten ja nuorten toiminnan päällikkö.

Lasten suusta kuulee totuuden, sanotaan. Kysyimme Kanavan lapsilta, mikä on parasta Luonnossa kotonaan -ryhmässä: kaikille lapsille ulkona oleminen, retkieväät, keppileikit ja majan rakennus olivat suosikkeja.

”Metsässä ei hurahtele autot, eikä siel oo niin kovaa melua, ku tuol kaupungissa”, pieni päiväkotilainen tokaisi.

Tällä hetkellä Luonnossa kotonaan -verkostoon kuuluu 16 toimipaikkaa.

”Tänä vuonna viestimme toiminnasta ja tarjoamme koulutusta. Kiinnostusta toimintaa kohtaan onkin herännyt todella mukavasti,” Nina Räike kertoo.

Luonnossa kotonaan -toimijat tekevät seitsemän lupausta, joiden myötä ulkoilmaelämän painotus toteutuu arjessa:

  • Lupaamme viettää kiireetöntä ulkoilmaelämää säällä kuin säällä.
  • Ulkoilla useita tunteja päivittäin.
  • Retkeillä lähiluontoon vähintään kolme kertaa viikossa.
  • Löytää leikkivälineet ensisijaisesti luonnosta.
  • Mahdollistaa lapsen pitkäkestoisen leikin ja monipuolisen liikkumisen päivittäin.
  • Aikuisen olevan lähellä lasta kunnioittaen hänen ainutlaatuisuuttaan.
  • Vaalia kestävän elämäntavan arvoja.

www.suomenlatu.fi/luonnossakotonaan

Kommentoi